Geokätköilyssä parasta on uusien hienojen paikkojen löytäminen! Tällä kertaa löysimme kivan ulkoilualueen meren rannalta Inkoon Kopparnäsistä.

Kopparnäs on Inkoossa sijaitseva niemi, jonka kärjestä löytyy 450 hehtaarin ulkoilualue. Ulkoilualuetta ylläpitää alueen kuntien perustama Uudenmaan virkistysalueyhdistys.

Kopparnäs sijaitsee meren rannalla noin viisi kilometriä Kantatie 51:ltä. Reitti alueelle on opastettu selkeästi. Retkeilijöille on tarjolla hienoja merimaisemia, rannikkoluontoa ja hyvin varusteltuja keittokatoksia. Pitkiin vaelluksiin Kopparnäsin alue ei riitä, mutta pieni luontopolku ja rantoja kiertävä rantareitti ovat mukava päiväretkikohde. Merimaisemien lisäksi alueelta löytyy mielenkiintoista historiaa muinaishaudoista lähihistorian tuuli- ja aurinkovoimalakokeiluihin.

Veneellisille geokätköilijöille niemen edustalla sijaitseva ulkoilualueeseen kuuluva Stora Halsön saari on mielenkiintoinen kohde. Saaresta löytyy keittokatos, käymälä ja jopa pieni sauna!

Korvameduusa kirkkaassa rantavedessä

Neuvostojoukkojen ampuma-alueena

Kopparnäs kuului Neuvostoliitolle vuokrattuun Porkkalan alueeseen. Vuokra-aikana 1944-1956 niemi toimi alueen neuvostojoukkojen tykistön ampuma-alueena ja paikalta voi löytää puita, joiden muodoissa näkyy edelleen jälkiä niiden ampumaharjoituksissa kärsimistä vaurioista. Niemen maasto myös paloi pahasti neuvostoaikana, eikä ennen vuokra-aikaa paikalla sijainneen Kopparnäsin tilan rakennuksista ole jäljellä kuin kivijalkoja.

Ydinvoimalan tontti ja uusiutuvan energian kokeiluja

Suomessa alettiin 50-luvulla suunnittelemaan ydinvoiman käyttöä. Energiyhtiöt kartoittivat paikkoja voimaloille ja 60-luvulla Imatran Voima hankki Kopparnäsin niemen ydinvoimalan paikaksi. Ensimmäinen ydinvoimala rakennettiin kuitenkin Loviisan Hästholmeniin, eikä Kopparnäsiin vastustuksen takia tullut koskaan voimalaa. Aluetta käytettiin kuitenkin sähköyhtiön koulutus-, tutkimus- ja virkistyskäytössä.

Kopparnäsiin rakennettiin vuonna 1991 Suomen ensimmäinen tuulivoimala, jolla haettiin kokemuksia tuulivoimalan toimivuudesta Suomen olosuhteissa. Ensimmäinen voimala oli teholtaan vaatimattomat 300 kilowattia, kun nykyiset voimalat ovat teholtaan jopa 5000 kilowattia. Kopparnäsin tuulivoimala purettiin vuonna 1995 ja tuulivoimaloista muistuttavat kallioilta löytyvät pyöreät tuulivoimalan jalustat, jotka toimivat nykyään penkkeinä.

Kopparnäsiin rakennettiin myös ensimmäinen kotimainen suuren mittakaavan aurinkovoimakokeilu. 300 neliömetrin aurinkovoimakennoston teho oli 30 kilowattia. Kopparnäsin tilalla on kokeiltu myös energiapajun viljelyä biopolttoaineeksi.

Vuonna 2003 Kopparnäsin alue siirtyi Uudenmaan Virkistysalueyhdistyksen hallintaan ja siitä tuli yleinen ulkoilualue. Imatran Voiman vanhassa kurssikeskuksessa toimii nykyään Kopparnäsin Kestikievari, jossa on mahdollista majoittua.

Kopparnäsin geokätköt

Kopparnäsistä löytyy reilut kymmenen geokätköä. Auto kannattaa jättää jollekin alueen parkkipaikoista ja lähteä jalkaisin kiertämään geokätköjä. Polkupyörästä ei kallioisilla poluilla ole hyötyä.

Veneellisille geokätköilijöille löytyy etsittävää Kopparnäsin edustan saarilta. Lilla Halsössä, Stora Halsössä ja Stora Träskössä on geokätköt.

Linkkejä

Viime viikolla kirjoitimme geokätköilystä Thaimaan Bangkokissa ja Laosin Vientianessa. Vientianesta matka jatkui lentäen Kambodžan Siĕm Réabiin.

Angkor Wat

Siĕm Réab, Kambodža

230 000 asukkaan Siĕm Réab on Kambodžan neljänneksi suurin kaupunki, mutta se ei suoraan sanottuna ole kaupunkina erityisen kiinnostava. Matkailijoita siellä kuitenkin käy todella paljon, sillä kaupungin ulkopuolella sijaitsee uskomaton Angkor Watin raunioalue, jota ei kannata missata Kambodžan matkalla. Siĕm Réab on hyvä tukikohta Angkorin alueeseen tutustuttaessa ja siellä riittää palvelutarjontaa matkailijoille.

Koko Kambodžassa on alle 80 geokätköä. Siĕm Réabin keskustassa on kolme tradia, mutta Angkorin alueelta löytyy lisää etsittävää. Kätköpaikkojen laatu korvaa määrän. Angkor on UNESCOn maailmanperintökohde ja uskomattoman hieno paikka. Angkor on ollut aikoinaan arviolta miljoonan ihmisen kaupunki ja aikansa suurin kaupunki koko maailmassa. Kaupunki on ajan saatossa hylätty ja sen rauniot ovat jääneet viidakon keskelle.

Lennämme Laosista suoraan Siĕm Réabin lentokentälle. Pienellä lentokentällä huomaa turistien määrän ja passintarkastuksessa joutuu odottelemaan hyvän tovin. Suomalainen saa hankittua Kambodžan viisumin etukäteen netistä. Kentältä nappaamme tuk tukin keskustassa sijaitsevalle hotellille. Tarkemmin sanottuna kulkupelimme on remorque, eli skootterin vetämä pieni katettu kärry.

Haastava pyörämatka temppeleille

Angkor Watin raunioalueelle on Siĕm Réabin keskustasta noin viisi kilometriä. Tuk tukkeja ja takseja olisi tarjolla vaikka kuinka paljon, mutta matkustelun jälkeen tuntuu mukavammalta lähteä pyörillä raunioille. Pyörillä on tietysti myös helpompi mennä kätköpaikoille, eikä tarvitse yrittää selittää tuk tuk -kuskille reittiä outoihin paikkoihin.

Moni hotelli vuokraa polkupyöriä Siĕm Réabissa ja keskustasta löytyy erillinen pyörävuokraamokin. Pyöräteitä ei juurikaan ole, joten matkaa joutuu monessa kohdassa tekemään liikenteen seassa. Liikenne ei kuitenkaan ole niin vilkasta kuin suuremmissa kaupungeissa.

Oma hotellimme ei pyöriä vuokraa, mutta läheltä löytyvästä hotellista saamme pyörät alle. Pyörän vuokraaminen ei ole kallista, maksamme kaksi Yhdysvaltain dollaria päivän vuokrasta. Vuokraamot haluavat yleensä jonkun pantin, sillä osa turisteista on hylännyt pyöriä temppelialueelle voimien loputtua. Jätämme passin pantiksi hotellille.

Pyöräretkelle täytyy varata paljon juotavaa ja auringolta suojaavat vaatteet. Keskipäivän aurinko on armoton ja polttaa helposti suojaamattoman ihon. Varustauduttuamme pääsemme matkaan kohti Angkorin porttia. Pyöräily sujuu hyvin ja olemme pian kaupungin ja temppelialueen puolivälissä sijaitsevalla portilla, josta Lonely Planetin mukaan saa ostettua lippujakin. Näin ei kuitenkaan enää ole, vaan portilla vain tarkastetaan lippuja. Varsinainen lipunmyynti on kolme kilometriä sivummalla keskellä ei mitään. Lipuntarkastaja ehdottaa, että jätämme pyörät portille ja käymme tuk tukilla hakemassa liput. Homma alkaa tässä vaiheessa tuntua tuk tuk -kuskien salaliitolta ja ihan periaatteesta lähdemme polkemaan kohti lipunmyyntiä.

Pian toisesta pyörästä kuuluu voimakas pamaus ja takakumi on tyhjänä. Tämä nyt vielä puuttuikin! Pyörän vuokrannut hotelli ei ole kovin kaukana, joten talutamme hajonneen pyörän sinne. Vuokraaja pahoittelee tapahtunutta ja alkaa korjaamaan pyörää. Hotellin juoksupoika lähtee mopolla hakemaan uutta sisäkumia. Puoli tuntia myöhemmin pyörä on taas ajokunnossa ja suuntaamme kohti Angkorin lipunmyyntiä.

Uudehko lipunmyyntirakennus sijaitsee tosiaan oudosti syrjässä kaupungista kahden tien risteyksessä (sijainti kartalla). Päivälippu Angkoriin maksaa 37 dollaria, kolmen päivän lippu 62 dollaria ja seitsemän päivän lippu 72 dollaria. Useamman päivän lippujen päivien ei tarvitse olla perättäisiä, vaan esimerkiksi kolmen päivän lippu on voimassa kymmenen päivän ajan, joista voi valita kolme päivää jolloin vierailee Angkorin alueella. Seitsemän päivän lippu on voimassa kuukauden ajan. Liput ovat henkilökohtaisia ja niihin tulee ostajan valokuva.

Pyöräkorjaamo matkalla temppeleille

Liput saatuamme huomaamme gepsin OpenStreetMap-kartasta, että lipunmyynniltä menee tie suoraan pohjoiseen ja sitäkin kautta näyttää pääsevän temppelialueelle. Varmistamme asian vielä lipunmyyjältä ja lähdemme matkaan. Tie onkin rauhallisempi kuin kaupungista lipunmyynnille johtanut tie ja pyöräily on mukavampaa. Pian toinen pyörä alkaa kuitenkin tuntua raskaalta ajettavalta. Renkaiden tarkastus paljastaa takakumin tyhjentyneen. Kyse on samasta renkaasta, joka aiemmin räjähti! Nyt olemme jo niin kaukana kaupungista, ettei sinne palaaminen houkuta. Mutta kun hätä on suurin on apukin lähellä. Tien varressa on pieni koju, jossa näyttää roikkuvan mopon renkaita. Kojun vieressä on perhe syömässä ja menemme kysymään löytyisikö sieltä apua renkaan paikkaamiseen. Mies lupaa auttaa lounaan syötyään. Paikkaus sujuukin nopeasti perinteisin tavoin. Mitään paikkaa renkaaseen ei liimailla, vaan mies korjaa renkaan sulattamalla kumia vuotavaan kohtaan.

Matka pääsee taas jatkumaan ja pian saavumme Angkorin toiselle portille, jossa liput tarkastetaan. Pian portin jälkeen tien varressa näkyy apinoita ja kyltti joka varoittaa apinoiden hyökkäyksistä. Eväitä ei kannata alkaa kaivamaan esille röyhkeiden apinoiden edessä.

Enää pyörien kanssa ei tule ongelmia ja saavumme Angkor Watin temppelille. Tuk tuk tai taksi olisivat olleet nopeampia, mutta paljon tylsempiä kulkupelejä ja perille päästiin vaikka matkalla muutama mutka tulikin vastaan.

Angkor

Angkoria on hankala kuvata sanoin. Tämä on niitä paikkoja, jotka täytyy itse kokea. Kaupungista tultaessa ensimmäisenä tulee vastaan Angkor Watin temppeli, joka on edelleen maailman suurin uskonnolllinen rakennus. Temppeliä ympäröi leveä vallihauta ja 3,6 kilometriä pitkä muuri.

Angkor Watista eteenpäin sijaitsee Angkor Thomin kaupunki, joka on vielä suurempi. Sitä ympäröivä muuri on 12 kilometriä pitkä. Alue on siis todella suuri ja paikkojen kiertämiseen kannattaa varata aikaa. Pyörä sopii hyvin alueiden välillä liikkumiseen, mutta temppeleiden alueille pyörällä ei ole asiaa. Angkor Watin sisäänkäynnillä on ravintoloita ja sieltä saa täydennettyä vesivarastoja.

Angkorin alueella sijaitsee yhdeksän geokätköä, jotka ovat melko hajallaan. Kaikkea ei kannata muutamassakaan päivässä yrittää kiertää. Ilman pääsylippua ei Angkorin alueella oleville geokätköille ole asiaa. Osa kätköistä sijaitsee hyvin vilkkailla paikoilla keskellä suosittuja temppeleitä, osa taas sivummalla vähemmän vierailluilla raunioilla. Kaikki paikat ovat mielenkiintoisia ja geokätköilyssä täällä on oikeaa Indiana Jones -tunnelmaa (vaikka turisteja ympärillä onkin). Angkorin alueella onkin kuvattu mm. Indiana Jones ja Tuomion Temppeli sekä Tomb Raider -elokuvia.

Pnhom Penh, Kambodža

Siĕm Réabista otamme bussin Pnhom Penhiin, joka on Kambodžan pääkaupunki. Matka kestää kuutisen tuntia ja tie on hyvässä kunnossa. Matkan varrella on loputtomia riisipeltoja ja pieniä maalaiskyliä, jotka kaikki näyttävät samalta. Bussi pysähtyy nopealle lounastauolle tienvarsiravintolaan.

Pnhom Penh on maan suurimpia geokätkökeskittymiä ja täältä löytyy jopa 32 geokätköä. Tarjolla on niin tradeja, multeja, mysteereitä ja lodju sekä earthcache. Vilkkaassa kaupungissa geokätköilyssä on kuitenkin oma haasteensa ja joudumme ohittamaan monta geokätköä koska paikalla on niin paljon väkeä, ettei etsimisestä tule mitään.

Pnhom Penhistä löytyy Kambodžan kuninkaallinen palatsi, johon kannattaa käydä tutustumassa. Varsinkin palatsin komea puutarha on hieno.

Punakhmerien uhreja

Kaupungista löytyy jälkiä Kambodžan synkästä lähihistoriasta. 1975 – 1979 Kambodžaa johtivat Pol Potin punakhmerit, joiden tavoitteena oli luoda utopistinen agraariyhteiskunta. Punakhmerien aikana kaupunkeja tyhjennettiin pakolla ja keskiluokkaa vainottiin. Arviolta yli miljoona kambodžalaista menehtyi nälänhätään, sairauksiin ja teloituksiin punakhmerien aikana. Punakhmerien valta päättyi lopulta neljän vuoden terrorin jälkeen, kun Vietnam hyökkäsi maahan ja kaatoi hallinnon.

Pnhom Penhin keskustasta löytyy museoksi muutettu Tuol Slengin vankila, jossa punakhmerit pitivät ja kiduttivat vankejaan. Tuol Sleng on rakennettu alun perin kouluksi, mutta muutettu sittemmin vankilaksi, mikä osaltaan kertoo punakhmerien prioriteeteistä. Vielä synkempi paikka on kaupungin ulkopuolella sijaitsevat Choeung Ekin kuoleman kentät. Paikalla teloitettiin Tuol Slengin vankeja ja alueella on useita joukkohautoja.

Toul Slengin vankilan ja Choeung Ekin kuoleman kenttiä esittelee multikätkö (vain premium-jäsenille), joka alkaa vankilalta ja päättyy Choeun Ekiin.

Ho Chi Minh City, Vietnam

Pnhom Penhistä matka jatkui taas bussilla. Tällä kertaa määränpäänä oli Ho Chi Minh City, eli entinen Saigon Vietnamissa.

Ho Chi Minh City on Indokiinan kierroksemme suurin kaupunki. Asukkaita tässä Vietnamin suurimmassa kaupungissa on melkein 13 miljoonaa. Ensivaikutelma kaupungista on, että lähes jokainen näistä 13 miljoonasta asukkaasta tuntuu olevan samaan aikaan skootterilla liikenteessä. Skoottereita ja muita kaksipyöräisiä on toki muissakin reissun kaupungeissa ollut, mutta Vietnamissa niitä tuntuu olevan selvästi enemmän. Ensimmäisen skootterionnettomuuden näemme jo bussin ikkunasta, kun skootterilla liikkunut nainen on kaatunut pahan näköisesti risteyksessä.

Saigon oli kahtia jaetun Vietnamin eteläosan pääkaupunki kunnes Pohjois-Vietnam valtasi sen Vietnamin sodan lopussa vuonna 1975. Seuraavana vuonna kaupunki nimettiin uudestaan Pohjois-Vietnamin ensimmäisen presidentin Ho Tši Minhin mukaan. Saigon-nimeäkin kuulee edelleen käytettävän, varsinkin kaupungin keskustasta puhuttaessa.

Vietnamissakin on todella vähän geokätköjä asukaslukuun nähden, kun melkein 93 miljoonan asukkaan maassa on alle 80 geokätköä. Ho Chi Minhin keskustassa geokätköjä on vaivaiset viisi kappaletta. Tilastokätköilijälle Vietnamkaan ei ole kiinnostava kohde, mutta seikkailulliselle geokätköilijälle löytyy mielenkiintoista etsittävää. Kun geokätköt ovat harvassa, voi yhdelle kätköpaikalle pääseminen olla useamman päivän seikkailu ja purkin löytyminen sen mukainen elämys.

Vaikka Ho Chi Minh Cityssä ei ole montaa kätköä, ovat ne kuitenkin sijoitettu hyvin niin, että niitä kiertäessä näkee hyvin koko keskustan.

Kaupungin geokätköjen kanssa täytyy varautua väentungokseen. Rauhalliset hetket kätköpurkin poimimiseen ovat harvassa, joten monessa tilanteessa joutuu käyttämään stealth-taitojaan. Valokuvaaminen toimii usein hyvin, eikä kukaan jaksa olla kauaa kiinnostunut valokuvaavasta turistista vaikka paikka olisikin vähän hassu. Kaupungin siivoojia emme kuitenkaan onnistu hämäämään. Kävelykadun varrella olevaa geokätköä etsiessämme saamme pian vinkkejä mistä kannattaisi katsoa ja lopulta yksi taukoa pitäneistä siivoojista tulee kaivamaan kätköpurkin esille.

Kaupungin nähtävyyksistä kannattaa tutustua ainakin siirtomaa-aikaisiin rakennuksiin, kuten Notre Damen katedraaliin ja sen vieressä olevaan hienoon pääpostiin. Yhä käytössä olevan postirakennuksen sisältä löytyy mm. maalattu kartta, joka esittää Indokiinan lennätinlinjoja vuodelta 1892. Samaa rakennustyyliä edustaa entinen kaupungintalo, nykyisin Kansan komitean talo. Kaupungintalon edestä on iloisesti tervehtivä Ho Chi Minhin patsas ja vilkas joen rantaan asti ulottuva kävelykatu.

Tuoreempaa arkkitehtuuria edustaa Itsenäisyyden palatsi, joka on entinen Etelä-Vietnamin presidentin palatsi. Rakennus on museoitu siinä kunnossa, johon se jäi Pohjois-Vietnamin vallattua Saigonin. Rakennus on nyt jännittävä aikahyppy 70-luvun puoliväliin. Rakennuksen kellarista löytyy iso bunkkeritila, josta Vietnamin sotaa johdettiin. Presidentin huoneesta johtaa piilotettu portaikko suoraan bunkkeriin.

Sotahistoriasta kiinnostuneelle Ho Chi Minhistä löytyy Itsenäisyyspalatsin lisäksi muutakin koluttavaa. Mielenkiintoinen kohde on yhä toiminnassa oleva Rex Hotel, jossa sodanjohto järjesti päivittäisiä lehdistötilaisuuksia Vietnamin sodan aikana. Sotamuseossakin kannattaa käydä, vaikka sisällöltään se on yllättävän huono. Museon näyttely on hyvin hajanainen ja keskittyy esittelemään Yhdysvaltain sotarikoksia. Kiinnostavampi sotahistoriallinen kohde on kaupungin laidalla sijaitseva Chu Chi Tunnels, jossa pääsee tutustumaan pohjois-vietnamilaisten sota-aikana kaivamiin tu

Suomalainen juliste sotamuseossa

nneliverkostoihin ja ansoihin.

Kaupungissa kulkee paikallisbusseja, mutta niiden reittien selvittäminen voi olla työlästä. Yllättäen kaupungissa ei ole tuk tukkeja ollenkaan, vaikka mopoja muuten riittää. Kätevin kulkupeli onkin taksi. Hinnat ovat edullisia kunhan kuljettaja käyttää mittaria ja mittari toimii kuten pitää. Suurimpien taksiyhtiöiden (esim. Vinasun) autot ovat luotettavimpia. Uber toimii kaupungissa hyvin ja autoja on helposti saatavilla. Erikoisuutena Uberin kautta voi tilata myös skootteritaksin. Ho Chi Minh Cityyn ollaan rakentamassa metrolinjaa, jonka piti alun perin valmistua tänä tai ensi vuona, mutta tämän hetken arvio on vuosi 2020.

Miksi mennä?

Vietnamiin ja Kambodžaan pätevät pitkälti syyt, joita listasimme jo Thaimaan ja Laosin yhteydessä. Kaikilla alueen mailla on kuitenkin selvästi omat erityispiirteensä ja mm. ruokakulttuurissa on alueellisia eroja. Ei kannatakaan ajatella, että olisi nähnyt koko alueen käytyään yhdessä maassa.

  • Angkor Watin maailmanperintökohde
  • paljon nähtävää ja koettavaa
  • mielenkiintoisia geokätköjä
  • eksoottisia kaupunkeja
  • erittäin ystävällisiä ihmisiä
  • suomalaiselle edullinen hintataso
  • hyvää ja edullista ruokaa

Miten sinne pääsee?

Finnair tarjoaa talvikaudella suorat lennot Ho Chi Minh Cityyn. Suorien menopaluulentojen hinta on alkaen reilut 600 euroa. Muuten lentoja löytyy esimerkiksi Bangkokin, Singaporen ja Hong Kongin kautta vaihtaen.

Kambodžaan on kätevintä matkustaa Thaimaan tai Vietnamin kautta. Alueen sisäiset lennot eivät ole kovin kalliita ja busseilla matkan voi taittaa hyvinkin edullisesti.

Linkkejä

Geocaching HQ on julkistanut tämän vuoden Geocaching Film Festival -finalistit!

Finaaliin valittiin yhteensä seitsemäntoista geokätköilyaiheista lyhytelokuvaa. Suomalaisia elokuvia ei valitettavasti tälläkään kertaa ole finalistien joukossa, mutta hauskaa katsottavaa riittää varmasti. GIFF-finalisteja pääsee katsomaan 2. – 6.10. välisenä aikana järjestettävissä GIFF-aiheisissa geokätköilytapahtumissa. Tapahtumiin osallistuville on luvassa GIFF-souvenir geokätköilyprofiiliin.

Jos lähiseudullasi ei vielä ole GIFF-miittiä, niin harkitse sellaisen järjestämistä! Filmifestivaalien omien sivujen kautta saa ilmoitettua oman miittinsä GIFF-miitiksi.

Finalistit

ElokuvaOhjaaja
A Travel Bug’s LifeGeoElmo6000
Antarcticasvieca
FOUND IT! (My Geocaching Adventure)K8brownie
FTFeverAlboGIFF_Team
Geocaching Day in Vilniuskaimynas
Geocaching is freelat&long junkie
Geocaching: Your Passport to Adventurealienchauncey
Geo early learningPigwig2
Harry Dirtski and Disco Box (org. Brudny Henryk i Disco Box)QbaPL
Little Geo-rgeCharros Team
The Art of Geocaching (Canada)GunnerMac
The Art of Geocaching (USA)Zaise
The discovery of the FTF-Huntertreasurehuntergd
The Future of Geocaching.alma.
The Reviewer’s DayBruteFilmCZ
The Road To GeocacherBakatono
TRIBUTEsleepyeve

GIFF-tunnelmaan voit virittäytyä katsomalla viime vuotisia finalisteja.

Mikä ihmeen GIFF?

GIFF eli Geocaching Film Festival on vuodesta 2013 asti vuosittain järjestetty geokätköilyaiheinen lyhytelokuvafestivaali. Harrastajat lähettävät lyhytelokuvia Geocaching HQ:n raadille, joka valitsee finalistit. Lokakuussa geokätköilyn harrastajat kokoontuvat miitteihin katsomaan finaaliin päässeitä elokuvia, joista äänestetään voittaja.

Aasian kirjeenvaihtajamme kävivät etsimässä geokätköjä Indokiinan kaupungeissa. Varsinkin Thaimaa on suosittu lomakohde, mutta tällä kertaa perinteiset rantakohteet jätettiin kokonaan väliin. Indokiinan kierros alkoi Thaimaan Bangkokista ja päättyi Vietnamin Ho Chi Minh Cityyn. Kirjoitussarjan ensimmäisessä osassa käymme kätköilemässä Bangkokissa ja Laosin Vientianessa.

Pitkähäntävene kiitää Chao Phraya -joella Bangkokissa

Bangkok, Thaimaa

Tyypillinen Bangkokin geokätkö

Bangkok on hyvä paikka aloittaa Indokiinan kierros, sillä sinne on seudun parhaat lentoyhteydet, eli sinne on helpointa löytää kohtuuhintaiset lennot. Kahdeksan miljoonan asukkaan Bangkokissa riittää tekemistä useammaksi päiväksi ja geokätköjäkin sieltä löytyy mukavasti. Kymmenen kilometrin säteellä Bangkokin keskustasta löytyy reilut kaksi sataa geokätköä. Näistä suurin osa (noin 80 %) on tradeja.

Bangkok onkin jopa yllättävän kiva geokätköilykaupunki. Melkein kaikki tradit on piilotettu kaupungin historiaa esitteleviin ruskeisiin kyltteihin, joita on todella paljon. Monen kyltin takaa löytyy muovipullon korkista ja suuaukosta askarreltu magneettinen kätköpurkki. Ajatus kymmenistä samanlaisista geokätköistä voi tuntua etukäteen tylsältä, mutta kaupungin vilinässä helposti napattavat mikrokätköt toimivat mukavasti. Joka paikassa on melkein aina ihmisiä, joten hankalampien geokätköjen huomaamaton etsintä olisi vaikeaa. Kyltit ovat aina myös mielenkiintoisilla historiallisilla paikoilla, joten geokätköillessä tulee nähtyä kaupunkia mukavasti, eikä matkaoppaalle ole tarvetta.

Ne muutamat eri tavalla piilotetut geokätköt tuntuvatkin sitten hankalilta. Yksi olisi vinkin perusteella kadun varrella olevan yleisöpuhelimen katoksessa, mutta katukauppias on vallannut katoksen kauppansa varastoksi, eikä sitä tee mieli mennä tonkimaan. Geokätköjä on kuitenkin sen verran, että hankalimmat tapaukset jättää suosiolla väliin, jos tilanne ei tunnu sopivalta tai kätkö ei ala löytymään.

Bangkok on matkailijalle helppo, mutta mukavan eksoottinen kohde. Turisteihin on totuttu, liikkuminen on helppoa ja kaupunki on suhteellisen turvallinen. Suurin uhka on paikoin kaaottinen liikenne ja katuja ylittäessä onkin syytä olla varovainen. Päättäväisyyttä kuitenkin tarvitaan, sillä ei kannata jäädä odottamaan, että liikennevirta pysähtyisi päästämään jalankulkijan yli.

Geokätköjen etsimisen lomassa kannattaa malttaa käydä tutustumassa Bangkokin temppeleihin ja palatseihin. Niitä riittääkin, eikä kaikkia kannata edes yrittää kiertää. Jos käyt vain yhdessä temppelissä, niin hyvä valinta on Wat Phra Kaeo, eli Smaragdibuddhan temppeli, jonka yhteydessä on kuninkaallinen palatsi. Varaudu tungokseen, sillä turisteja riittää ja nyt palatsissa vierailee paljon mustiin pukeutuneita  thaimaalaisia, jotka käyvät jättämässä jäähyväisiä viime vuonna kuolleelle kuningas Bhumibolille.

2016 lokakuussa menehtyneen kuninkaan kuolemasta seurasi vuoden suruaika ja koko maa onkin täynnä kuningasta muistelevia kylttejä. Bangkokin lentoasemilla pyörii videoita, jotka kertovat edesmenneen kuninkaan saavutuksista ja lentohenkilökunnan asuihin kuuluu musta surunauha.

Liikkuminen Bangkokissa

Tuk tuk odottelemassa kyytiläisiä

Kaupungissa liikkumiseen riittää vaihtoehtoja. Lentokentältä kaupunkiin kannattaa tulla nopealla siltoja pitkin kulkevalla Airport Rail Link -junalla, joka ohittaa teiden ruuhkat. Ruuhkaisten teiden yläpuolella kulkee myös BTS SkyTrain -kaupunkijuna, jolla on kaksi linjaa. Ilmajunien lisäksi tarjolla on MRT, joka on maan alla kulkeva metro, jonka laajennustyöt ovat parhaillaan käynnissä. Raideliikenne ei vielä kata lähellekään kaikkia paikkoja ja esimerkiksi keskustan palatsialueelle ei millään junalla pääse.

Bussit, taksit ja tuk tukit, eli kolmipyöräiset skootteritaksit kuljettavat sinne minne junilla ei pääse. Bussilla liikkuessa vaikeinta on pähkäillä millä bussilla minnekin pääsee. Suunnittelussa auttavat netistä löytyvät reittioppaat ja summittaiset reittikartat. Tuk tuk -kyyti on omanlaisensa elämys ja siinä pääsee aistimaan kaupunkiliikenteen pakokaasuineen hyvin läheisesti.

Mielenkiintoisen vaihtoehdon liikkumiseen tarjoavat Chao Phraya -jokea ja kanavia pitkin liikennöivät alukset. Jos majapaikkasi sijaitsee joen tai kanavan lähellä, voivat jokialukset olla kätevin ja nopein tapa liikkua vanhan keskustan palatsialueelle, joka on joen rannalla. Jokea pitkin matkustaessa on mielenkiintoista seurata vilkasta veneliikennettä. Jokea pitkin liikkuu niin matkustajia, rahtia, kuin kelluvia vesikasvejakin.

Yöjuna Nong Khaihin

Bangkokista jatkamme matkaa pohjoiseen kohti Nong Khain kaupunkia, josta on tarkoitus jatkaa edelleen Mekong-joen yli Laosin puolelle. Valitsemme kulkupeliksi yöjunan, joka lähtee Bangkokista illalla kahdeksan aikaan ja saapuu aikaisin aamulla Nong Khaihin. Matkalippu ensimmäisen luokan makuuvaunuun maksaa noin 40 euroa. Ensimmäisessä luokassa on kahden hengen hytit ja kaksi lippua ostamalla saa koko hytin käyttöönsä. Toisessa luokassa ei ole hyttejä, vaan sängyt on eroteltu käytävästä verhoilla. Kiinassa valmistetut uudehkot makuuvaunut ovat erittäin siistejä. Matka sujuu muuten mukavasti, mutta juna pysähtelee matkan varrella paljon ja jokaista pysähdystä edeltää kuulutus, joka herättää ainakin herkkäunisimmat. Ravintolavaunua junassa ei ole, joten omat eväät kannattaa ottaa mukaan.

Yöjuna Nong Khaihin

Nong Khaista on vaihtoyhteys pieneen junaan, joka jatkaa Mekong-joen yli Laosiin. Rata jatkuu vain muutaman kilometrin Laosin puolelle ja asema on keskellä ei mitään. Jos jatkat rajan yli junalla, kannattaa ostaa suoraan lippu johon sisältyy pikkubussikuljetus asemalta Vientianen keskustaan. Halvempi, mutta ehkä mutkikkaampi reitti, on ottaa Nong Khain asemalta tuk tuk rajalle, sieltä bussi rajan yli ja vielä toinen bussi tai tuk tuk Vientianeen.

Laosiin tarvitaan viisumi, mutta suomalainen saa hankittua sen rajalta. Viisumia varten tarvitaan passikuva ja 35 yhdysvaltain dollaria. Ylitettäessä raja junalla hoidetaan viisumiasiat Laosin puolen asemalla, jossa on rajaviranomaisten toimisto.

Thaimaan rautateillä ei ole lipunmyyntiä verkossa. Lipun saa ostettua etukäteen asemalta. Jos haluaa varmistaa paikkansa tietyn päivän junaan, kannattaa käyttää paikallista matkatoimistoa, joka hoitaa lipun ostamisen. Me ostimme lippumme 12go.asia -matkatoimiston verkkopalvelun kautta ja homma toimi näppärästi. Matkatoimiston väki käy ostamassa liput Bangkokin asemalta ja sähköpostiin tulee tieto kun liput on saatu hankittua. Liput saa haettua 12go:n toimistosta, joka sijaitsee aivan Bangkokin päärautatieaseman vieressä.

Junamatkailusta Thaimaassa (ja monessa muussa paikassa!) löytyy todella tarkkaa tietoa Mark Smithin ylläpitämältä Seat61.com -sivustolta.

Vientiane, Laos

Bangkokin jälkeen Vientiane tuntuu sympaattisen pieneltä kaupungilta. Vientiane on Laosin pääkaupunki, mutta asukkaita siellä on alle 300 000. Laos on erittäin köyhä maa ja 80 % väestöstä työskentelee maanviljelyssä. Maa on virallisesti kommunistinen, mutta markkinatalous on uudistusten jälkeen saanut jalansijaa täälläkin.

Patuxai-riemukaaren huipulta löytyy geokätkö

Patuxai-riemukaaren huipulta löytyy geokätkö

Kovin moneksi päivää Vientianessa ei riitä nähtävää, eikä geokätköjäkään ole montaa. Kaupungin alueella on vain viisi tradia ja ne on äkkiä kierretty. Yksi kätköistä sijaitsee erikoisen betonista valmistetun koristeellisen Patuxaia-riemukaaren näköalatasanteella. Tarina kertoo, että Yhdysvallat lahjoitti aikoinaan sementtiä uuden kiitoradan rakentamista varten, mutta Laos rakensikin siitä riemukaaren. Näköalatasanteelle pääsee kiipeämään pientä maksua vastaan. Kiipeäminen kannattaa sieltä löytyvän kätkön ja kaupungin kattojen yli avautuvien maisemien takia.

Laos ei muutenkaan ole mikään geokätköilyn suurmaa, sillä koko 6,7 miljoonan asukkaan maasta löytyy vain 21 geokätköä. Laatu korvaa kuitenkin määrän ja kätköpaikoille pääseminen on usein oma seikkailunsa.

Temppeleitä löytyy Vientianestakin. Käymisen arvoinen on ainakin presidentinpalatsin vieressä sijaitseva Haw Phra Kaew, joka on Bangkokin smaragdibuddhan aiempi koti. Temppeleissä pääsee yleensä vierailemaan, mutta vaatetuksen tulee olla riittävän peittävä. Matkailijoiden suosimissa temppeleissä saa yleensä lainaksi vaatteita, jos oma vaatetus on liian paljastava.

Varsinaisten nähtävyyksien ja geokätköjen vähäisyys antaa hyvän syyn ottaa rennosti ja nauttia Vientianen ravintolatarjonnasta. Kaupungin keskustassa on paljon todella kivoja ravintoloita moneen makuun, eikä hintataso huimaa päätä. Muutamalla eurolla syö jo hyvän ateria. Silmiinpistävää on myös idyllisten kahviloiden määrä. Maa on entinen Ranskan siirtomaa ja sen vaikutukset näkyvät edelleen ranskalaistyylisten kahviloiden suosiossa. Ranskalaisten vaikutus näkyy myös esimerkiksi katukojuista myytävissä täytetyissä patongeissa.

Vientianen keskustaa

Vientianen keskusta on niin pieni, että moneen paikkaan on kätevintä kävellä. Pidemmille siirtymille kannattaa neuvotella kyyti risteyksissä päivystäviltä tuk tukeilta. Polkupyörän saa vuokrattua päiväksi 1-2 dollarilla ja se onkin hyvä kulkupeli kaupungissa. Vientianen liikenne ei ole Aasian pahimmasta päästä, mutta varovainen kannattaa olla. Mistään erillisistä pyöräteistä on turha haaveilla.

Laos on maailman pommitetuin valtio. Vietnamin sota levisi Laosin puolelle ja Yhdysvallat pudotti maahan järjettömän määrän pommeja tuhotakseen Pohjois-Vietnamin käyttämät huoltoreitit. Pommitusten jäljet näkyvät edelleen ja maastossa on paljon räjähtämättömiä pommeja, jotka aiheuttavat jatkuvasti loukkaantumisia. Vientianessa kannattaa käydä tutustumassa COPE Laos -hyväntekeväisyysjärjestön vierailukeskukseen. COPE auttaa räjähteiden haavoittamia valmistamalla tekoraajoja ja auttamalla kuntoutuksessa. Vierailukeskuksessa on hyvin toteutettu näyttely pommituksista, niiden vaikutuksista ja järjestön työstä. Näyttely on maksuton, mutta järjestön työtä voi tukea lahjoituksin ja asioimalla järjestön lahjakaupassa tai kahvilassa, josta saa mm. maukasta itse valmistettua jäätelöä.

Buddhalainen Sisaket-temppeli

Buddhalainen Sisaket-temppeli

Miksi mennä?

  • paljon nähtävää ja mielenkiintoisia geokätköjä
  • eksoottisia kaupunkeja
  • erittäin ystävällisiä ihmisiä
  • suomalaiselle edullinen hintataso
  • hyvää ja edullista ruokaa

Miten sinne pääsee?

Bangkokiin on Indokiinan parhaat lentoyhteydet ja yleensä se on edullisin paikka aloittaa seikkailu alueella. Bangkokista on hyvät jatkoyhteydet naapurimaihin ja muualle Thaimaahan. Finnair tarjoaa suoria lentoja Bangkokiin, mutta edullisempia vaihtoehtoja voi löytää vaihtamalla konetta jossain matkan varrella. Kannattaa tarkkailla lentotarjouksia.

Vientianeen ei Suomesta ole suoria lentoja ja sinne on kätevintä matkustaa Bangkokin kautta junalla tai lentäen. Myös busseja on tarjolla, mutta matka on pitkä joten suosittelemme yöjunaa tai lentoa.

Linkkejä

Geocaching HQ julkaisi tiistaina päivitetyt geokätköilyn ohjesäännöt. Ensimmäiset hätäiset tulkinnat uusista ohjesäännöistä aiheuttivat jo pienen myrskyn vesilasissa, mutta mikä oikeasti muuttui vai muuttuiko mikään?

Päivitetyissä ohjesäännöissä on enimmäkseen kyse vanhojen ohjeiden selkeyttämisestä. Vuosien varrella tehtyjen pienten lisäysten takia ohjesääntöjen kieli oli muuttunut turhan koukeroiseksi ja vaikeaselkoiseksi. Oman haasteensa ovat asettaneet kätkötarkastajien ohjeista tulleet tarkemmat säännöt, joita ei virallisista ohjesäännöistä ole löytynyt. Piilottajalle nämä ovat näyttäytyneet ”kirjoittamattomina sääntöinä”. Päivitetyissä ohjesäännöissä näitä asioita on selkeytetty.

Ennen oman geokätkön piilottamista kannattaa tutustua uusittuihin Geocaching.com:n ohjesääntöihin. Listasimme tähän joitakin tärkeimpiä muutoksia.

Kätkön tulee olla enimmäkseen etsittävissä

Uutena tarkennuksena geokätkön tulee olla enimmäkseen löydettävissä, eli geokätkö ei saisi olla paikassa, joka on saavutettavissa esimerkiksi vain tiettynä viikonpäivänä.

Kätköjä ei saa edelleenkään haudata – paitsi maanomistajan luvalla!

Kätköjen osittainenkin hautaaminen on aina ollut virallisesti kiellettyä, mutta kuitenkin tällaisia geokätköjä on ollut. Geocaching.com:n on hankala yrittää estää, jos maanomistaja on halunnut piilottaa omille mailleen geokätkön ja vaikka kaivaa sille kiinnitystolpan maahan. Nyt tilanne selkiintyy, kun ohjesäännöissä sanotaan suoraan, että hautaaminen on maanomistajan luvalla sallittua.

Lupa pitää siis ehdottomasti hankkia ja kertoa siitä kätkötarkastajalle. Edelleenkään geokätköä ei ole tarkoitus haudata kokonaan maan alle. Nyrkkisääntönä voi sanoa, että geokätköä piilotettaessa saa luvan kanssa kaivaa, mutta etsijän ei pitäisi koskaan joutua kaivamaan.

Geokätkössä täytyy olla kunnon lokikirja

Sääntöjä on selkeytetty lokikirjavaatimuksen osalta. Jokaisessa fyysisessä geokätkössä täytyy olla lokipaperi, joka on geokätkön sisällä. Esimerkiksi pelkkä lauta tai pellin pala ei kelpaa geokätköksi vaikka näihin olisikin nimi mahdollista kirjoittaa.

Älä tee lomakätköä

Uusissa ohjesäännöissä kerrotaan aiempaa selväsanaisemmin, että geokätkö pitäisi piilottaa sellaiseen paikkaan, jossa sitä pystyy aidosti huoltamaan. Lomamatkan aikana geokätköjä ei tulisi tehdä. Poikkeustilanteissa lomakätkökin voidaan hyväksyä, mutta tällöin geokätkölle täytyy löytyä uskottava huoltosuunnitelma, eli piilottajan täytyy esimerkiksi sopia geokätkön huollosta jonkun paikallisen kanssa.

Kommunikoi kätkötarkastajasi kanssa

Vanhoissakin ohjesäännöissä oli kohta, joka vaati kommunikoimaan kätkötarkastajan kanssa. Nyt tätäkin on selkeytetty ja kerrottu, mitä kätkötarkastajalle kannattaa kertoa. Kätkölomakkeen lähettämisen yhteydessä on jo pitkään vaadittu kirjoittamaan jotain viestiä kätkötarkastajalle, mutta uusituissa ohjesäännöissä vaaditaan selvästi kertomaan lisätietoja geokätkön toteutuksesta. Lomaketta täyttäessä kannattaa muistaa, että kätkötarkastaja tekee tarkastuksen aina antamiesi tietojen pohjalta ja tarkastus on sitä nopeampaa mitä enemmän tietoa annat.

Geokätkö ei ole alusta agendalle tai markkinoinnille

Geokätköjä ei saa käyttää minkään agendan ajamiseen. Vaikka kyse olisi kuinka hyvästä asiasta, niin älä yhdistä sitä geokätköilyyn. Agendat voivat liittyä esimerkiksi hyväntekeväisyyteen, politiikkaan tai uskontoon.

Geokätköt eivät ole myöskään ilmainen markkinointityökalu. GeoTour-yhteistyönä on mahdollista toteuttaa kaupallisia kampanjoita, mutta muuten kaupallisuus ei kuulu geokätköihin. Useimmiten piilottajat tuovat tiedostamattaan kaupallisia piirteitä kätkökuvauksiin esimerkiksi kehumalla lähiseudun palveluita.

Pidä kätkösivu perheystävällisenä

Perheystävällisyyttä vaadittiin jo vanhoissa ohjesäännöissä, mutta nyt uudet ilmoittavat selvästi, että kätkökuvauksen sisällön ja geokätkön nimen täytyy olla sopivia kaikenikäisille. Kirosanat, väkivalta, seksi jne. eivät siis kuulu geokätköjen kätkösivuille.

Pidä geokätkösi kunnossa

Geokätköjen ylläpidon osalta on tarkennettu kätkön omistajan tehtäviä ja lisätty vihjaus siitä, että huolimaton piilottaja saattaa menettää oikeuden uusien geokätköjen tekemiseen väliaikaisesti tai jopa pysyvästi. Mitään automaattista järjestelmää tähän ei ole ja todennäköisesti piilottamiskieltoa käytetään vain poikkeustapauksissa, kun yksi piilottaja aiheuttaa ongelmia huonosti hoidetuilla geokätköillä.

Geolodju on geokätkö leimasimella

Geolodjujen eli letterbox hybridien määritelmä on aina aiheuttanut sekaannuksia. Geolodjun ei ole pakko olla löydettävissä lodjaus-tyylisillä vinkeillä, mutta leimasin siellä täytyy aina olla. Muuten geolodju voi olla kuin mikä tahansa muu geokätkö. Löytämistavaltaan se voi olla peruskätkön, multikätkön tai mysteerin mallinen.

Wherigo-kätköt

Wherigo-kätköjen alkupiste täytyy jatkossa muutamaa poikkeusta lukuunottamatta osoittaa paikkaan, josta Wherigo-peli alkaa. Poikkeustapauksia ovat mm. Wherigo-pelit, jotka voi pelata paikasta riippumatta ja käänteiset Wherigot (eli Wherigo, jossa peli kertoo etäisyyden kätköön). Poikkeustapauksissa kätkökuvauksen koordinaattien pitää olla enintään kahden mailin eli 3,2 kilometrin päässä kätköpurkista.

Ei miittejä terminaaleihin

Päivitetyt ohjesäännöt kieltävät miittien järjestämisen liikennekeskuksissa, kuten lentoasemilla, rautatieasemilla, satamissa ja linja-autoasemilla. Minkä ihmeen takia? Ongelmaksi ovat muodostuneet tilastomerkintöjä hakevien etsijöiden järjestämät hyvin pikaiset miitit terminaaleissa esimerkiksi välilaskun aikana. Räikeimpänä esimerkkinä muuan saksalaisporukka yritti muutama vuosi sitten järjestää miitin lentokoneessa Grönlannin yläpuolella ja saada näin itselleen Grönlannin käydyksi maaksi.

CITOihin lisää mahdollisuuksia

CITOihin eli siivoustapahtumiin annetaan nyt ohjesäännöissäkin enemmän mahdollisuuksia. Uudet Geocaching.com:n ohjesäännöt kannustavat tekemään yhteistyötä muiden organisaatioiden kanssa ja geokätköilijöiden siivoustapahtuma voi olla osa suurempaa siivoustempausta, kunhan geokätköilijöille järjestetään oma ”sisäänkirjautumisalue”, eli geokätköilijöillä on mahdollisuus olla yhdessä. CITOksi ei käy tapahtuma, jossa geokätköilijät pyörisivät toisistaan tietämättä.

Siivoamisen lisäksi CITOn aiheena voi olla esimerkiksi puiden istuttaminen, polkujen kunnostaminen tai vieraslajien hävittäminen.

Tarkemmat ohjeet Geocaching Help Centeriin

Aiemmin ohjesääntöjen osana olleita tarkempia ohjeistuksia on siivottu Geocaching.com:n Help Centerin puolelle. Help Centerin käyttö apuna mahdollistaa tarkempien ja yksityiskohtaisempien ohjeiden kirjoittamisen pitäen varsinaiset viralliset ohjesäännöt kuitenkin mahdollisimman tiiviinä pakettina. Tärkeimmät säännöt on pakko tarjota tiiviissä muodossa, sillä kaikki piilottajat eivät jaksa tutustua ohjeisiin huolellisesti.

Yksi huono puoli Help Centerin käytössä on. Geocaching Help Centerin taustalla oleva HelpSpot-järjestelmä ei tue kunnolla sisällön kieliversioita, eivätkä Geocaching Help Centeriin siirretyt materiaalit ole vapaaehtoisten kääntäjien käännettävissä toisin kuin varsinaisen sivuston alla olevat viralliset ohjesäännöt.

GC9A6E Historic Words -virtuaalikätkö Berliinissä

Uusia virtuaalikätköjä ei ole vielä Suomeen julkaistu, mutta maailmalla ensimmäiset tulivat hyvinkin pian sen jälkeen, kun Geocaching HQ oli jakanut palkintona mahdollisuuksia uusien virtuaalikätköjen tekemiseen.

Moni palkinnon saanut pohdiskelee parhaillaan oman virtuaalikätkön toteuttamista. Ideoita omaan virtuaalikätköön voi hakea esimerkiksi vanhoista virtuaalikätköistä, jotka on julkaistu ennen virtuaalikätköjen jäämistä tauolle vuonna 2005. Listasimme kaksikymmentä suosikkipisteiden määrällä mitattuna maailman suosituinta virtuaalikätköä:

KätköSuosikkipisteitäSijainti
1.GC9A6E Historic Words2082Berliini, Saksa
2.GC57DD Berlin’s Second (but first virtual) Cache1967Berliini, Saksa
3.GCK7HH Royal Observatory Greenwich Cache1581Lontoo, Englanti
4.GCF496 Cache my Czech (Prague)1405Praha, Tsekki
5.GC729A Welcome to Las Vegas1340Las Vegas, Nevada, Yhdysvallat
6.GCEB2 The view of an ”Honest Man”1268Washington D.C., Yhdysvallat
7.GC5B4A Portal to the Past (Köln)1249Köln, Saksa
8.GC7BFF The Snail1167Venetsia, Italia
9.GC10FB Magic Kingdom1137Orlando, Florida, Yhdysvallat
10.GCJZDR Cloud Gate aka The Bean1132Chicago, Illinois, Yhdysvallat
11.GCA68D Stonehenge911Wiltshire, Englanti
12.GCH623 kunst in een boom in Amsterdam888Amsterdam, Alankomaat
13.GC7ED St. Louis Arch Virtual Cache870St. Louis, Missouri, Yhdysvallat
14.GC4E95 LAKE-VEGAS841Las Vegas, Nevada, Yhdysvallat
15.GC6F37 Prague, Staroměstské náměstí813Praha, Tsekki
16.GC3B88 Paddington Dare (W London)807Lontoo, Englanti
17.GC4D7F The Empire Strikes Back781 New York, Yhdysvallat
18.GCP9XQ 1807772Kööpenhamina, Tanska
19.GC2C32 USA, all the way South771Key West, Florida, Yhdysvallat
20.GC4E4B 16th Century Pub (Central London)738Lontoo, Englanti

Suosituimmat virtuaalikätköt sijaitsevat matkailijoiden suosimilla paikoilla, joissa on kiinnostavaa nähtävää geokätköilijällekin. Tälläisillä paikoilla virtuaalikätköt ovatkin parhaimmillaan, sillä vilkkaat paikat ovat usein haasteellisia paikkoja fyysiselle kätköpurkille. Virtuaalikätkön kanssa kätköntekijän ei tarvitse huolehtia lokikirjojen vaihdoista ja geokätkö ”pysyy paikallaan” vaikka siellä kävisi paljonkin vierailijoita.

Suosituilla paikoilla sijaitsevat virtuaalikätköt keräävät myös hurjia kävijämääriä. Esimerkiksi Berliiniin vuonna 2002 julkaistulla Historic Words -kätköllä on käynyt jo melkein 20 000 geokätköilijää!

Suomessa virtuaalikätköjä on toistaiseksi vain neljä kappaletta:

KätköSuosikkipisteitäSijainti
1.GCA47D NMS19 Helsinki432Helsinki
2.GC7825 NMS3 Espoo multicache64Espoo
2.GCQC0N Martimoaapa – Lumiaapa64Simo
4.GCH5XE Fiellukordsi Virtual Cache31Utsjoki

Omaa virtuaalikätköä suunnitellessa kannattaa perehtyä huolella virtuaalikätköjä koskeviin ohjesääntöihin.

Geocaching HQ on ilmoittanut, että virtuaalikätköt tulevat takaisin – ainakin rajoitettuna.

Moni on toivonut virtuaalikätköjen paluuta, ja nyt siihen suuntaan otetaan pieni askel. Rajoitettu ryhmä geokätköilijöitä saa tehdä kukin yhden uuden virtuaalikätkön. Maailmanlaajuisesti uusia virtuaalikätköjä tulee arviolta enintään neljä tuhatta. Todennäköisesti julkaistavien virtuaalikätköjen määrä jää vähäisemmäksi, sillä kaikki eivät käytä mahdollisuuttaan.

Mikä virtuaalikätkö?

Virtuaalikätkö on kätkötyyppi, jossa maastoon ei ole piilotettu mitään, vaan löytö todistetaan vastaamalla kätkösivun kysymyksiin tai lähettämällä valokuva paikalta. Earthcachet toimivat kuten virtuaalikätköt, mutta niihin on lisätty vaatimus geologiaan liittyvien asioiden opettamisesta.

Uusien virtuaalikätköjen julkaiseminen lopetettiin vuonna 2005. Niiden määrä kasvoi voimakkaasti ja virtuaalikätköjen laadun ylläpitäminen alkoi tosissaan työllistää vapaaehtoisia kätkötarkastajia. Vanhat virtuaalikätköt saivat jäädä etsittäviksi ja niistä onkin tullut suosittuja erikoisuuksia.

Virtuaalikätköjen kirouksena on se, että niitä on niin helppo tehdä kun maastoon ei tarvitse piilottaa mitään. On liian helppoa tehdä huono virtuaalikätkö. Pahimmillaan virtuaalikätkön tekijä ei ole edes itse käynyt paikan päällä.

Geocaching HQ on aiemminkin yrittänyt paikata virtuaalikätköjen jättämää aukkoa. Ensin luotiin Waymarking.com, jossa listataan pelkästään virtuaalikätköjen tyyppisiä waymarkeja, mutta sivu ei koskaan ole saanut suurta suosiota.

Myöhemmin luotiin earthcachet, jotka toimivatkin hyvin virtuaalikätköinä, mutta vain geologisesti mielenkiintoisilla paikoilla. Earthcacheilla ei käytännössä pysty esittelemään esimerkiksi historiallisia paikkoja, ellei niihin liity myös geologiaa.

Viimeisimpänä yrityksenä Geocaching HQ loi haasteet (eri asia kuin haastekätköt), mutta nämä osoittautuivat niin huonoksi ideaksi, että koko ominaisuus poistettiin myöhemmin Geocaching.comista.

Nyt siis yritetään taas alkuperäisellä virtuaalikätköjen idealla, mutta tiukasti rajoitetulla määrällä.

Ketkä saavat tehdä uusia virtuaalikätköjä?

Uusien virtuaalikätköjen tekijöiksi on valittu kunkin maan kätköntekijöiden ”paras” prosentti. Tarkat kriteerit eivät ole tiedossa, mutta niiden voi olettaa liittyvän omien kätköjen suosikkipisteisiin ja ylläpitoon.

Parhaan prosentin lisäksi uuden virtuaalikätkön saavat tehdä Geocaching HQ:lle vapaaehtoistyötä tekevät, eli kääntäjät, kätkötarkastajat ja virallisten foorumien moderaattorit.

Kukin valittu geokätköilijä saa tehdä yhden virtuaalikätkön. Jos kuulut onnekkaiden joukkoon, niin virtuaalikätkön aihio on tehty valmiiksi geokätköilytilillesi.

 

Oman virtuaalikätkön tekeminen

Mikäli kuulut valittujen joukkoon, on sinulla vuosi aikaa tehdä oma virtuaalikätkösi. Ei siis kannata hätiköidä, vaan miettiä rauhassa miten hyödynnät tämän ainutlaatuisen mahdollisuuden parhaalla mahdollisella tavalla.

Valmis virtuaalikätkö-tyyppinen kätkökuvauspohja löytyy siis nyt valmiina uusien virtuaalikätköjen tekijöiksi valittujen kätköilytililtä. Virtuaalikätkön kuvaus tehdään normaaliin tapaan ja lähetetään tarkastettavaksi vapaaehtoisille kätkötarkastajille.

Jos et vuoden aikana lähetä virtuaalikätköpohjaasi tarkastettavaksi, päätyy se automaattisesti arkistoon ja mahdollisuutesi on mennyt. Virtuaalikätköjä ei saa adoptoida toisille.

Saturaatiosääntö ei koske virtuaalikätköjä, sillä niissä ei ole mitään piilotettuna maastoon. Virtuaalikätkön avulla onkin mahdollista esitellä mielenkiintoista kohdetta, jonne piilottaminen ei ole onnistunut toisen lähellä olevan kätkön takia.

Parhaimmillaan virtuaalikätköt ovat paikoilla, joille ei saa järkevästi piilotettua fyysistä geokätköä. Tällaisia kohteita voivat olla esimerkiksi vilkkaat paikat, joissa fyysiset geokätköt eivät tahdo pysyä tallessa tai paikat, joissa fyysisen geokätkön etsiminen herättää liikaa huomiota.

Virtuaalikätkön tehtävästä ei kannata tehdä liian monimutkaista. Suosituimpia virtuaalikätköjä ovat yksinkertaiset ja turistiystävälliset virtuaalikätköt hienoilla paikoilla.

Qatar on ollut viime aikoina uutisissa naapurimaiden sille asettamien pakotteiden takia. Maan turvallisuustilanne ei kuitenkaan ole huonontunut ja Suomesta sinne pääsee matkustamaan kätevästi, joten lähdimme katsomaan millaisia geokätköjä sieltä löytyy.

Reilun kahden miljoonan asukkaan pieni öljyvaltio on maailman rikkaimpia maita asukaslukuun suhteutettuna. Kuten muissakin alueen maissa, on täällä erittäin paljon vierastyöläisiä joilla ei ole kansalaisuutta. Katukuvassa näkyykin paljon mm. intialaisia ja pakistanilaisia.

Vuoristoa Qatarista ei kannata etsiä. Maa on enimmäkseen hiekka-aavikkoa ja korkeimmat kalliot nousevat 90 metrin korkeuteen.

Naapurikiistoja

Arabiemiraatit, Saudi-Arabia, Bahrain, Jemen, Malediivit, Mauritania ja Egypti ovat asettaneet pienelle Qatarille pakotteita ja lento- sekä laivaliikenne näistä maista Qatariin on katkolla. Kiistan taustalla on vanhoja valtapoliittisia erimielisyyksiä ja kiistaa qatarilaisesta uutiskanava Al-jazeerasta, jonka uutiset eivät aina naapurimaita imartele.

Qatarin katukuvassa pakotteet näkyvät vain patrioottisina kuvina, joita on lähes jokaisen auton ikkunoissa ja julkisten rakennusten seinillä. Qatariin tuotiin aiemmin paljon elintarvikkeita Saudi-Arabiasta, mutta tämä reitti on nyt suljettu. Tilalle on kuitenkin löytynyt uusia kauppakumppaneita Iranista ja Turkista. Myös maan omaa tuotantoa on lisätty, ja sinne on mm. lennätetty 4000 lehmää maitotuotteiden saannin turvaamiseksi. Kaupoissa ja ravintoloissa on edelleen hyvin valinnan varaa.

Dohan geokätköt

Koko Qatarissa geokätköjä on reilut 700. Kätköt ovat jakautuneet melko tasaisesti ympäri maata ja 20 kilometrin säteellä Dohasta onkin ”vain” 130 geokätköä. Varsinaisia power traileja maasta ei löydy, mutta Al-Rayyanissa on perinteisen arabikahvipannun muotoinen Qahwa (kahvi) -geoart-kuvio, jossa on 40 geokätköä.

Dohan keskustan alueella kätköjä on eniten uuden keskustan pilvenpiirtäjien lomassa ja rantakadun varrella. Näiden lisäksi kannattaa tutustua kaupungin vanhempaan osaan, josta löytyy pieni linnoitus ja haukka- sekä hevosmarkkinat (souk). Haukkoja on alueella perinteisesti käytetty metsästämiseen. Hevosmarkkinoilla voi nähdä upeita arabianhevosia. Vanhan kaupungin alueella on pari geokätköä, jotka esittelevät juuri linnoituksen ja soukit.

Vanhaan kaupunkiin on noussut paljon kivoja ruokapaikkoja perinteiseen arabityyliin rakennettuihin rakennuksiin. Kuumimpaan vuodenaikaan ravintoloiden terassit heräävät eloon illan pimennyttyä ja lämpötilan laskettua siedettävälle tasolle.

Pidempien matkojen liikkumiseen kannattaa käyttää taksia tai Uberia. Viralliset turkoosi-valkoiset Karwa-taksit ovat luotettavia, kunhan vahtii että kuljettaja muistaa käyttää taksamittaria. Uber-takseja on hyvin tarjolla ja auto tulee paikalle yleensä parissa minuutissa. Uber sopii hyvin kätköilyyn, sillä määränpään voi valita etukäteen mobiiliappsin kartasta, eikä taksikuskille tarvitse yrittää selittää minne haluaa.

Jos aikoo hakea geokätköjä Dohan ulkopuolelta, kannattaa ajokortillisen harkita auton vuokraamista. Vuokraus ei ole kallista, ja öljyvaltiossa polttoainekaan ei maksa paljoa. Liikenne on suomalaiseen verrattuna joustavampaa, mutta liikenteessä pärjää kun omaksuu paikallisen asenteen ja antaa tilaa kun sitä tarvitaan.

Kätköilyretkiä suunnitellessa kannattaa huomioida, että osa geokätköistä sijaitsee Yhdysvaltojen käytössä olevan Al Udeidin lentotukikohdan alueella, eikä näille ole mitään menemistä ilman asiaankuuluvia lupia. Geocaching.com:n ohjesäännöissä kielletään geokätköjen piilottaminen sotilastukikohtiin, mutta sääntö ei tunnu koskeva Yhdysvaltojen ulkomaille sijoitettuja tukikohtia, sillä vastaavia geokätköjä on muuallakin. Viimeksi törmäsimme tukikohdan sisälle piilotettuihin geokätköihin Kirgisiassa.

Muuta nähtävää

Dohassa kannattaa käydä tutustumassa rantakatu Cornichen päässä sijaitsevaan Islamilaisen taiteen museoon. Jo pelkkä museorakennus on näkemisen arvoinen. Rakennus on kuuluisan I.M. Pein suunnittelema. Upeasti toteutetut näyttelyt esittelevät perinteistä islamilaista taidetta koko Arabian alueelta. Museoon on ilmainen sisäänpääsy.

Islamilaisen taiteen museon lähelle on rakenteilla hienon näköinen aavikkoruusun muotoinen kansallismuseo. Museon avaamiseen menee vielä aikaa, mutta siitäkin tulee todennäköisesti hieno vierailukohde.

Museon vieressä on perinteisten purjelaivojen satama. Aalloilla keikkuvat vanhannäköiset purjealukset ovat vaikuttava näky.

Arabian kuumat kesät

Kesäaikaan Qatariin ei kannata vartavasten lähteä, ellei pidä todella kuumasta ilmastosta. Kesällä lämpötila on tavallisesti yli 40 ja kuumimpina päivinä lämpötila voi kohota 50 asteeseen. Huonolla tuurilla kohdalle osuu vielä hiekkamyrsky, jolloin on parempi pysytellä sisätiloissa.

Talvella ilmasto on miellyttävää. Aurinko paistaa ja lämpötilat vastaavat Suomen kesää. Huonona puolena talvi on alueen matkailusesonkia ja hotellien yms. hinnat ovat korkeimmillaan.

Miksi mennä?

  • Mukava ilmasto talvella
  • Aavikkoelämyksiä
  • Eksoottinen geokätköilymaa
  • Luksusta ja shoppailumahdollisuuksia niitä kaipaaville
  • Hyvä välietappi matkalla kauemmas (ks. Miten sinne pääsee)

Miten sinne pääsee?

Qatar Airways lentää Helsingistä suoraan Dohaan. Lento kestää kuusi tuntia. Qatar Airways on laatulentoyhtiö ja matkustaminen on mukavaa. Kuuden tunnin lennolla tarjoillaan kaksi ateriaa ja palvelu on erittäin ystävällistä. Dohan uudehko lentokenttä toimii myös sujuvasti.

Aiemmin Dohaan pääsi lentämään edullisesti Dubaista, mutta tällä hetkellä se ei ole mahdollista.

Qatariin tarvitsee viisumin, mutta Suomen passilla sen voi ostaa suoraan lentokentältä saavuttaessa. Viisumi maksaa 30 Yhdysvaltain dollaria ja maksu onnistuu luottokortilla passintarkastuksen yhteydessä.

Qatar Airwaysillä on hyvät jatkoyhteydet Dohasta esimerkiksi Aasiaan, Afrikkaan ja Etelä-Amerikkaan. Doha onkin mielenkiintoinen pysähdyspaikka, jos haluaa jakaa pitkän lennon osiin. Qatar Airlinesilla on ajoittain tarjouksia, joissa lipun hintaan kuuluu yksi yö hotellissa Dohassa, jos vaihto on pitkä.

Pitkille koneenvaihdoille Qatar Airways myös tarjoaa ilmaisen Qatarin läpikulkuviisumin, jolla maassa voi oleskella muutaman päivän. Ilmaisen viisumin saa haettua Qatar Airwaysin verkkosivujen kautta.

Linkkejä

Heinäkuu on vilkasta aikaa geokätköillä. Kävimme katsomassa mitä Kouvolan Repovesitielle kuuluu, ja tutustuimme samalla alueen muihin nähtävyyksiin.

Yhteistyössä Kouvola Innovations Oy


Repovesitie on kymmenen geokätkön geokätköilyreitti Kouvolassa. Reitti kulkee Repoveden kansallispuistosta Verlan maailmanperintökohteelle esitellen alueen historiallisia nähtävyyksiä, sekä luonnonkauniita kohteita. Tutustuimme toukokuussa Repovesitien geokätköihin ja niiden esittelemiin kohteisiin, ja nyt oli vuorossa tutustuminen alueen muihin mielenkiintoisiin paikkoihin.

Suosittu kansallispuisto

Vesistönylitys käsikäyttöisellä Ketunlossilla

Heinäkuussa Repoveden kansallispuistossa riittää kävijöitä, eikä ihme, ovathan kansallispuiston maisemat ehkä kauneimmillaan näin kesäaikaan. Ruuhka näkyy pahiten Lapinsalmen parkkipaikalla, jossa auton voi joutua jättämään kauemmas tien varteen virallisten parkkipaikkojen täytyttyä. Tien varressa tilaa kuitenkin on hyvin ja poluille mahtuu hyvin kulkemaan. Kesäaikaan Lapinsalmen parkkipaikalla palvelee kahvila Repotassu, josta voi täydentää retkieväitä tai vaikka nauttia kahvit retken jälkeen.

Jos parkkiruuhka ahdistaa ja pidempi kävelylenkki kiinnostaa, kannatta harkita Tervajärven pysäköintialueen (Kivisilmäntie 720, Kouvola) käyttämistä. Tervajärven parkkipaikalta on noin 2,5 kilometriä Määkijän nuotiopaikalle, eli sieltä käsin kierrettynä Ketunlenkille tulee pituutta noin 10 kilometriä.

Katajavuoren maisemia

Repovesitien kansallispuistoon piilotetut geokätköt sijaitsevat Ketunlenkin varrella. Viiden kilometrin pituinen Ketunlenkki on Repoveden suosituin lenkki ja poluilla riittää kulkijoita. Väkijoukosta huolimatta geokätköjen etsiminen onnistuu hyvin, kunhan malttaa hetken odotella sopivaa hetkeä geokätkön poimimiseen.

Kansallispuistossa sijaitseville Repovesitien geokätköille on mahdollista kulkea myös vesiteitse, sillä ne sijaitsevat kohtuullisen lähellä rantoja. Repovesi on suosittu melontapaikka, ja jylhien kallioiden äärellä liikkuminen onkin huima elämys. Jos omaa vesikulkuneuvoa ei löydy, kannattaa tutustua Kuutinlahden melontatukikohdan tarjontaan. Itsepalveluperiaatteella toimivasta tukikohdasta saa vuokrattua kanootin varusteineen, eikä hintakaan huimaa päätä. Kuuden tunnin vuokraus maksaa 24 euroa.

Kuutinlahden tukikohdasta on reilun kilometrin melontamatka Katajavuoren juurelle, ja kaikkien Ketunlenkin Repovesitie-kätköjen kiertämisestä tulee noin 9-10 kilometrin melonta.

Elfvingin torni

Kansallispuistovierailun jälkeen kannattaa pysähtyä Elfvingin tornille. Torni rakennettiin alunperin 1905-1907 metsäpalojen tähystämiseen, sekä kalastuksen ja metsästyksen valvontaa varten. Sotien aikaan torni toimi ilmavalvontatornina ja siellä päivystivät ilmavalvontalotat. 20 metriä korkeaan torniin kivutaan puisia portaita pitkin. Askelmia on 81, mutta huimat näkymät ylhäältä palkitsevat kiipeilijän. Tornin huipulta avautuvat hienot näkymät järvien pilkkomaan metsäiseen maisemaan. Jos tulet tänne Ketunlenkin kiertämisen jälkeen, voit tunnistaa maisemasta tuttuja paikkoja. Esimerkiksi Katajavuoren jylhä kallio erottuu selvästi.

Torni on avoinna kesäaikaan kello 11-18. Torniin kiipeäminen maksaa aikuisilta kaksi euroa ja lapsilta euron. Alle seitsemänvuotiaat pääsevät mukaan maksutta.

Elfvingin tornin välittömässä läheisyydessä on Trullin piilottama GC1J4N4 Elfvingin torni -geokätkö.

Luontoa ja kulttuuria Vuohijärvellä

Luonto- ja kulttuuritalon Rakkauspuisto

Matka etelästä kansallispuiston Lapinsalmen parkkipaikalle tai sieltä takaisin kulkee Vuohijärven kylän läpi. Jos kahvihammasta kolottaa tai nälkä kurnii, niin kannattaa pysähtyä katsomaan mitä Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalon kahvila tarjoaa. Aurinkoisena päivänä kahvilan terassilla on hyvä pitää taukoa kätköjen hakemisen lomassa. Sisällä rakennuksessa on vielä viikon ajan luontoaiheinen Selviytyjät-näyttely.

Geokätköjä Vuohijärven kylällä ei ole montaa. Vanhan asemarakennuksen luokse piilotettu geokätkö ei tällä hetkellä ole haettavissa, mutta Siikakoskentien varressa sijaitsevalla GC30J6T Vesille venosen mieli -kätköllä kannattaa maisemien takia käydä. Paikalta aukeaa hieno näkymä Vuohijärven aavalle selälle.

Purjekoneita ja marjamaita Selänpäässä

Selänpään lentokentällä purjelentokausi on parhaimmillaan. Geokätköllä käydessä on kiva jäädä paikalle seuraamaan purjekoneiden hinaamista taivaalle. Selänpään lentokentällä on käytössä vintturi, joka hinaa purjekoneen lähes äänettömästi taivaalle. Purjekoneiden liitely taivaalla lämpimiä nousevia ilmavirtauksia etsien on kaunista katsottavaa. Lentopäivinä kentällä toimii myös erään lentäjän vaimon ylläpitämä kahvila, jonka terassilta lentoliikennettä on hyvä seurata.

Jääkauden muodostamalla Selänpään suistoalueella sijaitsevat Hunkerin- ja Halisenromppujen suppa-alueet ovat erinomaista marjastusmaastoa. Kylmän kesän takia mustikkasato ei ole ihan vielä kypsynyt, mutta pian tänne kannattaa ottaa marjapoimurit ja ämpärit mukaan.

Verlan kylän elämää

Verlan tehdasmiljöötä

Jos Verlan tehdasmuseo ei ole ennestään tuttu, kannattaa siellä vierailuun varata vähän aikaa. UNESCOn maailmanperintökohteeksi nimetty tehdasmuseo on ainutlaatuinen esimerkki 1900-luvun alun teollisuudesta. Tehtaan toiminta loppui vuonna 1964 ja jo silloin vanhanaikaiseksi käyneen tehtaan laitteet jäivät niille paikoilleen. Museo on heinäkuun loppuun asti auki joka päivä kello 10-18 ja sen jälkeen 30.9. asti ti-su klo 10-17.

Kesäaikaan Verlassa riittää kävijöitä ja paikka on varsinkin päiväsaikaan hyvin eloisa. Verlan tehdasalueella voi törmätä vaikka hääjuhliin ja ravintola Verlan Hovissa riittää kävijöitä.

Verlan majoitustarjonta kannattaa huomioida Repovesitien geokätköilyretkeä suunnitellessa. Verlan vuokramökkien varaaminen onnistuu kätevästi verkosta, ja mökeissä on paljon valinnanvaraa niin varustetasossa kuin koossakin. Vanhimmat vuokramökit on rakennettu 1800-luvun puolella ja näissä pääsee hienosti vanhan teollisuuskylän tunnelmaan.

Myös Verlasta löytyy itsepalveluperiaatteella toimiva melontatukikohta!

Salarakas Jaalassa ja sotahistoriaa

Jaalan myllykoski

Jos jaksamista vielä riittää Repovesitien kiertämisen ja muiden nähtävyyksien jälkeen, kannattaa jatkaa matkaa Verlasta kymmenisen kilometriä länteen Jaalaan. Matkan varrella kannattaa pysähtyä ainakin Jaalan myllykoskelle (GC1NBDH). Paikalla on pieni koski, vanhan myllyn perustukset, vanha silta ja mukava nuotiopaikka sekä kota. Nuotiopaikka on nimeltään Salarakas ja se jää helposti huomaamatta, vaikka onkin aivan tien vieressä. Paikalla ei ole minkäänlaista opastusta, mutta siellä on hyvä pysäköintitila autolle. Käytön puutteesta nuotiopaikan ja kodan ympäristön heinikko on päässyt vähän villiintymään.

Jaalassa on vaikuttava 1878 valmistunut puukirkko ja sen vieressä tietysti geokätkö (GC1J4N1). Kirkon ihastelun ja kätkön löytymisen jälkeen kannattaa poiketa ylempänä rinteessä sijaitsevalle uudelle hautausmaalle, jonka takana on piilossa pieni yllätys. Kävelemällä hautausmaan läpi sen kaakkoiskulmalle ja siitä metsän puolelle löytää itsensä keskeltä 1700-luvulla rakennettua pienen pientä linnoitetta – Jaalan reduttia. Pieni kenttälinnoite rakennettiin kahdeksalle tykille ja ampuma-aukot erottuvat edelleen selvästi maavalleissa, vaikka ne ovat ajan saatossa madaltuneet. Jaalan redutissa ei tiettävästi koskaan taisteltu. Kustaan sodan aikana 1790 venäläiset lähestyivät linnaketta, mutta reduttiin sijoitettu pieni sotajoukko ”lähti marssiharjoituksiin” ja taistelukosketus vältettiin. Jaalan kylä sen sijaan sai kokea kasakoiden tuhovoiman.

Jaalan redutille ei ole opasteita paikalla mutta se on helppo löytää, kun tietää mitä etsii. Paikalla ei ainakaan vielä ole geokätköä.

Lännempää Kettulanvuorelta löytyy hiukan uudempia taisteluvarustuksia. Kettulanvuoren kenttälinnoitus on rakennettu ensimmäisen maailmansodan aikaan suojaamaan Pietarin aluetta. Paikalla on syviä kallioon louhittuja juoksuhautoja, tuliasemia ja korsun paikkoja. Tien varressa on opastaulu kertomassa alueen historista ja aluetta kiertävän polun päästä löytyy geokätkö (GC1J4MQ).

Linkkejä

 

Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto

Ensi lauantaina (15.7.) Porvoossa järjestetään Porvoo CacheCon 2017 -megatapahtuma ja sadat geokätköilijät suuntaavat kaupunkiin. Monen ohjelmaan kuuluu keväällä julkaistun Porvoo GeoTourin hakeminen. Otimme varaslähdön Porvoon kätköilyviikonloppuun ja kävimme etsimässä GeoTourin kätköt.

Mikä GeoTour?

GeoTourit ovat Geocaching HQ:n kaupallisia yhteistyöprojekteja. Porvoo GeoTourin on tehnyt Porvoon kaupunki yhteistyössä paikallisten geokätköilijöiden kanssa. GeoTour tuo sarjan kätköille enemmän näkyvyyttä virallisessa Geocaching-mobiilisovelluksessa ja Geocaching.com-sivuilla.

Viisisataa ensimmäistä Porvoon GeoTourin kiertänyttä sai reitin kierrettyään palkinnoksi hienon geokolikon. Nyt geokolikot ovat jo menneet, mutta ilman niitäkin sarja kannattaa kiertää. Sarjan geokätköt ovat olleet suosittuja, ja niille on kertynyt jo melkein 1800 suosikkipistettä. Porvoon GeoTour on ensimmäinen lajiaan Suomessa.

GeoTour-statuksen ansiosta sarjan geokätköt voi ladata GPX-muodossa gepsiin, vaikkei olisi maksanut premium-jäsenyydestä. Lataaminen tapahtuu GeoTourin sivun Lataa tämä GeoTour -linkin kautta.

Taidetehdas – Porvoo CacheConin tapahtumapaikka

Porvoon geotouriin kuuluu kaksitoista geokätköä. Yksi näistä on ns. bonuskätkö, jonka löytää keräämällä vinkkejä sarjan muista geokätköistä. Mysteerikätkö-bonuksen lisäksi kätkötyyppeinä on niin tradikätköjä, multeja kuin lodjujakin. Lodjut sijaitset suoraan annetuissa koordinaateissa, eli ne eroavat tradeista vain siinä, että niissä on lokikirjan lisäksi lodjuleimasin.  Maastoltaan kaikki kätköt ovat melko helppoja ja reitin kiertäminen onnistuu hyvin vaikka lastenvaunujen kanssa.

Porvoo GeoTour on osa itsenäisyyden juhlavuoden ohjelmaa ja sarjan teemana ovat itsenäisyyden ajan vuosikymmenet ja tärkeät paikat sekä tapahtumat.

Geokätköjä etsimään

Kaikki geotourin kätköt sijaitsevat Porvoon keskustan tuntumassa. Päätämme jättää auton Taidetehtaan viereen parkkiin ja etsiä kaikki geokätköt jalkaisin. Keli suosii ja kuumana kesäpäivänä on todella mukava kävellä pitkin Porvoon katuja – varsinkin kun tänä kesänä lämpimät viikonlopun päivät ovat olleet harvinaisia. Periaatteessa sarjan voisi autollakin kiertää, mutta suhteellisen lyhyillä etäisyyksillä auton pysäköinnistä olisi turhan paljon vaivaa hyötyyn nähden. Kävellen myös näkee kaupunkia paljon enemmän.

Heti ensimmäinen geokätkö paljastaa, että nyt ollaan laadukkaan kätkösarjan parissa. Koko sarja on täynnä hyviä esimerkkejä siitä, että kaupunkialueellekin voi piilottaa mikroa suurempia geokätköjä. Vain yksi kahdestatoista geokätköstä on mikro.

Yksin ei Porvoossa tarvitse kävellä. Hieno ilma on saanut liikkeelle paljon kaupunkilaisia ja turistejakin näkyy joka puolella. Osa kätköistä sijaitsee aika vilkkailla paikoilla, mutta fiksujen toteutusten takia huomaamaton lokkaaminen onnistuu, vaikka väkeä ympärillä olisikin.

Kiireisimmät kiertävät geotourin pariin-kolmeen tuntiin liikkumistavasta riippuen, mutta suosittelemme varaamaan enemmän aikaa. Reitin varrelta löytyy kaikkea kivaa nähtävää, kuten kansallismaisemaa, museota, keskiaikaista kirkkoa, Vanhan Porvoon rakennuksia, kapeita kujia ja kivoja ravintoloita sekä kahviloita. Rauhallisesti kiertäen reitillä ja sen varren nähtävyyksillä saa helposti kulumaan puolikin päivää, jolloin ehtii jo ruokailemaankin geokätköilyn lomassa. Jos et ole aikaisemmin etsinyt geokätköjä Porvoossa, niin geotourin lomassa kannattaa etsiä muita keskustan geokätköjä – silloin aikaa saakin kulumaan jo vaikka koko päivän.

Kaikki geokätköt löytyvät hyvin ja toteutustavat ovat mukavan vaihtelevia. Mitään kovin hankalaa löydettävää ei ole, mutta kätköt tarjoavat pientä haastetta kuitenkin ja etsiminen pysyy mielekkäänä. Hienoja historiallisia paikkoja, hyviä kätkökuvauksia, upea kesäsää ja erityisen laadukkaita kätkötoteutuksia – tätä on kaupunkikätköily parhaimmillaan!

Autolle palatessa tarkistamme gepsin matkamittarista kävellyn matkan. Tästähän tuli ihan reipas kävelylenkki! Mittariin autolta autolle tuli 12 kilometriä. Kävelty matka ei tunnu ollenkaan niin pitkältä, kun koko ajan on ollut mielenkiintoista katsottavaa ja etsittävää. Tarvittava kävelymatka riippuu vähän geokätköjen etsimisjärjestyksestä. Meille yksi multikätköistä aiheutti vähän pyörimistä edes takaisin.

Megaviikonloppuna geotourin geokätköillä varmasti riittää väkeä ja purkeilla on ajoittain ruuhkaakin. Jos haluat etsiä sarjan kätköjä rauhassa ja oivaltaa piilot itse, on joku muu ajankohta parempi sarjan etsimiseen.

Linkkejä