Pakrin rantakallioilla kävellessä tuntuu kuin olisi kauempanakin maailmalla. Tälläisiä jylhiä hiekka- ja kalkkikivestä koostuvia vähitellen mereen sortuvia kallioita ei Suomesta löydy. Kaukana ei kuitenkaan olla, sillä Tallinnan länsipuolella sijaitseva Pakrin niemi sijaitsee noin 80 kilometriä Inkoosta etelään. Jos Pakri ei nimenä sano mitään, niin niemellä sijaitseva Paldiskin kaupunki voi olla tutumpi. Neuvostoaikaan sukellusvenetukikohtana toiminut suljettu…
- Geokätköt.fi
- Kätköilyä
Pieni kuoppainen ja mutkitteleva metsätie etenee syvemmälle Itä-Suomalaiseen metsään. Tien oikeaan reunaan ilmestyy rivi keltaisia tolppia, jotka kertovat rajavyöhykkeen alkamisesta. Tikka nakuttelee lähipuusssa, mutta muuten on täysin hiljaista. Jossain täällä pitäisi olla Lakonkankaan pysäköitialue. Parkkipaikka tuleekin vastaan kun aikansa seurailee rajavyöhykkeen reunaa. Parkissa on muutama muukin auto, mutta ruuhkaa ei näillä reiteillä tule olemaan. Olen…
Viro on helppo matkakohde suomalaisille geokätköilijöille. Silti yllättävän moni tyyty kiertämään samoja Tallinnan nurkkia vuodesta toiseen. Matkasimme tutustumaan Länsi-Viron Läänemaan geokätkötarjontaan. Kaunis Haapsalu ja hylätty lentotukikohta Läänemaan keskus on Haapsalun kaupunki, jonne ajaa autolla Tallinnasta noin puolessatoista tunnissa. Ilman omaa autoa paikalle pääsee Luxexpressin bussilla, joka ajaa Tallinnan linja-autoasemalta Haapsaluun noin tunnissa ja 40 minuutissa….
Liettua pääkaupunki Vilna on houkuttelevan lähellä sijaitseva kaupunkikohde. Kävimme tutustumassa Vilnan kätköihin joulukuussa. Vilna sijaitsee lähellä Valko-Venäjän rajaa Neris- ja Vilnia-jokien yhtymäkohdassa. Kaupunki on mäkien ympäröimä ja varsinkin leveä Neris-joki tuo keskustalle ilmettä. Aikaa Vilnan matkalla kannattaa varata vähintään pitkän viikonlopun verran, mutta viikkokin vierähtää helposti geokätköillen ja nähtävyyksiin tutustuen. Nähtävyyksiä joka makuun Vilnan tärkein…
Örön linnakesaari on kiinnostava retkikohde Saaristomeren kansallispuistossa. Saari on aiemmin ollut sotilaskäytössä vuodesta 1915 alkaen ja se oli pitkään ulkopuolisilta suljettu kohde. Puolustusvoimat poistui saarelta 2005 ja sen jälkeen sitä on avattu matkailijoille. Örön saarella riittää nähtävää hyvin vaikka koko viikonlopuksi. Pitkästä armeijan käytöstä on jäänyt historiallisia jälkiä ympäri saarta. Vanhat kasarmirakennukset muodostavat viehättäviä kylämäisiä…
Lapin retkikohteita esitellessä korostuvat usein kansallispuistot ja tunturit. Hienoja paikkoja ne ovatkin, mutta muitakin ulkoilupaikkoja on. Kävimme tutustumassa Inarin retkeilyalueen Juutuan polkuun, joka tarjoaa helppokulkuisen ja helposti saavutettavan reitin luonnon helmassa. Juutuan polku on 5,8 kilometrin pituinen rengasreitti. Lähtöpaikaksi sopii esimerkiksi luontokeskus Siida tai Jäniskosken parkkipaikka. Polku seurailee Juutuanjoen rantoja kumpuilevassa maastossa. Reitti on leveää…
Jokelan Raili on useasta osasta koostuva power trailimäinen kätkösarja Tuusulan Jokelassa. Geokätköt on piilottanut nimimerkki suntio8. Sarjan kätköt on nimetty ja numeroitu yhtenäisesti, mutta käytännössä kyse on useasta erillisestä pienestä trailista, jotka voi käydä läpi kerralla tai säästellen pala kerrallaan. Jokainen osa muodostaa pienen parin-kolmen kilometrin lenkin, jonka varrella on noin kymmenen kätköä. Tällä hetkellä…
Kävimme tutustumassa Mongolian kätkötarjontaan. Maa yllättää upeilla maisemillaan ja hyvillä geokätköilymahdollisuuksilla. Mongolia on reilun kolmen miljoonan asukkaan maa Itä-Aasiassa Venäjän ja Kiinan välissä. Asukaslukuun nähden maa on valtava ja se onkin maailman harvimmin asuttu valtio. Tilastollisesti Mongoliassa asuu neliökilometrillä 1,9 asukasta. Kun vielä puolet väestöstä on pakkautunut pääkaupunki Ulan Batoriin, on asutus muualla maassa hyvin…
Kiilopään megatapahtuma kokoaa 14.-16.6. geokätköilijöitä Lappiin Saariselän maisemiin. Miittipaikan lähiseudulta löytyy paljon erilaisia geokätköjä ja jopa tuliterä geotour-kierros. Saariselän-Kiilopään alueella saa helposti kulumaan pidemmänkin geokätköilyloman, mutta ehkäpä seudun mielenkiintoisimmat geokätköt löytyvät viereisestä kansallispuistosta. Otimme varaslähdön Lapin kätköilykesään ja lähdimme pienelle geovaellukselle Koilliskairalle Urho Kekkosen kansallispuistoon. Geokätköjä löytyy eniten puiston luoteisosan retkeily- ja luontomatkailuvyöhykkeeltä, jonne ehtii…
Utön saari on hauska kohde esimerkiksi viikonlopun geokätköilyretkelle. Syrjäiselle saarelle pääsee yllättävän helposti ilman omaakin venettä. Kävimme tutustumassa Utön kätkötarjontaan ja muihin nähtävyyksiin. Utö sijaitsee nimensä mukaisesti ulkosaaristossa melkein 90 kilometriä Turusta lounaaseen. Saari on Suomen eteläisin asuttu paikka. Asukkaita saarella on reilu kolmekymmentä. Vierailukohteena saari on erityisesti lintuharrastajien suosiossa, mutta saaren muutamat geokätköt tekevät…