Pakrin rantakallioilla kävellessä tuntuu kuin olisi kauempanakin maailmalla. Tälläisiä jylhiä hiekka- ja kalkkikivestä koostuvia vähitellen mereen sortuvia kallioita ei Suomesta löydy. Kaukana ei kuitenkaan olla, sillä Tallinnan länsipuolella sijaitseva Pakrin niemi sijaitsee noin 80 kilometriä Inkoosta etelään.

Jos Pakri ei nimenä sano mitään, niin niemellä sijaitseva Paldiskin kaupunki voi olla tutumpi. Neuvostoaikaan sukellusvenetukikohtana toiminut suljettu kaupunki on nykyään uneliaan oloinen pieni satamakaupunki. Arkkitehtuuri on enimmäkseen hieman rosoista ja kulmikasta betonia, eikä itse kaupunki tarjoa paljoa nähtävää. Muutama geokätkö kaupungistakin löytyy ja ne etsiessään saa hyvän silmäyksen kaupungista. Yksi kätköistä sijaitsee taitelija Amandus Adamsonin ateljeemuseon vieressä ja herttaiseen pieneen taloon kannattaa tutustua samalla.

Paldiskin vieressä Muulan mäellä on Pietari Suuren merilinnoituksen bastioneja, mutta näitä ei kovin hyvin erota heinikkoisesta maisemasta. Ilmakuvia vilkaisemalla saa paremman käsityksen linnoituksesta kun bastionien muodot erottuvat selvemmin.

Pakrin majakka

Linnoituksen vierestä lähtee Pakrin niemen ykköskohde, eli Pakrin vaellusreitti (Pakri matkarada tai Pakri Poolsaare matkarada). Kapeat polut seurailevat niemen rantoja ja tarjoavat toinen toistaan upeampia merimaisemia. Tuulisella säällä kävelyä säestää aaltojen pauhu kun meri kuluttaa hiljalleen kallioita.

Niemen länsirannalla kätköjä ei ole montaa, mutta niemen kärjessä niitä on enemmän. Siellä on myös komea punainen majakka. Majakkaan pääsee pientä viiden euron pääsymaksua vastaan kiipeämään ja mahdollisuus kannattaa ehdottomasti hyödyntää jos paikalle sattuu majakan ollessa auki. Majakan portaissa saa hyvän jumpan jaloille ja ylhäältä lyhtykojusta näkee pitkälle merelle. Majakoita on itse asiassa kaksi, sillä punaisen majakan vieressä lähempänä rantaa on selvästi matalampi vanha majakka.

Majakalta vaellusreitti jatkuu niemen itärannalle, jossa kätköjä löytyy enemmän etsittäväksi. Jos haluaa etsiä kaikki kätköt, kannattaa jatkaa rantaa aina Kersaluun tai Kloogarantaan asti. Jos kävely tai majakan portaat alkavat jo tuntua jaloissa, voi matkaa lyhentää palaamalla tuulipuiston läpi kohti Paldiskia. Koko reitti Paldiskista Kloogarantaan on noin 20 kilometriä. Paldiskista majakalle on noin 5 kilometriä.

Pakriin on helppo tulla

Elronin juna Paldiskin asemalla

Pakrin niemimaa on helppo saavuttaa ja sinne ehtii Suomesta vaikka viikonloppumatkalle. Autolla niemelle pääsee Tallinnasta alle tunnissa. Sinne on helppo tulla myös ilman autoa, sillä Tallinnasta kulkee noin kerran tunnissa Elronin juna Paldiskin asemalle. Myös Kloogarantaan pääsee junalla, mutta vuoroja on vähemmän.

Junat Paldiskiin lähtevät Tallinnasta Baltian asemalta (Balti Jaam) ja lipun saa ostettua kortilla junan automaatista. Lippu ei ole kallis, se maksaa aikuiselta vain 3,15 € suuntaansa.

Linkkejä