Pitkin viikkoa on uutisoitu Naton Trident Juncture -harjoituksen aikana havaitusta GPS-häirinnästä. Torstaina Ulkoministeriö julkaisi tiedotteen, jonka mukaan häirintä on tullut Venäjän alueelta. Norjan puolustusministeriön mukaan häirinnän lähde sijaitsi Kuolan niemimaalla. Venäjä on kiistänyt osuutensa GPS-häiriöihin.

Suomen lennonvarmistuspalveluista vastaava ANS Finland julkaisi 6.11. lentoliikenteelle NOTAM (Notice to Airmen) -tiedotteen, jossa varoitettiin GPS-signaalin olevan epävakaa suuressa osassa Koillis-Lappia. Myös Norjassa annettiin NOTAM-tiedote epävakaasta GPS-signaalista.

GPS-signaalin häirintä ei haittaa pelkästään lentoliikennettä, vaan siitä voi olla harmia myös geokätköilijöille, autoilijoille, metsästäjille ja muille GPS-paikannusta käyttäville. Lapissa se häiritsee jopa porojen seurantaa. Tällä kertaa häirintä on ilmeisesti ollut vain ilmatilaan suunnattua, eikä sitä ole havaittu maan pinnalla, mutta samanlainen häirintä olisi mahdollista maan pinnallakin. Samoihin aikoihin GPS-paikannukseen on kuitenkin vaikuttanut revontulien aiheuttamat ilmakehän häiriöt, joiden aiheuttamia paikannuskatkoksia on havaittu Maanmittauslaitoksen mittausasemilla.

Miksi GPS-signaalia on helppo häiritä?

GPS-paikannus perustuu satelliittien lähettämään signaaliin, jonka perusteella GPS-paikannin osaa laskea sijaintinsa. Lue aikaisempi juttumme, jos tarkempi toiminta kiinnostaa.

GPS-satelliittien lähettämät signaalit eivät ole kovin voimakkaita. GPS-satelliitti saa virtansa akuista, joita ladataan aurinkopaneeleilla aina kun satelliitti ei ole maan varjossa. Kun virtaa on käytössä rajatusti ei signaalia kannata lähettää tarpeettoman suurella teholla. Heikkoa signaalia on helppo häiritä maasta samalla taajuudella lähetettävällä voimakkaammalla signaalilla. Häirintäasemalla sähköä on käytettävissä reilusti, joten lähetyksen teho voi olla hyvinkin suuri. Häirintä voidaan toteuttaa estämällä vastaanotto kokonaan lähettämällä mitä tahansa satunnaista hölynpölyä oikean signaalin päälle tai lähettämällä oikean näköistä signaalia väärillä tiedoilla, jolloin paikannuslaite saattaa laskea sijaintinsa väärin.

Saman ilmiön voi havaita joskus autossa radiota kuunnellessa. Osa autoilijoista käyttää pieniä FM-lähettimiä siirtämään kännykästä soitettu musiikki autoradiosta kuunneltavaksi. Jos FM-lähetin sattuu käyttämään samaa taajuutta, jota itse kuuntelet, tulee toisen autoilijan oma soittolista hetkellisesti radioaseman lähettämään signaalia voimakkaammaksi ja kuuluu omasta radiostasi selvästi tai ainakin häiritsee radioaseman kuuntelua. Pienet FM-lähettimet ovat olleet laillisia vuodesta 2006, mutta niiden teho on rajattu erittäin pieneksi (50 nanowattia). Näinkin pieni teho riittää joskus häiritsemään vieressä olevan auton radion kuuntelua. Pienet FM-lähettimet kannattaa muistaa myös mysteereitä ratkoessa, sillä niitä on käytetty geokätköilyssäkin.

Pieniä GPS-häirintälaitteita myydään verkossa kuluttajillekin, mutta sellaisen käyttäminen on laitonta radioliikenteen häirintää.

Kerroimme aiemmin Moskovassa Kremlin-ympäristössä havaitusta GPS-häirinnästä, jossa geokätköilijätkin ovat huomanneet paikannuksen toimivan huonosti. Lapin tapaus on hyvä muistutus siitä, että häirintään saattaa törmätä Suomessakin.

Miten varautua GPS-häiriöihin?

Voi tuntua hassulta ajatella, että geokätköilijän pitäisi varauta GPS-häirintään, mutta metsässä liikkuessa voi äkkiä mennä sormi suuhun jos on suunnistanut pelkän laitteen varassa ja yhtäkkiä sijainnista ei olekaan tietoa tai laite näyttää harhaanjohtavaa tietoa. Jos sama tapahtuu pidemmällä kätkövaelluksella Lapissa, niin homma voi äkkiä muuttua hengenvaaralliseksi. Käsigepsit ja kännykät ovat erinomaisia apuvälineitä, mutta niille kannattaa metsässä liikkuessa olla aina varajärjestelmä.

Perinteiset kartta ja kompassi ovat edelleen toimivat välineet, jotka kannattaa pakata kätköretkille mukaan. Gepsiin verrattuna kartan ja kompassin käyttö vaatii tietysti vähän enemmän taitoa, joten suunnistamista niillä kannattaa harjoitella. Kartalle ja kompassille voi tulla tarvetta ilman GPS-häirintääkin, jos navigointilaitteesta loppuu virta, se hajoaa tai hukkuu. Huolehdi aina, että löydät kätköltä takaisin ilman gepsiä tai kännykkää.

 

Kirjoita kommentti

  • (will not be published)