Apinoiden planeetta 1968

Alkuperäinen Apinoiden planeetta -elokuva vuodelta 1968

Virallinen Geocaching-blogi lupaili loppuviikosta suuria uutisia Project A.P.E. -kätköistä, ja moni ehti jo veikkailemaan harvinaisen kätkötyypin paluuta. Ihan näin suuresta uutisesta ei kuitenkaan ollut kyse.

Ryhmä geokätköilijöitä Seattlen alueelta oli onnistunut löytämään toiseksi viimeisen Project A.P.E. -kätkön kadonneen kätköpurkin metsästä. GC1169 Mission 9: Tunnel of Light jästittiin kesällä 2011 ja se ollut hukassa siitä lähtien. Kätkö arkistoitiin katoamisen jälkeen ja paikalle on sittemmin piilotettu tavallinen muistokätkö.

Paikalliset kätköilijät olivat pohtineet kadonneen kätköpurkin kohtaloa. Koska kätköpaikka sijaitsee vuorilla yli kolmen kilometrin kävelymatkan päässä lähimmältä parkkipaikalta, ei jästijä ole todennäköisesti jaksanut kuljettaa suurta ja painavaa ammuslaatikkoa kovin kauaksi. Lopulta kymmenen geokätköilijän ryhmä päätti jalkautua maastoon etsimään kadonnutta kätköpurkkia.

Hankalassa maastossa ryhmä jakautui kolmeen etsintäpartioon, joille jokaiselle määrättiin oma etsintäalue. Etsijät löysivät ensin osia jästityistä muistokätköistä. Lopulta yksi ryhmä löysi alkuperäisen Project A.P.E. -ammuslaatikon rinteestä alkuperäisen kätköpaikan alapuolelta. Purkin sisällöstä oli vain vähän jäljellä, mutta elokuvan mainostarroista sen tunnistaa helposti alkuperäiseksi.

Kätköpurkki otettiin talteen ja se on nyt Groundspeakin pääkonttorilla Seattlessa. Groundspeak pyytää palautelomakkeella geokätköilijöiden mielipidettä kätköpurkin kohtalosta. Vaihtoehtoina on kätkön palauttaminen alkuperäiselle paikalleen, sen museointi Groundspeakin pääkonttoriin tai kierrättäminen miiteissä alkuperäisten A.P.E. -kätköjen paikoilla. Lomakkeella on myös mahdollisuus ehdottaa muita ideoita.

Kierrättäminen miiteissä olisi siitä mielenkiintoinen vaihtoehto, että kaksi A.P.E. -kätköistä oli aikoinaan myös Iso-Britanniassa. Eli A.P.E.-kätkön hakeminen voisi hetkellisesti olla taas mahdollista Euroopassakin, jos kätköpurkkisi tulisi käymään Isossa-Britanniassa.

Mitä Project A.P.E. -geokätköt ovat?

Project A.P.E. oli 20th Century Foxin mainoskampanja, jolla markkinoitiin vuonna 2001 elokuviin tullutta uudelleenfilmatisointia alunperin vuonna 1968 ilmestyneestä Apinoiden planeetta -elokuvasta. Elokuvayhtiö käytti vasta vuoden vanhaa harrastusta ennakkoluulottomasti markkinointitarkoituksiin.

Project A.P.E. -geokätköt julkaistiin omana kätkötyyppinään. Kätköjä oli yhteensä 13 ja kätköpurkit olivat suuria ammuslaatikoita. Purkkeihin oli laitettu vaihtotavaraksi elokuvaan liittyvää materiaalia ja vapaalippuja Apinoiden planeetta -elokuvan näytöksiin.

Suurin osa kätköistä oli piilotettu Yhdysvaltoihin, mutta niitä oli myös Isossa-Britanniassa, Australiassa, Japanissa ja Brasiliassa.

Project A.P.E. -geokätköt julkaistiin kokonaan omana kätkötyyppinään ja harvinaisuutensa takia tyyppi on kiinnostanut kätköilijöitä ympäri maailmaa. Seattlen lähellä ollut GC1169 oli erittäin suosittu vierailukohde, mutta senkin päädyttyä arkistoon on mielenkiinto kohdistunut viimeiseen jäljellä olevaan Project A.P.E. -kätköön, joka on Brasiliassa sijaitseva GCC67 Mission 4: Southern Bowl.

Viimeinen Project A.P.E.

Brasilian A.P.E.-kätkö sijaitsee keskellä luonnonkaunista sademetsää Intervalesin luonnonpuistossa. São Paulosta kätköä lähimmälle parkkipaikalle on noin neljän tunnin ajomatka. Syrjäisestä sijainnista huolimatta kätköllä on käynyt jo lähes viisisataa nimimerkkiä. Monelle geokätköilijälle GCC67 on syy lähteä Brasiliaan.

Ennen Mission 9 -kätkön katoamista Brasilian kätköllä kävijöitä oli vain harvakseltaan. Mission 9:n katoamiseen mennessä Intervalesin kätköllä oli käynyt vain 25 geokätköilijää, vaikka kätkö oli ollut paikallaan kymmenen vuotta! Vuonna 2010 kätköllä kävi kuusi vierailijaa, mutta pari vuotta myöhemmin vuonna 2012 kävijöitä oli vuoden aikana jo yli 50. Tiettävästi ensimmäinen suomalainen Brasilian A.P.E. -kätköllä käynyt kätköilijä oli Luttu, joka vieraili paikalla helmikuussa 2012. Puolitoista viikkoa sitten kätköllä kävi taas tuttuja nimiä, kun kapekan ja -lubin retkikunta saavutti kätkön.

Alla video tsekkiläisen geokätköilijäjoukon retkestä vuodelta 2012.

Kirjanmerkkilista Project A.P.E. -geokätköistä.

Kirjoita kommentti

  • (will not be published)