Reissaajat

Kysy mitä tahansa geokolikoiden keksijältä

Kuva: Geocaching.com
Kuva: Geocaching.com

Ensi tiistaina tulee kuluneeksi tasan viisitoista vuotta ensimmäisen geokolikon liikkeelle laskusta. Juhlan kunniaksi geokolikot keksinyt Moun10Bike, eli Jon Stanley, vastailee kätköilijöiden kysymyksiin livenä Redditin geocaching-palstalla. Moun10Biken AMA, eli Ask Me Anything (kysy minulta mitä vain) alkaa 30.8. kello 21.00 Suomen aikaa. Kestoa ei ole ilmoitettu, mutta oletettavasti hän on paikalla ainakin tunnin tai pari.

Maailman ensimmäinen geokolikko

Moun10Bike löysi sadannen kätkönsä vuonna 2001 ja halusi juhlistaa merkkipaalua jotenkin. Idea geokolikoihin tuli armeijan muistokolikoista. Moun10Bike tilasi aluksi sadan kolikon erän itse suunnittelemiaan geokolikoita. Sarjan ensimmäisen kolikon hän piti itsellään muistona, mutta kolikosta numero 002 tuli ensimmäinen liikkeelle laskettu geokolikko Jonin tiputtaessa sen GC126C Light House Point -kätköön Seattlen lähellä.

Kolikon matka eteni hitaasti ja se ehti matkustaa 74 kilometriä ennen kuin se päätyi Whatcom Wanderers -nimimerkin haltuun. Sen jälkeen kolikko on ollut silloin tällöin miiteissä näytillä, mutta vuoden 2012 jälkeen kolikosta ei ole kuulunut mitään, eikä Whatcom Wandererskaan ole kirjautunut Geocaching.com-sivulle vuoden 2013 jälkeen.

Kaikki ensimmäiset sata kolikkoa ovat Moun10Biken nimissä, mutta myöhempien sarjojen kolikoita on myynnissäkin. Ensimmäinen kaupalliseen myyntiin tullut geokolikko oli vuonna 2002 tehty Kanada-geokolikko.

Ensimmäinen vapaaehtoinen kätkötarkastaja

Kätköjen määrä alkoi kasvamaan ja Geocaching.com:n perustaja Jeremy pyysi Moun10Bikea apuun. Moun10Bike tarkasti ja julkaisi ensimmäisen kätkönsä 22.4.2001. Nykyisen mallisia ohjesääntöjä tuohon aikaan ei vielä ollut, vaan tarkastuksessa katsottiin lähinnä koordinaattien järkevyys ja se, ettei kätkö ole yhdysvaltalaisessa kansallispuistossa, jossa National Park Service oli kätköilyn kieltänyt.

Geokätköilystä ammatti

Vuonna 2009 Jonista tuli lakeija – lackey, eli Groundspeakin työntekijä, kun hän aloitti työt Groundspeakillä. Tänä päivänä Jon toimii järjestelmäasiantuntijana ja hänen työnkuvaansa kuuluvat mm. kehitystiimin työn ohjaaminen ja suunnittelu. Jon kerää kasaa käyttäjien toiveita eri lähteistä ja suunnittelee toteutettavia muutoksia näiden pohjalta.

Kysy mitä vain!

Nyt on loistava tilaisuus kysyä Geocaching.com:n tulevaisuuden suunnitelmista tai vaikka geokätköilyn historiasta. Jon tuntee hyvin molemmat kokeena kätköilijänä ja Groundspeakin työntekijänä.

Kysymyksen esittäminen on helppoa, mutta tarvitset siihen Reddit-käyttäjätunnuksen. Rekisteröityminen on todella yksinkertaista ja siihen riittää tiedoiksi käyttäjätunnus sekä salasana.

To top