Geocaching HQ julkaisi tiistaina päivitetyt geokätköilyn ohjesäännöt. Ensimmäiset hätäiset tulkinnat uusista ohjesäännöistä aiheuttivat jo pienen myrskyn vesilasissa, mutta mikä oikeasti muuttui vai muuttuiko mikään?

Päivitetyissä ohjesäännöissä on enimmäkseen kyse vanhojen ohjeiden selkeyttämisestä. Vuosien varrella tehtyjen pienten lisäysten takia ohjesääntöjen kieli oli muuttunut turhan koukeroiseksi ja vaikeaselkoiseksi. Oman haasteensa ovat asettaneet kätkötarkastajien ohjeista tulleet tarkemmat säännöt, joita ei virallisista ohjesäännöistä ole löytynyt. Piilottajalle nämä ovat näyttäytyneet “kirjoittamattomina sääntöinä”. Päivitetyissä ohjesäännöissä näitä asioita on selkeytetty.

Ennen oman geokätkön piilottamista kannattaa tutustua uusittuihin Geocaching.com:n ohjesääntöihin. Listasimme tähän joitakin tärkeimpiä muutoksia.

Kätkön tulee olla enimmäkseen etsittävissä

Uutena tarkennuksena geokätkön tulee olla enimmäkseen löydettävissä, eli geokätkö ei saisi olla paikassa, joka on saavutettavissa esimerkiksi vain tiettynä viikonpäivänä.

Kätköjä ei saa edelleenkään haudata – paitsi maanomistajan luvalla!

Kätköjen osittainenkin hautaaminen on aina ollut virallisesti kiellettyä, mutta kuitenkin tällaisia geokätköjä on ollut. Geocaching.com:n on hankala yrittää estää, jos maanomistaja on halunnut piilottaa omille mailleen geokätkön ja vaikka kaivaa sille kiinnitystolpan maahan. Nyt tilanne selkiintyy, kun ohjesäännöissä sanotaan suoraan, että hautaaminen on maanomistajan luvalla sallittua.

Lupa pitää siis ehdottomasti hankkia ja kertoa siitä kätkötarkastajalle. Edelleenkään geokätköä ei ole tarkoitus haudata kokonaan maan alle. Nyrkkisääntönä voi sanoa, että geokätköä piilotettaessa saa luvan kanssa kaivaa, mutta etsijän ei pitäisi koskaan joutua kaivamaan.

Geokätkössä täytyy olla kunnon lokikirja

Sääntöjä on selkeytetty lokikirjavaatimuksen osalta. Jokaisessa fyysisessä geokätkössä täytyy olla lokipaperi, joka on geokätkön sisällä. Esimerkiksi pelkkä lauta tai pellin pala ei kelpaa geokätköksi vaikka näihin olisikin nimi mahdollista kirjoittaa.

Älä tee lomakätköä

Uusissa ohjesäännöissä kerrotaan aiempaa selväsanaisemmin, että geokätkö pitäisi piilottaa sellaiseen paikkaan, jossa sitä pystyy aidosti huoltamaan. Lomamatkan aikana geokätköjä ei tulisi tehdä. Poikkeustilanteissa lomakätkökin voidaan hyväksyä, mutta tällöin geokätkölle täytyy löytyä uskottava huoltosuunnitelma, eli piilottajan täytyy esimerkiksi sopia geokätkön huollosta jonkun paikallisen kanssa.

Kommunikoi kätkötarkastajasi kanssa

Vanhoissakin ohjesäännöissä oli kohta, joka vaati kommunikoimaan kätkötarkastajan kanssa. Nyt tätäkin on selkeytetty ja kerrottu, mitä kätkötarkastajalle kannattaa kertoa. Kätkölomakkeen lähettämisen yhteydessä on jo pitkään vaadittu kirjoittamaan jotain viestiä kätkötarkastajalle, mutta uusituissa ohjesäännöissä vaaditaan selvästi kertomaan lisätietoja geokätkön toteutuksesta. Lomaketta täyttäessä kannattaa muistaa, että kätkötarkastaja tekee tarkastuksen aina antamiesi tietojen pohjalta ja tarkastus on sitä nopeampaa mitä enemmän tietoa annat.

Geokätkö ei ole alusta agendalle tai markkinoinnille

Geokätköjä ei saa käyttää minkään agendan ajamiseen. Vaikka kyse olisi kuinka hyvästä asiasta, niin älä yhdistä sitä geokätköilyyn. Agendat voivat liittyä esimerkiksi hyväntekeväisyyteen, politiikkaan tai uskontoon.

Geokätköt eivät ole myöskään ilmainen markkinointityökalu. GeoTour-yhteistyönä on mahdollista toteuttaa kaupallisia kampanjoita, mutta muuten kaupallisuus ei kuulu geokätköihin. Useimmiten piilottajat tuovat tiedostamattaan kaupallisia piirteitä kätkökuvauksiin esimerkiksi kehumalla lähiseudun palveluita.

Pidä kätkösivu perheystävällisenä

Perheystävällisyyttä vaadittiin jo vanhoissa ohjesäännöissä, mutta nyt uudet ilmoittavat selvästi, että kätkökuvauksen sisällön ja geokätkön nimen täytyy olla sopivia kaikenikäisille. Kirosanat, väkivalta, seksi jne. eivät siis kuulu geokätköjen kätkösivuille.

Pidä geokätkösi kunnossa

Geokätköjen ylläpidon osalta on tarkennettu kätkön omistajan tehtäviä ja lisätty vihjaus siitä, että huolimaton piilottaja saattaa menettää oikeuden uusien geokätköjen tekemiseen väliaikaisesti tai jopa pysyvästi. Mitään automaattista järjestelmää tähän ei ole ja todennäköisesti piilottamiskieltoa käytetään vain poikkeustapauksissa, kun yksi piilottaja aiheuttaa ongelmia huonosti hoidetuilla geokätköillä.

Geolodju on geokätkö leimasimella

Geolodjujen eli letterbox hybridien määritelmä on aina aiheuttanut sekaannuksia. Geolodjun ei ole pakko olla löydettävissä lodjaus-tyylisillä vinkeillä, mutta leimasin siellä täytyy aina olla. Muuten geolodju voi olla kuin mikä tahansa muu geokätkö. Löytämistavaltaan se voi olla peruskätkön, multikätkön tai mysteerin mallinen.

Wherigo-kätköt

Wherigo-kätköjen alkupiste täytyy jatkossa muutamaa poikkeusta lukuunottamatta osoittaa paikkaan, josta Wherigo-peli alkaa. Poikkeustapauksia ovat mm. Wherigo-pelit, jotka voi pelata paikasta riippumatta ja käänteiset Wherigot (eli Wherigo, jossa peli kertoo etäisyyden kätköön). Poikkeustapauksissa kätkökuvauksen koordinaattien pitää olla enintään kahden mailin eli 3,2 kilometrin päässä kätköpurkista.

Ei miittejä terminaaleihin

Päivitetyt ohjesäännöt kieltävät miittien järjestämisen liikennekeskuksissa, kuten lentoasemilla, rautatieasemilla, satamissa ja linja-autoasemilla. Minkä ihmeen takia? Ongelmaksi ovat muodostuneet tilastomerkintöjä hakevien etsijöiden järjestämät hyvin pikaiset miitit terminaaleissa esimerkiksi välilaskun aikana. Räikeimpänä esimerkkinä muuan saksalaisporukka yritti muutama vuosi sitten järjestää miitin lentokoneessa Grönlannin yläpuolella ja saada näin itselleen Grönlannin käydyksi maaksi.

CITOihin lisää mahdollisuuksia

CITOihin eli siivoustapahtumiin annetaan nyt ohjesäännöissäkin enemmän mahdollisuuksia. Uudet Geocaching.com:n ohjesäännöt kannustavat tekemään yhteistyötä muiden organisaatioiden kanssa ja geokätköilijöiden siivoustapahtuma voi olla osa suurempaa siivoustempausta, kunhan geokätköilijöille järjestetään oma “sisäänkirjautumisalue”, eli geokätköilijöillä on mahdollisuus olla yhdessä. CITOksi ei käy tapahtuma, jossa geokätköilijät pyörisivät toisistaan tietämättä.

Siivoamisen lisäksi CITOn aiheena voi olla esimerkiksi puiden istuttaminen, polkujen kunnostaminen tai vieraslajien hävittäminen.

Tarkemmat ohjeet Geocaching Help Centeriin

Aiemmin ohjesääntöjen osana olleita tarkempia ohjeistuksia on siivottu Geocaching.com:n Help Centerin puolelle. Help Centerin käyttö apuna mahdollistaa tarkempien ja yksityiskohtaisempien ohjeiden kirjoittamisen pitäen varsinaiset viralliset ohjesäännöt kuitenkin mahdollisimman tiiviinä pakettina. Tärkeimmät säännöt on pakko tarjota tiiviissä muodossa, sillä kaikki piilottajat eivät jaksa tutustua ohjeisiin huolellisesti.

Yksi huono puoli Help Centerin käytössä on. Geocaching Help Centerin taustalla oleva HelpSpot-järjestelmä ei tue kunnolla sisällön kieliversioita, eivätkä Geocaching Help Centeriin siirretyt materiaalit ole vapaaehtoisten kääntäjien käännettävissä toisin kuin varsinaisen sivuston alla olevat viralliset ohjesäännöt.