Hyvässä geokätkössä on useimpien mielestä jokin juju. Juju voi olla esimerkiksi hieno näköala, kaunis paikka, mielenkiintoinen historiallinen paikka tai kekseliäs piilotus. Sen parempi, mitä useampi edellä mainituista asioista yhdistyy! Geokätköä piilottaessa olisi hyvä miettiä miksi haluaa johdattaa muut geokätköilyn harrastajat juuri kyseiseen paikkaan. Jos et keksi mitään syytä, niin kannattaa miettiä onko paikka todella kätkön arvoinen.
Aloittelijalle tulee usein harrastuksen alkutaipaleella mieleen piilottaa geokätkö sinne takapihalta alkavaan pikku metsikköön tai muualle oman kodin lähettyville. On parempi kuitenkin harkita tarkasti, onko paikka todella sellainen, että haluat esitellä sen muille geokätköilyn harrastajille. Kannattaa hakea joitain kymmeniä kätköjä ennen oman piilottamista, niin opit itse minkätyylisistä kätköistä pidät.
Tee kätkö, jonka haluaisit itse löytää
Kun tiedät millaisista geokätköistä pidät, niin tee omistasi juuri sellaisia. Geokätköilyn ideana ei ole kilpailla siitä kuka piilottaa vaikeimman ja hankalimman kätkön, vaan näyttää toisille geokätköilijöille mielenkiintoisia paikkoja ja tarjota löytämisen iloa.
Tee geokätkö, joka kestää aikaa
Geokätköpurkin laatuun ja sisältöön kannattaa panostaa niin, että kätkö kestää vuosia. Rikkinäisen ja homeisen purkin avaaminen ei ole kenestäkään mukavaa, vaikka kätköpaikka olisikin hieno. Käyttämällä kestävää purkkia vähennät myös kätkön huoltotarvetta.
Myös kätköidean pitäisi kestää aikaa. Geokätkö Joulun kunniaksi voi kuulostaa hyvältä idealta joulukuussa, mutta juhannuksena se ei välttämättä enää oikein toimi.
Tee geokätkö, jota jaksat ja ehdit huoltaa
Hyväkin geokätkö muuttuu huonoksi jos omistajalla ei ole mielenkiintoa sen huoltamiseen. Älä tee geokätköä paikkaan jossa käyt vain kerran pari vuodessa. Arvioi realistisesti kuinka kaukana jaksat kätköjä käydä huoltamassa ja kuinka montaa kätköä pystyt ylläpitämään.
Jatkuvasti nähdään esimerkkejä liian kauas tehdyistä kätköistä joille sitten etsitään adoptoijaa, kun huolto ei enää kiinnostakaan.
Älä piilota neulaa heinäsuopaan
Etsiminen on kivaa, mutta löytäminen vielä kivempaa. Hyvässä piilotuksessa löytäminen perustuu enemmän oivallukseen kuin paikkojen tonkimiseen. Kätköpurkin etsiminen tuhannen kolon kivirykelmästä on harvasta hauskaa. Jos et keksi kätkölle parempaa paikkaa, niin käytä ainakin niin suurta purkkia että sen löytää kohtuullisessa ajassa tai merkkaa kätköpaikka jollain pienellä vihjeellä.
Koolla on väliä
Käytä aina niin suurta kätköpurkkia kuin kätköpaikkaan sopii. Mikään ei ole niin turhauttavaa kuin etsiä pienen pientä filmipurkkia metsästä, jonne olisi hyvin saanut normaalikokoisenkin kätkön. Isompaan purkkiin mahtuu parempi lokikirja, enemmän vaihtotavaroita, travel bugeja ja geokolikoita.
Ilmoita kätkön tiedot oikein
Mittaa kätkön koordinaatit mahdollisimman tarkasti ja huolehdi että kätkökuvauksen kokoluokitus, vaikeusaste ja attribuutit ovat oikein. Säädä niitä tarvittaessa. Virheelliset tiedot ja huonot koordinaatit aiheuttavat turhaa hämmennystä sekä turhautumista kätköä etsiessä.
Kuuntele palautetta
Jos geokätkön lokeissa toistuvasti valitetaan jostain asiasta, niin siinä saattaa olla perää. Kätköä piilottaessa ei aina osaa huomioida kaikkea ja hyvääkin kätköä voi aina parantaa. Jos moni kätkölläsi käynyt geokätköilijä valittaa huonoista koordinaateista, niin kannattaa käydä varmistamassa niiden paikkansapitävyys.
zaizai3
sanoo:Miten siirrän tai poistan kätköni?
Voiko ja kannattaako tehdä kätkö purkki itse tai käyttää valmista vedenkestävää purkkia?
Miten sellaisen purnukan kiinnitettyä jokonkin jonka alla ei ole mitään ESIM. kiinnittää kätkön puun oksan alapuolelle?
Geokätköt.fi
sanoo:Kätkön saa siirrettyä Update coordinates -lokkauksella. Pidempiin siirtoihin tarvitaan kätkötarkastajan apua.
Purkin voi hyvin tehdä itsekin, mutta kannattaa heti panostaa laatuun ja kestävyyteen. Kätköpurkit joutuvat kokemaan Suomessa hyvin vaihtelevia sääoloja ja välillä kovakouraisiakin etsijöitä.
Kätkön voi ripustaa esimerkiksi naruilla, koukuilla tai nippusiteillä. Tärkeintä on ettei ripustuksesta aiheudu haittaa oksille. Kannattaa hakea vähän muiden tekemiä kätköjä ennen oman piilottamista, niin näkee millaisia toteutuksia muut ovat käyttäneet.