Geokätköily päätyi museoon, kun Helsingissä Tekniikan museossa avautui Geokätköily – Oivalla, etsi ja löydä -näyttely 21.6.2023! Näyttely liittyy hyvin tiiviisti elokuussa järjestettävään UrbanHEL 2023 -megatapahtumaan ja molempien taustalta löytyykin Geonautit ry. Näyttely kuuluu museon yhteisönäyttelyiden sarjaan, jossa eri tahot pääsevät tuomaan omia kiinnostuksen kohteitaan esille museotiloissa. Näyttely toimii parhaiten geokätköilyä tuntemattomille joille esittelyistä tulee paljon…

Lue lisää

Listasimme aiemmin geokätköilystä kirjoitettuja artikkeleita. Olemme pitkään olleet siinä uskossa, että ensimmäinen geokätköilystä kirjoitettu kotimainen lehtijuttu oli 17.5.2002 julkaistu Helsingin Sanomien NYT-liitteessä julkaistu Modernia aarteenetsintään -artikkeli. Viime viikolla selvisi, että näin ei olekaan. Oulussa ilmestyvän sanomalehti Kalevan toimittaja Pekka Rahko otti meihin yhteyttä ja kertoi kirjoittaneensa Geokätköilystä jo ennen NYT-liitteen juttua. Pekan kirjoittama juttu ilmestyi…

Lue lisää

Kahta kotimaista liikkuvaa geokätköä tarkkaan seuranneet kokivat alkukesästä pettymyksen, kun molempiin kätköihin tuli Geocaching HQ:n viesti arkistoinnista. Moni geokätköilijä oli jäljittänyt harvinaisia liikkuvia geokätköjä pitkään. Geocaching HQ arkistoi GCC5EE Finnish Wandering Micro Cachen toukokuun lopulla. Syynä arkistointiin on liikkuvien geokätköjen aiheuttamat ongelmat tilastoissa ja Geocaching.com:n toimintojen kehittämisessä. Viimeisimpänä ongelmia aiheutti uusi rajoitus, joka esti useamman…

Lue lisää

Tiesitkö, että koko Euroopan ensimmäinen geokätkö on edelleen aktiivinen? Ja että se sijaitsee helposti saavutettavissa kolmen tunnin lentomatkan päässä Helsingistä? GC43 Europe’s First julkaistiin kesäkuun 3. päivänä vuonna 2000, eli vain kuukausi sen jälkeen kun Dave Ulmer oli piilottanut maailman ensimmäisen geokätkön Oregonissa, Yhdysvalloissa. Internetissä syntynyt harrastus levisikin todella nopeasti Atlantin yli. GC43 oli 25….

Lue lisää

Tänään tuleen kuluneeksi 17 vuotta siitä kun Yhdysvallat vapautti tarkan GPS-paikannuksen myös siviilikäyttöön. Juhlan kunniaksi tänään kätkön löytäville on tarjolla matkamuistokuva geokätköilyprofiiliin. GPS-järjestelmä kehitettiin alun perin sotilaskäyttöön ja järjestelmän suurin tarkkuus oli vain Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten sotilaskäytössä. Siviililaitteille lähetettiin tarkoituksella hieman virheellisia satelliittien ratatietoja ja kellonaikoja. Virheellisestä datasta johtuen siviilikäytössä GPS-järjestelmän tarkkuus olin vaakasuunnassa…

Lue lisää

Ensi tiistaina tulee kuluneeksi tasan viisitoista vuotta ensimmäisen geokolikon liikkeelle laskusta. Juhlan kunniaksi geokolikot keksinyt Moun10Bike, eli Jon Stanley, vastailee kätköilijöiden kysymyksiin livenä Redditin geocaching-palstalla. Moun10Biken AMA, eli Ask Me Anything (kysy minulta mitä vain) alkaa 30.8. kello 21.00 Suomen aikaa. Kestoa ei ole ilmoitettu, mutta oletettavasti hän on paikalla ainakin tunnin tai pari. Maailman…

Lue lisää

Suomen ensimmäinen geokätkö, GC72 Sun Gear, piilotettiin lauantaina 30. syyskuuta 2000, eli kätkö täyttää pian 16 vuotta. Nettilokien mukaan siellä on vieraillut pian 2000 vierailijaa. Todellisuudessa kävijöitä on enemmän, sillä kaikki eivät kirjaa löytöjään nettiin. Kävimme katsomassa mitä kätkölle kuuluu. Nyt on hyvä mustikkavuosi ja sen huomaa Keinukallion metsässäkin. Nälkäisenä täällä ei tarvitse kätköillä, jos…

Lue lisää

Geokätköilystä on kirjoitettu paljon lehdissä. Sukelsimme lehtitalojen arkistoihin ja kirjaston mikrofilmihyllyihin penkomaan mitä kätköilystä on vuosien varrella kirjoitettu. Kokosimme kaikki löytämämme uutiset aikajärjestykseen. Tiettävästi ensimmäinen geokätköilystä Suomessa kirjoitettu artikkeli ilmestyi toukokuussa 2002 Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä. Nimimerkki Ossin kirjoittamaa juttua ei valitettavasti löydy netin arkistoista, mutta kirjaston mikrofilmiltä sekin löytyy. Moni muu juttu on edelleen luettavissa…

Lue lisää

Historia

Yhdysvallat ilmoitti poistavansa Selective Availability -häirinnän GPS-järjestelmästä 1. toukokuuta vuonna 2000. Ilmoitus tuli monille iloisena yllätyksenä ja jo seuraavana päivänä kaikki maailman GPS-vastaanottimet toimivat tarkkuudella, joka oli aiemmin ainoastaan Yhdysvaltain puolustusvoimien käytettävissä. Pari päivää myöhemmin, 3. toukokuuta tietotekniikkakonsultti Dave Ulmer päätti testata tarkentunutta satelliittipaikannusta piilottamalla kätkön metsään Portlandin lähelle Oregonin osavaltiossa. Dave laittoi kätköön lokikirjan,…

Lue lisää