Vaihtotavarat

Geokätköissä on jo ensimmäisestä kätköstä alkaen ollut vaihtotavaroita. Nykyään vaihtotavarat ovat tärkeitä etenkin nuorimmille kätköilijöille, jotka saattavat olla innostuneempia kätkössä olevista aarteista kuin ympäröivistä maisemista.

Valitettavasti vaihtotavaroiden jättäminen kätköihin on vähentynyt tasaisesti vuosien varrella ja nykyään harvasta kätköstä löytyy kynän ja lokikikirjan lisäksi mitään muuta. Suurimpana syynä on tavaroiden häviämine kätköilijöiden taskuihin ilman, että tilalle jätettäisiin mitään. Vaihtotavarat on tarkoitettu vaihdettaviksi, tilalle pitäisi aina jättää jotain vähintään saman arvoista. Toisaalta pienten kätköpurkkien määrä on lisääntynyt, eikä kätköihin enää mahdu niin paljon tavaraa.

Vaihtotavaraksi sopii mikä tahansa koko perheelle sopiva esine, joka mahtuu kätköpurkkiin. Vaihtotavarat voivat olla esimerkiksi pieniä leluja, avaimenperiä tai geokätköilyyn liittyviä tarvikkeita. Älä koskaan jätä kätköpurkkeihin vaarallisia, laittomia tai lapsille sopimattomia asioita. Kätköihin ei saa myöskään jättää mitään syötävää, koska se houkuttelee eläimiä.

Kätköillessä kannattaa aina pitää mukana pientä vaihtotavaravarastoa, josta voit vaihtaa jos eteen tulee jotain mielenkiintoista. Kivet, kävyt, pullonkorkit tai käytetyt leffaliput eivät ole hyviä vaihtotavaroita.

Varsinkin lasten kanssa kätköillessä on hyvä pitää vaihtotavaroita mukana siltä varalta että lapset löytävät kätköstä jotain niin mielenkiintoista, että se on “pakko saada”.

Jos löydät kätköpurkista jotain selkeästi sinne sopimatonta tai selvää roskaa voit poistaa ne ja toimittaa lähimpään roskikseen. Näin teet palveluksen seuraaville löytäjille ja kätkön omistajalle.

Kätkössä voi olla myös matkalaisia, eli Travel Bugeja tai geokolikoita, jotka ovat eri asia kuin vaihtotavarat. Niitä ei saa pitää itsellään vaan ne on vietävä toiseen kätköön mielellään parin viikon sisällä.

Yksi kommentti artikkelille “Vaihtotavarat”

Kirjoita kommentti

  • (will not be published)