© OpenStreetMap contributors

Kahden kotimaisen megatapahtuman kesä on vielä edessä, mutta seuraavan vuoden tapahtumia suunnitellaan jo! Nyt näyttää vahvasti siltä, että ensi vuoden kesänä megatapahtuma kokoaa geokätköilijöitä taas Pohjois-Pohjanmaalle, sillä Haapajärvelle suunnitellaan megatapahtumaa 6 – 8.7.2018 viikonlopulle. Varsinainen tapahtuman pääpäivä olisi tuttuun tapaan lauantai, eli 7.7.2018.

Työtä on vielä paljon edessä, eikä tapahtumaakaan ole vielä julkaistu, mutta päivämäärä kannattaa merkitä kalentereihin jo nyt. Megatapahtuman statuksen miitti saa vasta kun 500 osallistujaa on ilmoittanut tulostaan.

Haapajärvellä on kaksi leirintäaluetta, mutta tapahtuman aikaan vierailijoiden käyttöön tulee myös väliaikainen leirintäalue. Hotelleja Haapajärveltä löytyy kaksi, Hotelli Haapajärvi ja Hotelli Kulkuri. Lisää majoitustilaa on tarkoitus järjestää tapahtumapaikan lähellä sijaitseviin kouluihin.

Etsittävää Haapajärven ympäristössä riittää. Aivan Haapajärven keskustan tuntumasta alkavat pitkät power trailit, jotka yhdistyvät Iso-Sydänmaan vaellusreittiin.

Tapahtuman järjestämistä koordinoi nimimerkki H2Ö. Onnistunut megatapahtuma vaatii paljon vapaahtoisten työpanosta ja nyt kannattaakin ilmoittautua järjestäjälle, jos pystyy jotenkin auttamaan.

Aktiivisten geokätköjen määrä maailmassa ylitti eilen ensimmäisen kerran kolmen miljoonan!

Kirjoitushetkellä aktiivisia geokätköjä on jo huikeat 3 000 632. Vanhoja kätköjä poistuu jatkuvasti arkistointien myötä, mutta uusia tehdään vanhojen poistumista nopeampaa tahtia ja kätköjen kokonaismäärä on jatkanut kasvuaan. On vaikeaa määritellä millä kätköllä kolmen miljoonan raja rikkoutui ensimmäisen kerran määrän hyppelehtiessä jatkuvasti.

Kolmen miljoonan luvussa on mukana kaikki miitit, jotka arkistoidaan tapahtuman pitämisen jälkeen. Varsinaisten pysyvämpien kätköjen määrä on “vasta” 2 993 616.

Tradikätköjä maailmassa on 2 394 227. Se on melkein 80 prosenttia kätköjen määrästä, kun miittejä ei lasketa, eli suosituimmasta kätkötyypistä ei ole epäilystä.

Kaikista kolmesta miljoonasta kätköstä Suomessa on 52 113, eli suunnilleen 1,7 prosenttia maailman kätköistä on suomalaisia!

Pääsiäispyhien kunniaksi tarjoamme kymmenen prosentin alennuksen kaikista tuotteistamme! Saat alennuksen käyttöösi syöttämällä kassalla alennuskoodin MÄMMI17

Tarjous on voimassa 17.4. asti, eli koko pääsiäisen! Nyt on erinomainen tilaisuus hankkia kesäksi uusia geokätköilyvarusteita vielä normaalistikin edullisia hintojamme halvemmalla. Valikoimistamme löydät esimerkiksi geokätköilyyn sopivat GPS-paikantimet, taskulamput, otsalamput, reissaajat ja kätköpurkit.

Esimerkiksi Garmin Oregon 750 lähtee alennuskoodilla hintaan 449,10 €! Garmin eTrex Touch 35 hintaan 251,96 €! Garmin eTrex 30x hintaan 215,10 €!

Fenixin otsalamppujen Suomessa suunnitellun huippumalli HL60R Raptorin saa alennuksella hintaan 85,46 €!

Tervetuloa hyville ostoksille!

Hyvää pääsiäistä!

 

Moni geokätköilijä lähtee kesällä autolla etsimään geokätköjä muista Euroopan maista. Keski-Eurooppaan kätköilijää houkuttelevat esimerkiksi Saksan yli 370 000 geokätköä. Autoissa vaadittavat pakolliset turvavarusteet vaihtelevat maittain ja on hankala selvittää mitä kaikkea mukana pitäisi olla, jos joka maan lakeja haluaa noudattaa tarkasti. Keräsimme listan vaadituista varusteista maittain.

Suomessa vain varoituskolmio on pakollinen, mutta jotta voisi autoilla kaikissa Euroopan maissa määräysten mukaan, tulisi autosta löytyä kaksi varoituskolmiota, kahden kilon sammutin, ensiapupakkaus, heijastinliivi, varapolttimot sekä kaksi pyörän jarrukiilaa. Tarvittavat varusteiden löytyminen on hyvä tarkastaa vuokra-autossakin, jos aikoo ylittää rajoja.

Käytännössä satunnaisen geokätköilijän auton varusteita tuskin tarkastatetaan, mutta ainakin periaatteessa matkailijankin autossa pitäisi vaaditut varusteet löytyä ja niiden puuttumisesta voidaan sakottaa ratsiassa. Turvavarusteista ei toki haittaa ole Suomessakaan, vaikka ne eivät pakollisia olekaan.

Hieman yllättäen jo naapurimaa Virossa laki vaatii paljon varusteita automatkailijan konttiin. Mukana pitäisi olla sammutin (vähintään 1 kg), ensiapupakkaus, varoituskolmio, heijastinliivi sekä kaksi auton renkaille ja painolle sopivaa rengaskiilaa.

Geokätköily-roadtrippiä suunnitellessa kannattaa huomioida myös eri maiden tiemaksukäytännöt, vakuutusasiat ja esimerkiksi tietyissä Saksan kaupungeissa vaadittava ympäristötarra.

Henkilöauton pakolliset turvavarusteet maittain

Alankomaat

  • Varoituskolmio

Andorra

  • Varoituskolmio
  • Ensiapupakkaus

Bosnia ja Hertsegovina

  • Varoituskolmio
  • Ensiapupakkaus

Belgia

  • Varoituskolmio
  • Palosammutin
  • Ensiapupakkaus
  • Heijastinliivi

Bulgaria

  • Heijastinliivi
  • Varoituskolmio
  • Ensiapupakkaus
  • Palosammutin

Espanja

  • Vararengas ja sen asennusvälineet
  • Kaksi siirrettävää varoituskolmiota
  • Heijastinliivi
  • Lumiketjujen käyttö pakollista runsaan lumen aikana

Itävalta

  • Ensiapupakkaus
  • Varoituskolmio
  • Heijastinliivi

Italia

  • Heijastinliivi
  • Varoituskolmio

Kreikka

  • Varoituskolmio
  • Ensiapupakkaus
  • Palosammutin

Kroatia

  • Ensiapupakkaus
  • Varoituskolmio
  • Heijastinliivi
  • Varapolttimot (ei koske autoja, joissa on ksenon-, neon- tai LED-polttimot)

Latvia

  • Varoituskolmio
  • Ensiapupakkaus
  • Palosammutin

Liechtenstein

  • Varoituskolmio

Liettua

  • Palosammutin
  • Varoituskolmio
  • Ensiapupakkaus
  • Heijastinliivi tai heijastin

Luxembourg

  • Varoituskolmio
  • Heijastinliivi

Makedonia

  • Varoituskolmio
  • Ensiapupakkaus

Malta

  • Palosammutin
  • Varoituskolmio
  • Ensiapupakkaus

Moldova

  • Varoituskolmio
  • Ensiapupakkaus

Monaco

  • Varoituskolmio
  • Heijastinliivi

Norja

  • Varoituskolmio
  • Heijastinliivi (ei koske ulkomaille rekisteröityjä autoja)

Portugali

  • Heijastinliivi
  • Varoituskolmio

Puola

  • Palosammutin
  • Varoituskolmio

Ranska

  • Varoituskolmio
  • Heijastinliivi tai -takki

Romania

  • Varoituskolmio
  • Palosammutin

Ruotsi

  • Varoituskolmio

Saksa

  • Ensiapupakkaus
  • Varoituskolmio
  • Heijastinliivi

Serbia

  • Ensiapupakkaus
  • Varoituskolmio
  • Heijastinliivi

Slovakia

  • Heijastinliivi
  • Varoituskolmio

Slovenia

  • Varoituskolmio
  • Heijastinliivi
  • Ensiapupakkaus
  • Vaihtopolttimot

Sveitsi

  • Varoituskolmio

Tanska

  • Varoituskolmio

Tšekki

  • Ensiapupakkaus

Ukraina

  • Varoituskolmio
  • Ensiapupakkaus
  • Palosammutin
  • Heijastinliivi

Unkari

  • Varoituskolmio

Valko-Venäjä

  • Palosammutin
  • Ensiapupakkaus
  • Varoituskolmio

Venäjä

  • Palosammutin 2kg
  • Ensiapupakkaus
  • Heijastinliivi
  • Varoituskolmio

Viro

  • Palosammutin 1kg
  • Kaksi pyörän jarrukiilaa
  • Varoituskolmio
  • Ensiapupakkaus
  • Heijastinliivi

Kätkötarkastajat kysyvät nykyään aina tarkastuksen yhteydessä lupanumeroa viranomaisten vaatimuksesta. Uusi käytäntö on hämmentänyt monia piilottajia, joten selvitimme mistä oikein on kyse ja miten lupanumeron saa.

Lupien kysely perustuu Ympäristöministeriön päätökseen geokätköjen piilottamisesta (545/2016).  Aiemmin kätköjen piilottamisen katsottiin olevan sallittua jokamiehenoikeudella, mutta nyt voimaan tullut uusi laintulkinta edellyttää aina virallisen luvan hakemista. Lupa tulee olla haettuna ennen geokätkön viemistä maastoon. Uuden kätkön tekeminen vaatii siis piilottajalta hieman aiempaa enemmän vaivannäköä.

Luvan hakeminen

Käytännössä lupahakemus laitetaan vireille lähettämällä hakemus oman kunnan maankäytöstä vastaavaan yksikköön. Hakemus tehdään lomakkeella, johon merkitään kätkön tekijän yhteystiedot, kätkön tarkka sijainti tasokoordinaatteina sekä lyhyt kuvaus kätkön toteutustavasta.

Kun myönteinen lupapäätös on saatu, kätkön voi viedä maastoon ja kätkökuvauksen lähettää julkaisujonoon. Kätkökuvauksen yhteyteen tulee tarkastajaviestillä laittaa lupahakemuksen diaarinumero. Kätkötarkastaja varmistaa numeron perusteella, että lupa on myönnetty ja että kätkö vastaa kaikilta osin lupahakemuksen tietoja.

Lupahakemuksen diaarinumero merkitään tarkastajaviestillä.

Tavoitimme Ympäristöministeriön ohjeistamispäällikkö Ensio Huhtialan kommentoimaan uutta käytäntöä. Huhtiala valottaa uuden käytännön taustoja:

“Ensinnäkin haluan sanoa, että Ympäristöministeriön hallinnonalalla on yleisesti erittäin myönteinen suhtautuminen koko harrastusta kohtaan. Uuden lakitulkinnan tarkoituksena on saada aiemmin hieman hallitsematon geokätköjen piilottaminen järjestäytyneemmäksi. Tästä on etua kaikille.”

Luvan hakeminen on melkein yhtä helppoa kuin rakennusluvan, toteaa ohjeistamispäällikkö Huhtiala Ympäristöministeriöstä.

Mitä etua tästä on geokätköilijöille?

“Jatkossa geokätköilijät voivat seurata omien geokätköjensä lupahakemuksien käsittelyprosessia pian avattavassa OmaNormi.fi -palvelussa. Aiemmin geokätköjä koskevissa asioissa on voinut joutua asioimaan useiden eri viranomaisten kanssa. Jatkossa selviää yhdellä lupahakemuksella.”

Kuinka kauan lupahakemuksen käsittely kestää?

“Ei kauaa. Kunnan virkamiehet saavat hakemukseen liittyvät lausunnot yleensä parissa viikossa ja hakemus etenee sen jälkeen ministeriön käsittelyyn. Ympäristöministeriön geokätköilylautakunta kokoontuu jokaisen kuukauden ensimmäisenä maanantaina ja kerralla saadaan tehtyä useampi kymmenen päätöstä. Käytännössä luvan saa siis usein jo kuuden kuukauden sisällä hakemuksen jättämisestä. Jos geokätkö sijaitsee luonnonsuojelualueella, maantien tai rautatien lähellä, asemakaava-alueella tai vesijättömaalla, voi käsittelyssä mennä erillisen lausuntokierroksen takia hieman kauemmin. Kätköluvan hakeminen on melkein yhtä helppoa kuin rakennusluvan.”

Onko muissa maissa vastaavaa järjestelmää?

“Tietääkseni ei. Suomi on tässä aivan kehityksen kärjessä. Meillä on harvaanasuttu maa ja lupakäytännön yksi tavoite on hajauttaa kätköjä maakuntiin. Kaupungeissa kätköjä on jo liikaakin.”

Tuleeko lupahakemuksesta kustannuksia piilottajalle?

“Tällä hetkellä geokätköluvan hakeminen on maksutonta, sillä hanke on rahoitettu Ympäristöministeriön kehittämisvaroista. Työmäärä on kyllä suuri ja meillä on paineita ottaa myöhemmin käyttöön pieni asiakasmaksu.”

Kuinka paljon tämä maksu voisi olla?

“Luvan hakeminen ei jatkossakaan ole kallista. Lupamaksu tulee toteutuessaan olemaan alle sata euroa ja lupa on voimassa kaksi vuotta.”

Melko kallista. Tuntuu hieman epäreilulta, että kustannus tulee kätkön tekijälle.

“Tämä on täysin totta. Suunnittelemme mallia, jossa kustannuksia jaetaan myös kätköjen hakijoille. Geokätköilijöillä on valmiiksi GPS-laitteet mukana, joten kilometripohjainen maksu on erittäin helppo toteuttaa.”

En edes uskalla kysyä tästä enempää.

“Ei se mitään. Kerron silti. Käytännössä geokätköilymaksu perustuu GPS-laitteen reittilokiin. Reittilokit luetaan Viestintäviraston toimipisteessä samalla kun käydään hakemassa laitteeseen uusi vuosimaksutarra.”

Tätä pelkäsinkin. Voiko miittejä järjestää kuten ennenkin vai tarvitaanko niillekin lupa?

“Meillä on perustuslain takaama kokoontumisvapaus ja tämä koskee tietysti geokätköilijöitäkin. Geokätköilijöiden tapahtumat ovat yleisötapahtumia ja niitä saa järjestää vapaasti jättämällä kirjallinen ilmoitus järjestämispaikan poliisille vähintään viisi vuorokautta ennen tilaisuuden alkamista. Yleisötapahtumassa tulee luonnollisesti huolehtia vastuuvakuutuksesta, järjestyksenvalvonnasta ja liikenteenohjauksesta lain ja poliisin edellyttämällä tavalla. Yleisen kokouksen ja yleisötilaisuuden järjestäjän on huolehdittava siitä, että kokousvälineet ja tilaisuudessa käytetyt rakennelmat poistetaan tilaisuuden päätyttyä ilman aiheetonta viivytystä, jollei paikan omistajan tai haltijan kanssa ole toisin sovittu. Roskaantuneen paikan siivoamisesta säädetään jätelaissa.”

Kiitos Ensio, eiköhän tämä riitä.

“Kiitos teille ja hyvää huhtikuun ensimmäistä päivää!”

Suomen ensimmäinen GeoTour julkaistaan Porvooseen ensi lauantaina!

Porvoon GeoTour käsittää yhteensä kaksitoista geokätköä, jotka esittelevät porvoolaisille merkittäviä paikkoja ja tapahtumia Suomen itsenäisyyden vuosikymmeniltä. Yksi sarjan geokätköistä on omistettu tulevaisuudelle.

Porvoon GeoTour on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa ja sen ovat toteuttaneet yhteistyössä porvoolaiset geokätköilyn harrastajat ja Porvoon kaupunki.

GeoTour valmistuu sopivasti ennen 15.7. järjestettävää Porvoon megatapahtumaa, joka kerää paikalle satoja geokätköilijöitä Suomesta ja maailmalta.

Kerää itsellesi geokolikko

Kätkösarjaan liittyy passi, johon voi kerätä leimoja sarjan kätköistä. 500 ensimmäistä kaikki leimat kerännyttä saa lahjaksi geokolikon. Passin voi hakea lauantaista 1.4.2017 alkaen Porvoon taidetehtaalta kaupungin matkailuneuvonnasta. Geokolikon saa itselleen palauttamalla täyden passin samaan paikkaan.

Lisätietoa

Jos et tiedä mistä geotoureissa on kyse, niin lue aiempi laajempi kirjoituksemme geotoureista.

Porvoo GeoTourin kotisivu

Lehdistötiedote

GeoTourit Geocaching.com:ssa

Jos tavoitteena on liikkua määränpäätä kohti eikä vain hakea tietyn alueen kätköjä, kannattaa hyödyntää Geocaching.com:n mahdollisuutta tehdä Pocket Query reitin varren kätköistä. Ominaisuus on Geocaching.comin premium-jäsenten käytössä.

Pocket Queryt ovat kätkökyselyitä, joilla voit hakea joukon kätköjä esimerkiksi GPS:ään ladattavaksi. Pocket queryn hakuehdoilla voi kätevästi rajata tuloksista pois kätköt, jotka eivät itseä sillä kertaa kiinnosta.

Reitinvarren Pocket Queryn tekeminen voi aluksi tuntua hankalalta, sillä Geocaching.comin käyttöliittymän takia se on monivaiheista, mutta jo muutaman kerran jälkeen homma menee rutiinilla.

Näin teet Pocket Queryn omalle reitille

1. Luo reitti

Klikkaa Geocaching.com etusivulta Kätköile > Pocket Queryt

Klikkaa Hae kätköjä reitin varrelta -nappia

Ensin pitää luoda reitti. Voit käyttää valmiita muiden tekemiä reittejä, mutta yleensä helpointa on tehdä uusi oma reitti, sillä sopivaa ei välttämättä löydy valmiina. Klikkaa Luo uusi reitti

Anna reitille haluamasi nimi (esim. “Oulu-Luulaja”) ja klikkaa Create Route.

Anna reitin alku Lähtöpisteeksi ja määränpää Kohdepisteeksi.  Lähtö- ja kohdepisteiksi voi kirjoittaa esimerkiksi kaupungin nimen tai osoitteen. Klikkaa Hae.

Kartalle haetaan nopein reitti pisteiden välillä. Jos haluat käyttää muuta reittiä tai tehdä poikkeamia matkan varrella voit tarttua reittiin ja vetää siihen välipisteitä.

Reittiä voi muokata vetämällä sinistä viivaa haluttuihin paikkoihin.

Kun olet tyytyväinen reittiin klikkaa Talleta muutokset.

Seuraavalla sivulla voit vielä antaa lisätietoja reitistä tai muuttaa sen nimeä. Jos haluat jakaa tekemäsi reitin muiden kanssa laita ruksi kohtaan Lisää julkiseen hakemistoon.

2. Tee reitistä Pocket Query

Klikkaa reitin sivulla Luo reitistä Pocket Query -linkkiä.

Pääset sivulle, joka muistuttaa normaalia Pocket Queryn määrittelysivua, mutta nyt hakualueena on tekemäsi reitti.

Hakusäde-valinnalla voi määritellä kuinka iso alue reittiviivan ympäriltä otetaan mukaan hakuun. Hakusäde kannattaa pitää pienenä, jos et aio tehdä suuria mutkia reitiltä. Valittu hakusäde näkyy kartalla turkoosina alueena reittiviivan ympärillä.

Muilla valinnoilla voit määritellä tarkemmin millaisia kätköjä haluat mukaan Pocket Queryyn, kuten normaalissa Pocket Queryssäkin. Voit esimerkiksi valita minkä tyyppisiä geokätköjä haluat mukaan tai rajoittaa maastoluokitusta.

Jos haluat ladata Pocket Queryn heti, niin ajopäivistä kannattaa valita kuluva päivä. Sivusto luo Pocket Queryn tiedoston valittuina päivinä.

Kun olet valmis, niin klikkaa Lähetä tiedot -nappia.

3. Tarkastele tuloksia ja lataa Pocket Query

Esikatsele hakutulosta -linkistä voit tarkistaa miltä Pocket Queryn tulos näyttää.

Esikatselu näkyy oletuksena listana, mutta Näytä tämä sijainti kartalla -linkistä pääset karttanäkymään.

Pocket Queryn tulostiedoston pääsee lataamaan Pocket Queryjen listauksen kautta sen valmistuttua. Pocket Queryn valmistuminen riippuu ruuhkatilanteesta, mutta yleensä tiedosto on ladattavissa muutaman minuutin kuluttua.

Haluaisitko Maanmittauslaitoksen kartta-aineiston Geocaching.com:n karttahakuun? Nyt se onnistuu helposti pienellä Tampermonkey-skriptillä!

Teimme aiemmin suositun skriptin, joka lisäsi Maanmittauslaitoksen kartat Geocaching.com:n kätkösivulle. Skriptiä käyttäessä samoja karttoja alkoi nopeasti kaipaamaan myös sivuston karttahakuun. Pienten selvittelyjen ja kokeilujen jälkeen käsissä olikin uusi skripti, joka lisää tutut kartta-aineistot Geocaching.com:n itsetarjoamien karttojen rinnalle.

Pientä lisätyötä toteutukseen aiheutti se, että premium-jäsenet voivat valita käyttöönsä joko Googlen kartan tai OpenStreetMapin aineiston Leaflet-kartalla. Uudet kartat haluttiin tietysti käytettäväksi kummallakin vaihtoehdolla.

Skripti lisää karttojen valintoihin Maanmittauslaitoksen peruskartan, taustakartan sekä ilmakuvat.

Kunnon kartta helpottaa geokätköilyretken suunnittelua

 

Kartta-aineiston valinta Leaflet-kartassa

 

Kartta-aineiston valinta Google-kartalla

Skriptin käyttö vaatii Firefox-, Safari- tai Chrome -selaimen sekä Tampermonkey-lisäosan, jolla skriptien ajaminen onnistuu. Asentaminen on helppoa ja sujuu muutamassa minuutissa.

Asennus

Skriptien käyttö selaimessa vaatii Tampermonkey-lisäosan. Klikkaa Download-nappia ja sen jälkeen Lisää laajennus. Kun asennus on valmis voit ladata karttaskriptin:

Lataa Geocaching.com karttasivun MML-kartat 1.0

Tampermonkey näyttää skriptin tiedot. Klikkaa Install. Nyt olet valmis kokeilemaan MML:n karttoja Geocaching.com:n karttahaussa!

Avointa lähdekoodia

Julkaisimme skriptin avoimena lähdekoodina MIT-lisenssillä, eli se on vapaasti geokätköilijöiden käytettävissä ja kehitettävissä. Projektin lähdekoodi on GitHubissa ja jos koodin kirjoittaminen kiinnostaa, niin toivotamme sinut tervetulleeksi kehittämään karttatyökalua entistäkin paremmaksi.

Apinoiden planeetta 1968

Alkuperäinen Apinoiden planeetta -elokuva vuodelta 1968

Kerroimme aiemmin, että kadonneeksi luultu GC1169 Mission 9: Tunnel of Light -kätkön purkki oli löydetty. Kätköstä tekee erityisen se, että se tehtiin vuonna 2001 mainostamaan uutta Apinoiden planeetta -elokuvaa. Mainoskätköt saivat kokonaan uuden kätkötyypin ja sarjan viimeiset jäljellä olevat kätköt ovat olleet geokätköilijöiden erityisen huomion kohteena.

Mission 9 -geokätkön kadottua ainoa mahdollisuus Project A.P.E. -kätkön löytämiseen oli Brasilian sademetsässä sijaitseva GCC67 Mission 4: Southern Bowl.

Geocaching HQ järjesti äänestyksen uudelleen löydetyn Mission 9 -kätkön kohtalosta ja tulokset ovat nyt selvinneet. Geokätköilijöiden ääniä kertyi yli 10 000 ja tulosten perusteella geokätkö on päätetty palauttaa alkuperäiselle paikalleen Seattlen lähellä. Kätkö aktivoituu elokuun 19. päivä lähistöllä pidettävän Going Ape 2017 -megatapahtuman yhteydessä.

Project A.P.E. -löytö on siis taas elokuusta alkaen vähän helpompi hankkia omiin tilastoihin, vaikka ei Seattlekaan tietysti ihan lähellä ole.

Nyt voit maksaa geokätköilyostoksesi kätevästi mobiilisovelluksilla Geokätköt-kaupassa! Lisäsimme verkkopankkimaksujen ja luottokorttien rinnalle uusina maksutapoina Pivon ja MobilePayn.

Maksaminen mobiilisovelluksella on helppoa ja turvallista. Yhdistettyäsi haluamasi maksukortit sovellukseen, maksaminen onnistuu kunhan sinulla on puhelin käsissäsi. Valitse kaupassa maksutavaksi Pivo tai MobilePay, syötä puhelinnumerosi ja hyväksy maksu sovelluksessa. Ei enää tunnuslukujen tai maksukorttien numeroiden kaivamista!

Sekä Pivo, että MobilePay toimivat kaikkien suomalaisten pankkien asiakkailla.  Maksukortin tietojen lisääminen Pivoon vaatii OP:n verkkopankkitunnukset. MobilePayssä kortin saa lisättyä ilman pankkitunnuksia.

Sovellukset saa ladattua sovelluskaupoista ilmaiseksi Android-, iOS- ja Windows-puhelimiin. Jos olet käyttänyt sovelluksia aiemmin, kannattaa ne nyt päivittää ja varmistaa asetuksista, että maksaminen verkkokaupoissa on käytössä.

Perinteisemmät verkkopankki- ja maksukorttimaksut tulevat jatkossakin säilymään uusien maksutapojen rinnalla. Tavoitteenamme on tarjota kaupassa mahdollisimman monipuoliset maksutavat, jotta voit aina valita itsellesi sopivimman tavan.

Geokätköt.fi siirtyy kokonaan salattuihin yhteyksiin

Päivitimme samalla sivuston tietoturvaa ottamalla käyttöön salatut yhteydet koko sivustolla. Salaus oli jo aiemmin käytössä kaikkein tärkeimmässä kohdassa, eli kaupan maksutietojen välittämisessä, mutta nyt kaikki liikenne palvelimme ja selaimesi välillä liikkuu salattuna.

Salauksen ansiosta kukaan ulkopuolinen ei pääse vakoilemaan liikennettä, vaikka käyttäisit esimerkiksi hotellin tai kahvilan suojaamatonta wifiä. Suojatun yhteyden tunnistat selaimen osoitepalkissa näkyvästä lukon kuvasta.