Kun puhutaan äärimmäisistä kätköpaikoista, on Mount Everestin huippu varmasti yksi äärimmäisistä. Maailman korkeimmalla vuorenhuipulla geokätköilijää odottaa harvoin vierailtu earthcache.

Earth’s Roof – Mount Everest Peak -earthcache julkaistiin kesällä 2010. Tämä earthcache sijaitsee Nepalin ja Kiinan rajalla noin 8850 metrin korkeudessa Mount Everestin huipulla. Tämän korkeammalle ei geokätköä maanpinnalla saa. Kätköilijöitä ei ole yhdeksän ja puolen vuoden aikana ollut ruuhkaksi. Tähän päivään mennessä kätköön on kirjattu neljä tekijän hyväksymää löytölokkausta. Yksi löydöistä on kirjattu päivälle kaksi vuotta ennen kätkön julkaisua, jolloin kirjaaja oli itse käynyt huipulla. On vähän omastatunnosta kiinni voiko earthcachen löytää ennen sen tekemistä, mutta tekijä on tämän lokin hyväksynyt. Suosikkipisteitä kätkölle on kertynyt kaksi, eli puolet kävijöistä on pitänyt kätköä erityisenä.

Oikeita löytölokeja on ollut vähän, mutta kätköntekijä on jatkuvasti joutunut poistamaan valheellisia lokeja tai hupimielessä tehtyjä lokkauksia. Kuten tällaisillä paikoilla sijaitseville kätköille usein käy, on kätkösivusta tullut pieni keskustelupalsta, johon haaveilijat kirjoittelevat notella viestejä. Osa sentään ainakin kertoo aloittaneensa treenaamisen kiipeämistä varten ja joukossa on todennäköisesti oikeasti vuorelle myöhemmin pyrkiviä kiipeilijöitä. Monien viestien sisältönä on kuitenkin lähinnä se, että kirjoittaja tuskin tulee paikalle koskaan pääsemään.

Everestin earthcache on odotetusti luokiteltu D5/T5, eli se on maastoltaan ja vaikeudeltaan mahdollisimman vaativa. Oikeasti asteikko loppuu tällaisten kätköjen kohdalla pahasti kesken. Attribuutit kertovat ettei haku onnistu tunnissa, luvassa on vaikeaa kiipeilyä, kaunis näköala, hengenvaaraa, putoavia kiviä, alle 10 kilometrin vaellus ja kiipeilyvälineillekin on tarvetta. Alle kymmenen kilometrin vaellus pitää paikkansa vain, jos saapuu perusleiriin kalliilla helikopterikyydillä (noin 4000 euroa). Pelkkä vaellus lähimmältä lentokentältä Luklasta perusleiriin on yli 60 kilometriä suuntaansa ja matkalla täytyy varata aikaa korkeaan ilmanalaan totuttautumiseen.

Everest ja sen earthcache kiinnostavat geokätköilijöitäkin. Kätkön on laittanut seurantaan melkein 300 kätköilijää.

Kallis ja hengenvaarallinen matka

T5-kätköt vaativat melkein aina valmistautumista, mutta Everestin kätkö on omaa luokkaansa. Vuorelle kiipeäminen on aina hengenvaarallinen suoritus ja noin 300 kiipeilijää on menettänyt vuosien varrella henkensä vuoren rinteillä. Arviolta 200 kiipeilijän ruumiit ovat yhä vuorella, koska menehtyneitä on vaikeaa kuljettaa alas.

Viime vuosina Everestiltä on kuulunut huolestuttavia uutisia kun kiipeämiskelpoiset reitit ovat ruuhkautuneet kiipeilijöistä. Pahimmillaan ruuhkat ovat asettaneet kiipeilijöitä vaarallisiin tilanteisiin kun huipulle pääsyä on jouduttu odottelemaan kylmissä olosuhteissa korkeuksissa, joissa ihmiskeho ei kauaa kestä. Everestin kiipeilysesonki kestää vain puolitoista kuukautta huhtikuun puolivälistä toukokuun loppuun, jolloin kesän monsuunisateet alkavat. Kaikki vuorelle yrittävät ajoittavat kiipeilynsä tähän aikaikkunaan. Sesongin aikanakin huonot sääolot voivat estää kiipeämisen ja hyvän kelin aikaan kaikki yrittävät huipulle. Tämän vuoden toukokuussa 11 kiipeilijää menetti henkensä Everestillä.

Everest ruuhkautuu, koska se on suhteellisen helposti saavutettavissa oleva huippu. Jatkuvan kuolintapaukset kertovat, ettei kyse ole mistään sunnuntairetkestä, mutta Everest on oppaiden avulla hyväkuntoisen henkilön saavutettavissa, vaikkei pitkää kiipeilykokemusta löytyisikään. Everestin läheltä löytyy paljon vaikeammin saavutettavia matalampia huippuja. Tämän näennäisen helppouden ja maailman korkeimman vuoren tittelin takia Everestille riittää tunkua, kun kaikenmaailman seikkailijat haluavat päästä sinne vaikka henkensä kaupalla.

Halpaa lystiä kiipeäminen ei ole. Pelkkä Nepalin hallituksen lupa kiipeämiselle maksaa noin 10 000 euroa yhdeltä hengeltä. Tämän päälle tulevat kaikki matkoihin, varusteisiin, majoituksiin ja oppaisiin liittyvät kulut. Koko reissun kulut kannattaa budjetoida lähemmäs 100 000 euroa. Kova hinta ei kuitenkaan takaa perille pääsyä. Keli ei välttämättä suosi ja vuoristo-olosuhteissa kovankin kaverin kunto voi pettää.

Miten sinne pääsee?

Maailman korkeimalle vuorelle kiipeäminen on oma juttunsa, mutta jo perusleiriin pääseminen on muutaman mutkan takana. Perusleirejä on itseasiassa kaksi, yksi Nepalin puolella ja yksi Tiibetissä.

Nepalin puolen leirille päästäkseen pitää ensin päästä pääkaupunki Kathmahduun. Helsingistä pääsee lentäen yhdellä vaihdolla esimerkiksi Dohan tai Istanbulin kautta. Kiipeilysesonginkin aikaan edestakaiset liput voi saada noin 500 eurolla, kunhan varaa lennot ajoissa. Lento Kathmanduun kestään vaihdon kanssa vähintään reilut 13 tuntia.

Everestin Nepalin puoleinen eteläinen perusleiri sijaitsee noin 160 kilometrin päässä Kathmandusta. Suosituin reitti on ottaa lento pieneen Luklan kylään (noin 500 euroa), joka sijaitsee 2860 metrin korkeudessa. Luklan vuorikiipeilijöiden mukaan nimetty Tenzing-Hillaryn lentokenttä on mielenkiintoinen tapaus. Koko kylä on rakennettu vuoren rinteelle, eikä lentokentälle oikein ole tilaa kun paikalliset viljelijät eivät suostuneet aikoinaan luovuttamaan peltojaan lentokentäksi.

Kentän 527-metrinen kiitorata on rakennettu rinteeseen niin, että se on selvästi vinossa 11,5 asteen kulmassa. Koneilla on vain yksi nousu- ja laskusuunta, koska kiitoradan toisessa päässä on heti vastassa vuorenseinämä. Ahtaassa paikassa ei ole varaa virheille ja kentällä onkin tapahtunut useita onnettomuuksia vuosien varrella. Viimeksi huhtikuussa Summit Airin kone ajautui nousussa kentällä olleita helikoptereita päin. Vaikean kiitoradan ja muuttuvien sääolojen takia kenttää on usein sanottu maailman vaarallisimmaksi.

Luklan lennon vaihtoehtona on pitkä bussikyyti Jirin kylään, josta on noin kolmen päivän patikkamatka Luklaan.

Luklasta matka jatkuu perusleiriin jalan. Matkaan täytyy varata noin kymmenen päivää ja reitin varrella täytyy pysähtyä totuttautumaan ohueen vuoristoilmaan. Eteläinen perusleiri sijaitsee 5380 metrin korkeudessa, joten ylämäkeä reitillä riittää.

Kuva: Sumita Roy Dutta (CC BY-SA 4.0)

Jo matka perusleiriin on hieno kokemus ja monet tulevatkin tänne vaeltamaan ilman tarkoitustakaan pyrkiä Everestille. Perusleirin vaellus ei ole hankala ja normaalikuntoinen, ohuessa ilmassa toimimaan tottunut vaeltaja pärjää ilman opastakin. Oppaan kanssa kokemattomampikin vaeltaja selviää reitistä sitkeydellä. Matkan varrella riittää hienoja vuoristomaisemia ja Mount Everestkin näkyy. Reitin varrelta löytyy useita geokätköjä, joilla kävijöitä on reilusti Everestin huipun kätköä enemmän. Esimerkiksi Kala Pattarin virtuaalilla on käynyt jo 400 geokätköilijää.

Vaelluksen päätteeksi perusleiristä löytyy vielä yksi earthcache. Perusleiristä ei voi suoraan lähteä kiipeämään vuorelle vaan taas täytyy varata aikaa ohueen ilmaan totuttautumiseen vuoristotaudin välttämiseksi. Perusleirissä täytyy viettää useita päiviä ja välillä tehdä harjoituskiipeilyjä ylemmäs vuorelle. Kokonaisuudessaan totuttautumiseen menee pari viikkoa ja se vaatii useita kiipeämisiä ja laskeutumisia. Sen jälkeen täytyy vielä levätä muutama päivä kerätäkseen voimia varsinaista vuoren huiputusta varten. Nousunkin aikana täytyy viettää öitä useassa leirissä matkan varrella. Kokonaisuudessaan Everestin valloittamiseen täytyy varata noin pari kuukautta aikaa.

Everestin ympäristöongelmat

Geokätköilijöitä huipulla käy vain vähän, mutta muuten kävijöitä on viime vuosina ollut liikaakiin. Liian suuret kävijämäärät tekevät kiipeämisestä vaarallista ja kiipeilijöiltä jää valtava määrä roskaa vuorelle. Vuonna 2010 kahdenkymmenen sherpan joukko keräsi vuoren rinteiltä 1800 kiloa kiipeilijöiden jälkeensä jättämiä roskia. Kiipeilijöiltä jää maastoon mm. happipulloja, ulostetta, akkuja, hajonneita telttoja ja ruokapakkauksia. Kiipeilyturismi on iso tulonlähde Nepalille ja köyhä maa joutuu jatkuvasti tasapainoilemaan turvallisuuden ja kestävyyden sekä lupamaksujen välillä. Jonkinlaisia rajoituksia tai lupamaksujen korotuksia todennäköisesti on tulossa, sillä nykyisetkään melko korkeat kustannukset eivät rajoita kiipeilijöiden määrää tarpeeksi.

Linkkejä