Aprillipäivänä 1.4.2019 säikäytimme geokätköilijät kertomalla tiukentuneista säännöistä kaupallisuuden suhteen. Ihan näin älyttömiksi säännöt eivät onneksi vielä ole menneet.

Lötön geokätköilykeskus uhkaa jäädä vaille käyttöä

 

Moni kätkön piilottaja on törmännyt yllättävän tiukkoihin kaupallisuussääntöihin kätkön tarkastusvaiheessa ja monista tuntuukin jo, ettei nykyään saa tehdä kätköjä juuri minnekään. Erityisen hankalaksi tilanne on äitynyt Lakka-Suomessa, missä paikallisen geokätköilyseuran toiminta on vaakalaudalla tiukkojen sääntöjen puristuksissa.

Ongelmat Lakka-Suomessa alkoivat kun Lakka-Suomen Geokätköilyseura Geolintti Ry päätti viime vuonna talkoovoimin rakentaa yli sadan geokätkön power trailin paikallisen ulkoilureitin varrelle. Kätköilyreitin toteutus on ollut valtava ponnistus pienelle kätköilyseuralle, eikä tunteja tai euroja ole toteutuksessa laskettu.  Reitti saatiin valmiiksi jo viime heinäkuussa, mutta kätköjä ei vieläkään ole saatu julkaistua. Julkaisu on tyssännyt tiukkoihin kaupallisuussääntöihin, eikä asiassa ole tapahtunut minkäänlaista etenemistä.

Geolintin toiminnanjohtaja Risto Nevamarja kertaa tähän johtaneita vaiheita:

“Hillaperän retkeilyreitin rakentaminen oli kova urakka. Paikkojen valmistelu ja yksillöllisten kätköpurkkien valmistelu vaativat venymistä kaikilta mukana olleilta. Jokainen 125 kätköpurkista on valmistettu käsityönä ja yhtään ainoaa samanlaista toteutusta ei reitin varrella ole. Metsästysseuralaiset rakensivat polun varrelle kaksi hienosti varusteltua laavua ja uuden uimalaiturin Valokkijärven rannalle. Koko retkeilyreitti kätköineen toteutettiin vapaaehtoisvoimin ja laskelmiemme mukaan tähän on kokonaisuudessaan käytetty melkein 14 miestyövuotta. Tämä on ollut hurja ponnistus lakka-suomalaisilta. Muuraimen kunta rakensi Lötön kylälle jopa uuden pysäköintialueen, laavun ja suihkutilat reittiä kiertäville geokätköilijöille

Ongelmat alkoivat kun kaiken piti olla valmista ja kätköt lähetettiin tarkastettavaksi. Aika pian koko sarjalle tuli torppaus. Perusteena oli, että reitti kulkee talousmetsissä, jolloin sijainti katsotaan kaupalliseksi. On totta, että osa reitin maanomistajista on myynyt puutavaraa metsistään, mutta kätkösarja ei mitenkään liity puunmyyntiin. Asiasta on neuvoteltu pitkään, mutta tuloksetta. Kätkötarkastajan mukaan metsätila on kaupallinen toimija, eikä kätkö ohjenyörien mukaan voi edellyttää sisäänmenemistä yritykseen. Tässä tapauksessa yrityksiksi “tiloiksi” katsotaan sen omistamat metsät. Meillä yhdistyksessä tämä on otetty tietysti tyrmistyneenä vastaan. Kohtalotovereita on sosiaalisesta mediasta löydetty useita ja olemme saaneet paljon tukea. Kanssakätköilijöiden tuki lämmittää mieltä, mutta mikään ei kuitenkaan tuo takaisin kaikkia hankkeeseen turhaan käytettyjä tunteja eikä korvaa tästä aiheutunutta mielipahaa.”

Lakka-suomalaisten lisäksi moni muukin on törmännyt samanlaisiin ongelmiin. Talousmetsät kattavat Suomen maa-alasta kaksi kolmasosaa ja metsissää ulkoillaan jatkuvasti jokamiehenoikeuden puitteissa, joten linjaukset herättävät ymmärrettävästi ihmetystä. Aiempina vuosina geokätköjä on yleisesti piilotettu myös talousmetsiin ja Oikeusministeriökin on todennut tämän olevan jokamiehenoikeuden perusteella sallittua, kunhan vahinkoa ei aiheuteta.

Päätimme ottaa selvää asiasta ja tavoitimme Suomen Kätkötarkastajaliitto Rewian virkaatekevä ohjeistamispäällikkö Jaakko Parantaisen kommentoimaan asiaa. Kiitos Jaakko kun pääsit vieraaksemme.

“Hyvää iltaa.”

Oletteko tutustuneet Hillaperän tapaukseen? Onko kätköjen piilottaminen metsiin todella kiellettyä?

“Hillaperän valitettava tapaus on tullut erittäin tutuksi, sillä istun Suomen Kätkötarkastajaliiton vetoomuslautakunnassa, jossa asiaa on käsitelty useammankin kerran kätköilyseuran vaatimuksesta. Tapaus on tietysti hyvin valitettava ja ymmärrän kyläläisten pahan mielen. Kyse on kuitenkin niin räikeästä kaupallisuussääntöjen rikkomisesta, että kätkösarjan julkaisussa ei voi edetä. Talousmetsä, josta myydään puuta sahoille on aivan selvä yritys. Metsää ylläpidetään rahallisen hyödyn tavoittelemiseksi, eli tämä on niin kaupallista kuin vain voi olla. Geokätkön piilottaminen talousmetsään on kuin laittaisi geokätkön keskelle tehtaan tuotantolinjaa.”

Tämä kuulostaa nyt hieman erikoiselta. Metsissä ulkoillaan muutenkin, eikä kukaan siellä varmastikaan liiku puita ostamassa. Geokätköjä on iät ja ajat piilotettu talousmetsiin, eikä siinä aiemmin ole ollut ongelmia.

“Havahduimme talousmetsien ongelmiin hiljattain. Aiemmin tässä asiassa ollaan oltu aivan liian lepsuja, mutta aiemmin tehdyt virheet tullaan tietysti korjaamaan.”

Eikö metsiin siis saa nykyään enää piilottaa geokätköjä?

“Metsiin toki saa kunhan paikka ei ole kaupallinen, eli talousmetsä.”

Talousmetsät kattavat Suomen maa-alasta kaksi kolmasosaa, eli melkoisen siivun. Millaisiin metsiin geokätköjä sitten voi laittaa?

“Geokätköjä voi piilottaa metsiin, joista pystytään luotettavasti osoittamaan, ettei niitä käytetä tai tulla käyttämään kaupallisiin tarpeisiin. Käytännössä vaadimme, että metsäalue on suojeltu niin ettei sitä voida käyttää metsäteollisuuden tarpeisiin. Suojellulla alueella täytyy toki huomioida, ettei geokätköjä voi piilottaa ihan minne tahansa, jottei suojellun alueen luonto kärsi. Hyviä paikkoja ovat esimerkiksi luonnonsuojelualueilla olevat laavut, jotka on muutenkin rakennettu ihmisten tarpeisiin.”

Siis jatkossa metsäkätköjä voi tehdä vain suojeltujen alueiden laavuille?

“No, kärjistetysti näin. Hyväksymme toki myös lintutornit ja opastaulut.”

Mainitsit, että aiemmin tehdyt virheet tullaan korjaamaan. Mitä tämä tarkoittaa? Suomessa on tuhansia metsäkätköjä, joista iso osa sijaitsee talousmetsissä.

“Käytännössä edessä on joko geokätkön siirtäminen tai arkistointi. Tulemme tulevalla viikolla ottamaan yhteyttä talousmetsiin piilottaneisiin geokätköilijöihin ja vaatimaan geokätköjen siirtoa. Jos siirto pois talousmetsästä ei onnistu kahden viikon määräajassa, on edessä arkistointi.”

Palataan Lakka-Suomeen. Onko Hillaperän power trailillä mitään mahdollisuutta tulla julkaistuksi? Tekijöissä on mukana paljon maanomistajia, voisivatko he suojella metsän sarjan reitiltä?

“Kuten sanoin, suojelualueella täytyy ensisijaisesti huolehtia luonnonsuojelusta, joten kätköjen täytyisi sijaita esimerkiksi laavujen alla. Laavukätköistä ei power trailiksi ole, mutta toki muutaman geokätkön voisi sijainnin puolesta julkaista suojelupäätösten jälkeen jos laavut säilyvät alueella. Suurempi ongelma on kuitenkin kätkönsarjan nimi Hillaperän metsäretki. Nimen loppuosassa on selvä viittaus Metsä Group -yritykseen ja Retki Finland -tuotemerkkiin. Näin härskiä kaupallisuutta en ole nähnyt pitkään aikaan.”

Tämä tulee kyllä vähentämään geokätköjen määrää radikaalisti. Eikö kaupallisuus ole suurempi ongelma metsien ulkopuolella, jossa on selvempiä kaupallisia toimijoita kuten kauppoja ja ravintoloita?

“Kyllä, tämä ongelma on paljon laajempi ja talousmetsät ovat vain jäävuoren huippu. Kaupungeissa on tuhansia geokätköjä näköetäisyydellä kaupallisista toimijoista. Tämä tarkoittaa, että geokätköä hakiessaan etsijä väkisinkin altistuu kaupalliselle mainonnalle yrityksen nähdessään. Tälläistä ei tietenkään voida sallia.”

Miten tälläinen voidaan estää? Kaupallisia toimijoitahan on kaikkialla?

“Vaadimme jatkossa 500 metrin etäisyyttä kaikkiin kaupallisiin toimijoihin. Tähän on tulossa automaattinen työkalu, joka tarkastaa tämän yritysrekisteriin merkittyjä osoitteita vasten. Toki joissain tapauksissa joudutaan käyttämään suurempia etäisyyksia, sillä esimerkiksi liikenneasemien mainostornit näkyvät useiden kilometrien päähän. Ihan oma lukunsa ovat kätköpurkit, jotka sisältävät mainoksia. Olemme huomanneet esimerkiksi, että monen geokätkön pohjassa mainostetaan vaivihkaa Jäänalle-pakasterasioita. Pistotarkastuksissa on löydetty myös kyniä, joissa mainostetaan usein huonekaluliikkeitä, rautakauppoja tai geokätköilypuoteja.”

Miksi kaupallisuussääntö on niin tärkeä? Eikö geokätköilyssä olisi tärkeämpiäkin asioita kuten luontoarvojen vaaliminen?

“Tässä suojellaan amerikkalaisen yrityksen mainostuloja. Tarvitseeko minun enempää sanoa? “

Noh, ei kai sitten. Kiitos vierailustasi Jaakko.

“Ei, kiitos sinulle ja hyvää huhtikuun alkua.”

Geokätköjen piilottaminen on siis muuttumassa hankalammaksi ja useita vanhoja geokätköjä joudutaan siirtämään tai arkistoimaan. Kokosimme Rewialta saamiemme tietojen pohjalta listan uusista vaatimuksista:

  • Ei geokätköjä talousmetsiin. Käytännössä metsän täytyy olla suojeltu ja suojelumääräykset täytyy huomioida kätköä sijoittaessa.
  • Ei geokätköjä 500 metriä lähemmäs mitään yritystä.
  • Ei geokätköjä 5 kilometrin säteelle liikenneasemien yms. korkeista mainostolpista
  • Ei yritysten nimiä tai tuotemerkkejä kätköjen nimiin. Kiellettyjä sanoja esimerkiksi Metsä, Retki, Aarre, Mysteeri ja Etsiville
  • Ei yritysten nimiä, logoja tai tuotemerkkejä kätköpurkkeihin. Esimerkiksi pakastepurkeista täytyy viilata pois tuotemerkki.

 

Julkaistu 1.4.2019