Metsänhoitoyhdistykset levittävät tänäkin vuonna joulumieltä ja järjestävät jo perinteeksi muodostuneen kuusikätköilyn lauantaina 15.12. Nopeimmille on tarjolla ilmainen joulukuusi! Kätkettyjä joulukuusia on tänä vuonna piilotettu yhteensä 22 metsänhoitoyhdistyksen alueelle.

Kuusikätköilyn tarkoituksena on toivottaa kaikille hyvää joulua ja muistuttaa ettei kuusten luvaton hakeminen metsistä ole sallittua.

Kunkin kuusen piilopaikalle ensimmäisenä ehtinyt saa punaisilla metsänhoitoyhdistyksen nauhoilla merkityn valmiiksi kaadetun joulukuusen itselleen. Paikalla on myös kätköpurkki, jonka lokikirjaan kuusen etsijöiden toivotaan kirjaavan käyntinsä. Kuusikätköt eivät ole virallisia geokätköjä, eikä niiden löytöjä voi kirjata geokätköilysivustolle. Kuuset on piilotettu yksityisten, kuntien tai valtion omistamille maille tai piha-alueille.

Joulukuusien koordinaatit julkaistaan lauantaiaamuna 15.12. noin kello kahdeksan Metsänhoitoyhdistysten sivuilla.

Aiempina vuosina kuuset on käyty hakemassa hyvinkin nopeasti, joten kannattaa olla lähtövalmiina heti aamukahdeksalta, jos ilmaista joulukuusta havittelee. Onnea kuusijahtiin!

Tänä vuonna kuusikätköilyyn osallistuvat seuraavat metsänhoitoyhdistykset: Mhy Uusimaa, Mhy Salometsä, Mhy Lounametsä, Mhy Karhu, Mhy Kymenlaakso, Mhy Kaakko, Mhy Etelä-Savo, Mhy Mänty-Saimaa, Mhy Päijät-Häme, Mhy Pirkanmaa, Mhy Pohjois-Pirkka, Mhy Keski-Suomi, Mhy Etelä-Pohjanmaa, Mhy Lakeus, Svf Österbotten, Mhy Pyhä-Kala, Mhy Savotta, Mhy Pohjois-Karjala, Mhy Oulun Seutu, Mhy Ylä-Kainuu, Mhy Länsi-Pohja, Rovaniemen Mhy.

Lisätietoja kuusikätköilystä löytyy Metsänomistajien uutisista.