Tuleeko Kyproksesta ensimmäisenä mieleen Agia Napan hiekkarannat? Välimeren kirjeenvaihtajamme kävivät katsomassa mitä muuta Kypros tarjoaa aktiiviselle geokätköilijälle, joka ei jaksa pitkään rannalla löhöillä.

Cape Gregon kansallispuisto

Kypros on pitkään ollut suosittu seuramatkakohde ja matkatoimistot mainostavat sitä hienoilla rannoilla sekä lähes varmalla auringonpaisteella. Niitäkin Kyprokselta toki löytyy, mutta on siellä paljon muutakin. Geokätköilijää ilahduttavat saaren reilut 1100 kätköä. Kätköjen lisäksi Kypros tarjoaa idyllisiä pieniä kyliä, viinitiloja, sukellus- ja snorklausmahdollisuuksia ja paljon historiallisia kohteita. Saari on täynnä historiallisia kohteita kivikaudesta alkaen. Roomalaiselta ajalta on säilynyt esimerkiksi paljon upeita mosaiikkilattioita.

Kyproksen etuna on sen helppous. Kyproksen tasavallassa (saaren eteläosa) on käytössä eurot ja aika moni osaa englantia. Matkailijoille on hyvin tarjolla erilaisia palveluja ja turvallisuustilanne on hyvä. Kyprokselle on kesäaikaan tarjolla suoria lentoja Suomesta, eikä lento kestä kuin neljä tuntia.

Kypros on jaettu maa. Saari kuului aiemmin Britannialle. Britannian luopuessa vallasta saaren kreikkalaisväestö olisi halunnut liittyä Kreikkaan, kun taas turkkilaisväestö olisi halunnut jatkaa Britannian alusmaana. Kompromissina saaresta muodostettiin uusi valtio. Maa kuitenkin ajautui vuonna 1963 sisällissotaan, joka rauhoittui vasta YK:n tultua väliin. Kreikan tukeman vallankaappauksen seurauksena Turkki miehitti saaren pohjois-osan vuonna 1974 ja vuotta myöhemmin Turkin miehittämät alueet julistautuivat itsenäisiksi. YK perusti puskurivyöhykkeen Kyproksen tasavallan ja Pohjois-Kyproksen väliin, eikä rajaa päässyt ylittämään. Kyproksen tilanne on pitkään ollut jäätynyt konflikti. Vain Turkki tunnustaa Pohjois-Kyproksen itsenäisyyden.

Kyproksella on edelleen myös muutama pieni Isolle Britannialle kuuluva alue, joilla on sotilastukikohtia. Alueiden läpi pääsee kulkemaan yleisiä teitä pitkin, mutta teiden nimistä ja muista kylteistä erottaa milloin ollaan Britannian puolella.

Kyproksen geokätköt

Saaren geokätköistä valtaosa on etelän puolella, mutta turkkilaiseltakin puolelta etsittävää löytyy. Kuten niin monessa paikassa, on perus-tradikätkö täällä suosituin kätkötyyppi, mutta muitakin löytyy. Kyproksen kätköissä on silmiinpistävää niiden vähyys kaupunkialueilla. Joko kätköt eivät täällä pysy kaupungeissa paikoillaan tai sitten geokätköily koetaan vahvasti luontoharrastuksena. Hajanaisten luontopaikkoja ja nähtävyyksiä esittelevien kätköjen lisäksi pienet, noin kymmenen kätkön trailit ovat suosittuja ja niitä löytyy useita.

Suomeen verrattuna saaren maasto on hyvin kuivaa ja kivikkoista, joten moni kätkö on piilossa kiven koloissa. Kyproksella elää kahdeksan käärmelajia, joista yksi on ihmiselle vaarallinen, joten koloja kannattaa tutkia varovasti.

Limassol

Jos historia tai luonto ei kiinnosta, kannattaa hakeutua johonkin Kyproksen kaupungeista. Kaupungeista modernein on Limassol, josta on ainakin tien varsien mainosten perusteella kohoamassa “Välimeren Dubai”. Arkkitehtitoimistojen havainnekuvissa näkyy komeita korkeita taloja, mutta kovin montaa sellaista ei vielä oikeasti ole pystyssä. Limassolin rantakatu sen sijaan on laittettu hienoksi ja sataman viereen on rakennettu Dubain tyyliin pienille tekosaarille rakennettuja taloja. Kaupungissa on kuitenkin ainakin vielä jäljellä hieman Berliinin tyylistä rosoisuutta, eikä kaikkea ole korjattu viimeisen päälle kiiltäväksi. Limassolin keskusta on täynnä kiinnostavia ravintoloita ja kahviloita. Kätköjä Limassolin keskustassa on valitettavan vähän, mutta lähistöltä etsittävää löytyy enemmän.

Jaettu pääkaupunki

Kyproksella käydessä kannattaa tehdä ainakin päiväretki saaren pääkaupunkiin Nikosiaan. Kaupungin erikoisuus on, että se sijaitsee puoliksi Turkin hallinnoimalla Pohjois-Kyproksella. YK:n valvoma raja kiertelee kaupungissa teitä pitkin. Rajan ylittäminen tuli mahdolliseksi vasta vuonna 2003 sen oltua suljettuna 30 vuoden ajan.

Caravanserai

Etelän puolelta pääsee kätevästi käymään Pohjois-Nikosiassa tai toisin päin kunhan passi on mukana. Kyse on ihan oikeasta rajanylityksestä ja passi syynätään tarkasti molemmilla puolilla. Leimoja täällä ei kuitenkaan passiin saa kerättyä. Rajakoppien välissä on YK:n hallinnoima puskurivyöhyke, joka Nikosiassa on vain parin korttelin levyinen. Turistille kätevin rajanylityspaikka on Ledra Streetin kävelykatu aivan vanhan kaupugin ytimessä.

Pohjoisen puolella kannattaa ainakin etsiä hauskasti toteutettu Büyük Han -kätkö, joka esittelee vanhaa karavaanien taukopaikkaa, caravanseraita. Itse kätkö on vähän sivussa caravanseraista, jonne pitää pujahtaa pienen sisäänkäynnin läpi.

Vierailun arvoinen kohde on myös vanha Selimiye Camii -moskeija, jonne pääsee vierailemaan vaikkei islaminuskoa harjoittaisikaan. Moskeijassa on tarkat säännöt pukeutumisen suhteen, mutta ovelta saa lainaksi tarvittavat lisävaatteet.

Myös rajan eteläpuolella kannattaa pyöriä. Kyproksen tasavallan puoleinen Nikosia tarjoaa lukuisia museoita, mukavia kahviloita ja kaupunkikulttuuria. Geokätköilijälle Nikosia sopii parhaiten päiväretkikohteeksi, sillä kaupungin harvat purkit on nopeasti etsitty.

Maailmanperintökohteita

Vanha hauta Neapafokseksessa

Kyproksella on kolme UNESCOn maailmanperintökohdetta ja viikon mittaisen loman aikana ehtii hyvin tutustumaan niihin kaikkiin. Jokainen kohde on näkemisen arvoinen vaikka historia ei ihan ykkösjuttu olisikaan.

Pafos on vanha antiikin aikainen kaupunki ja vanhasta kaupungista on säilynyt paljon ihmeteltävään kun uudempaa kaupunkia ei ole rakennettu vanhan päälle. Vanhin osa Palaipafos sijaitsee 16 kilometriä nykyisestä Pafoksesta itään, mutta uudemmat, 300-luvulla ennen ajanlaskun alkua rakennetut Nea Pafoksen arkeologiset alueet sijaitsevat aivan Pafoksen keskustan vieressä. Alueet ovat todella suuret ja niiden huolelliseen läpikäymiseen on syytä varata useampi tunti. Vettä kannattaa kuumana päivänä varata reilusti mukaan. Alueiden upeinta antia ovat hyväkuntoisina säilyneet lattiamosaiikit, joihin on kuvattu erilaisia antiikin aiheita.

Jos lähdet retkelle Tróodos-vuoristoon, kannattaa samalla käydä tutustumassa johonkin alueen vanhoista bysanttilaisista kirkoista. 10 pienen, vaatimattoman kirkon ja luostarin kokonaisuus muodostaa maailmanperintökohteen. Ulkoapäin kirkot ovat hyvin vaatimattomia ja pienissä kylissä niitä ei välttämättä ensin edes tunnista kirkoksi. Kirkkojen erikoisuutena niiden sisäseinät on maalattu täyteen uskonnollisia kuvia.

Kyproksen maailmanperintökohteista vanhin on Choirokoitian kivikautinen kylä. Siinä missä Suomessa kivikautisista asuinpaikoista tehdään lähinnä esinelöytöjä, on täällä pystyssä selvästi hahmotettavat seinät ja kiviaitoja. Paikka on merkittävä, koska talojen sijainneista voidaan päätellä kivikautisten ihmisten eläneen hyvin tiiviinä kyläyhteisönä. Choirokoitia sijaitsee aivan saaren poikki kulkevan moottoritien varrella suunnilleen Limassolin ja Larnacan puolivälissä.

Vaellusreitit vuoristossa

Olympos-vuoren kiertävä Artemis Trail

Kyproksen vuoret tarjoavat hienoja vaellusmahdollisuuksia. Vuorilta löytyy useita hyvin merkittyjä ja helppokulkuisia reittejä. Reittien varsilla on hyvin geokätköjä ja pieniä power trailejakin löytyy. Saaren korkein vuori on Ólympos, joka sijaitsee Tróodos-vuoristossa. Geokätköilijälle suosittelemme esimerkiksi vuoren huipun ympäri kiertävää Artemis Trailia, jonka varrelta löytyy 17 geokätköä. Vaeltaminen vuoristossa voi kuulostaa rankalta, mutta monet polut on tehty niin, ettei niissä ole suuria korkeuseroja. Esimerkiksi Artemis Trail pysyy koko ajan lähes samalla korkeudella vuoren ympäri kiertäessään.

Tróodos-vuoristoon on helpointa tulla vuokra-autolla, mutta bussillakin sinne pääsee. Limassolin kaupungista Tróodokselle kulkee bussi numero 64. Bussi tulee Tróodoksen kylään, josta pääsee näppärästi kävelemään sekä Artemis- että Persephone Trailille.

Pidempää vaellusreittiä kaipaavalle löytyy esimerkiksi Pohjois-Kyproksen puolella kulkeva koko saaren pituinen Besparmak Trail -vaellusreitti, jolla on pituutta yli 250 kilometriä.

Liikkuminen Kyproksella

Geokätköilijän kannattaa vuokrata Kyproksella auto. Busseillakin on mahdollista liikkua, mutta se on työlästä ja aikaavievää. Vuokra-auto mahdollistaa pysähdykset kaikilla mielenkiintoisilla kätköpaikoilla.

Kyproksella on brittivallan perintönä vasemmanpuoleinen liikenne, mutta sitä ei kannata säikähtää. Vasemmalla puolella ajamiseen tottuu nopeasti ja parin päivän jälkeen se menee jo ihan luonnostaan. Totuttelun helpottamiseksi kannattaa valita automaattivaihteinen auto, jolloin vaihteiden käyttöä vasemmalla kädellä ei tarvitse opetella samalla kun totuttelee vasemmalla ajamiseen.

Kyproksen liikenne on yllättävänkin sujuvaa ja rauhallista. Monessa muussa Välimeren maassa liikenne tuntuu paljon kaaottisemmalta ja esimerkiksi järjettömiä ohituksia tehdään enemmän. Etäisyydet ovat sen verran lyhyitä, että päivän aikana ehtii saaren puolikkaan joka kolkkaan – varsinkin jos lähtöpaikka on jossain saaren keskivaiheilla.

Pohjois-Kyprokselle vuokra-autoa ei ihan helpolla saa vietyä, mutta joidenkin vuokraamoiden kautta sekin on mahdollista. Rajan ylittäminen vuokra-autolla voi vaatia ylimääräisiä vakuutuksia. Helpommalla pääsee vuokraamalla auton erikseen Pohjois-Kyproksen puolella ja ylittämällä rajan muuten.

Raideliikennettä Kyproksella ei ole, mutta busseilla pääsee liikkumaan melkein joka paikkaan – ainakin jos ei ole kiire.

Miksi mennä?

  • Paljon nähtävää historiasta kiinnostuneelle
  • Helppo ja turvallinen lomakohde
  • Välimeren ilmasto
  • Paljon geokätköjä kiinnostavissa kohteissa
  • Hyvät vaellusreitit vuoristossa
  • Mahdollisuus tutustua turkkilaiseen ja kreikkalaiseen kulttuuriin samalla saarella

Miten sinne pääsee?

Lentoyhtiö Norwegian tarjoaa suoria lentoja Helsingistä Larnacaan. Vaihdollisia lentoyhteyksiä on useiden kaupunkien kautta, mutta ne ovat yleensä Norwegianin suoria lentoja kalliimpia. Matkatoimistoilla on paljon suoria tilauslentoja Kyprokselle ja näille on toisinaan mahdollista ostaa pelkkä lentolippu. Larnaca on saaren vilkkain lentokenttä, mutta myös Pafokseen on lentoja. Pohjois-Kyproksen puolella on Nikosian lähellä sijaitseva Ercanin lentoasema, jonne on lentoja lähinnä Turkista.

Jos omatoiminen järjestely ei kiinnosta, on vaivattomin ratkaisu hankkia matkatoimistolta pakettimatka Kyprokselle, jolloin samaan hintaan saa lennot, hotellin ja lentokenttäkyydit.

Linkkejä