New York on yksi niistä kaupungeista, joissa jokaisen kannattaisi käydä ainakin kerran. Valtavasta kaupungista löytyy jokaiselle jotakin ja geokätköilijällekin siellä riittää tekemistä. Ainoa ongelma on, että kerran käytyään sinne todennäköisesti haluaa palata uudestaan.

New Yorkiin saapuessa tulee hassu tunne siitä, että paikassa on jotain tuttua vaikkei siellä olisi koskaan käynytkään. Kaupunki on esiintynyt niin monissa elokuvissa ja tv-sarjoissa, että lähes jokaisella on siitä jonkinlainen kuva mielessään. Kaupunki näyttää juuri sellaiselta kuin filmeissäkin, mutta silti sen koko pääsee yllättämään. Jo pelkkä Manhattan on yllättävän suuri saari ja se on rakennettu todella tiiviisti. Korkeiden pilvenpiirtäjien välissä tuntee itsensä pieneksi. Keltaiset taksit, NYPD-poliisiautot, kahvikuppi kädessään kiirehtiviä ihmisiä, höyryäviä viemäreitä*, kuumia pretzeleitä, välkkyviä valomainoksia, tunnelmallisia kahviloita ja ravintoloita. Näitä kaikkia löytyy New Yorkista!

Toinen mielenkiintoinen seikka on se, ettei kukaan näytä New Yorkissa ulkomaalaiselta. Kaupunkiin on vuosien varrella pakkautunut niin paljon eri maista kotoisin olevia siirtolaisia, että todennäköisesti melkein kaikki vähemmistökansatkin ovat täällä edustettuina eikä kukaan pistä mitenkään silmään. Täällä on nähty ihan kaikki! Kun paikallisia ei erota turisteista, saa satunnainen turistikin varautua neuvomaan muille suuntia metroasemilla.

Nähtävää New Yorkissa riittää. Jo pelkästään ihmisiä vilisevää kaupunkia voisi ihmetellä pitkään, mutta sen lisäksi New Yorkista löytyy useita maailmanluokan museoita, joiden koluamiseen saisi kulumaan helposti viikonkin. Maininnan arvoisia ovat erityisesti The Metropolitan Museum of Art, MoMa, Luonnontieteellinen museo sekä oikean lentotukialuksen kannelle rakennettu ilmailumuseo Intrepid Sea, Air & Space Museum. Vierailun arvoinen on myös Vapaudenpatsaan viereisellä saarella oleva Ellis Island, joka esittelee kaupungin siirtolaishistoriaa. Ellis Islandin vastaanottokeskuksen kautta kulki jopa 16 miljoonaa maahanmuuttajaa, joiden joukossa oli yli 200 000 suomalaistakin.

Tuoreempaa historiaa esittelee 9/11 Memorial Museum, joka kertoo kattavasti kaupungissa tapahtuneista terrori-iskuista. Museo on rakennettu maan alle romahtaneiden World Trace Center -tornien perustuksiin. Museo on hyvin toteututtu ja se keskittyy faktoihin välttäen liiallisen tunteilun herkän aiheen ympärillä.

New Yorkissa käy vuodessa yli 60 miljoonaa turistia ja se näkyy. Palveluita on hyvin, mutta melkein kaikilla nähtävyyksillä meinaa olla ruuhkaa. Väkijoukkoja yritetään porrastaa myymällä lippuja ennalta määrätyille ajoille, mutta silti ruuhkia muodostuu. Moneen museoon ja nähtävyyteen liput saa ostettua etukäteen netistä ja se kannattaakin yleensä tehdä. Ostamalla liput etukäteen välttää ainakin lippujonon, jonka lisäksi saattaa vielä kohteesta riippuen joutua turvatarkastusjonoon.

Kaupungissa kannattaa pyöriä mahdollisimman laajasti eri alueilla, sillä kaupunginosat eroavat selvästi toisistaan. Osa paikoista on täynnä pilvenpiirtäjiä, mutta niiden välissä saattaa olla yllättävänkin matalia rakennuksia. Kiinalaiskaupunginosa Chinatown erottuu selvästi kiinalaisine kyltteineen, ravintoloineen ja temppeleineen. Chinatownin vieressä sijaitseva Little Italy taas ei enää muutamaa pizzeriaa lukuunottamatta muistuta italialaissiirtolaisista, mutta se tuntuu trendikkäine kuppiloineen olevan paikallisen hipsteriväestön suosiossa. Manhattanin saarelta kannattaa poiketa myös esimerkiksi Brooklynin puolelle ja pienemmille saarille.

Jos tekeminen meinaa muuten loppua kesken, niin kannattaa vilkaista kaupungin ohjelmatarjontaa. New York on tunnettu Broadwayn teattereista, joissa pyörii toinen toistaan upeampia musikaaleja joka päivä. Musikaalien lisäksi tarjolla on melkein kaikkea mahdollista kulttuuria. Kiinnosti sitten teatteri, ooppera, taidenäyttely, baletti, keikat, jääkiekko, baseball tai koripallo, täältä sitä löytyy.

* New Yorkissa on höyryyn perustuva kaukolämpöjärjestelmä. Pienet vuodot ja kuumien putkien päällä höyrystyvä sadevesi saavat höyryn nousemaan kaduille.

New Yorkin geokätköt

Geokätköilijää ilahduttaa New Yorkin aktiivinen geokätköilykulttuuri. Suurkaupunki asettaa omat haasteensa geokätköille, mutta 20 kilometrin säteellä Times Squaresta on noin 1500 geokätköä. Tradeja on eniten, mutta kaikkia muitakin tyyppejä löytyy. Kaupungin geokätköt ovat melko hajallaan ja liikkumiseen kuluu aikaa, joten löytöjen määrä voi jäädä vaatimattomaksi, mutta ihmeteltävää on sitten senkin edestä. Vähän kauempaa keskustasta toki löytyy ihan power trailejakin, mutta niiden takia New Yorkiin ei kannata tulla.

Geokätkö Keskuspuistossa

Korkeiden talojen välissä GPS-paikannus ei aina heijastusten takia toimi luotettavasti, joten karttaa kannattaa katsoa. Garminin GPS-laitteisiin ilmaiseksi ladattavissa oleva OpenStreetMap on New Yorkissakin tarkkuudeltaan huipputasoa ja riittää mainiosti geokätköilyyn.

Jos kaupungin vilinä käy raskaaksi, kannattaa suunnata Keskuspuistoon. Iso 3,4 neliökilometrin kokoinen neliskulmainen puistoalue sijaitsee keskellä Manhattania ja sieltä löytyy vaihtelevia maisemia. Keskuspuistossa on tietysti hyvin geokätköjäkin. Metrolinjat kulkevat aivan keskuspuiston vierestä.

Geologian ystävien kannattaa suunnata New Jerseyn Liberty State -puistoon, josta löytyy peräti yksitoista earthcachea aivan vieri vieressä. Kaikilta earthcacheilta avautuu näkymä puiston edustalla olevalle Vapaudenpatsaalle. Geologian lisäksi patsas onkin saattanut vaikuttaa kätköjen sijoitteluun. Itse Vapaudenpatsaan luona geokätköjä ei ole. Patsas saarineen on National Park Servicen hoidossa ja virasto on perinteisesti suhtautunut geokätköilyyn maillaan nihkeästi.

Geokätköilykarttaa katsoessaan huomaa isoja kaupunginosia kokonaan ilman geokätköjä vaikka toisilla alueilla purkkeja on paljonkin. Yhdysvalloissa monissa kaupungeissa on vähän huonomaineisempia alueita, joilla rikosluvut ovat keskiarvoa suurempia. Nämä alueet erottuvat yleensä selvästi kätköttöminä paikkoina. Toinen vaihtoehto on, ettei paikalla ole mitään kiinnostavaa, mutta yleensä se ei nykyään kätkön piilottamista estä.

Liikkuminen New Yorkissa

Kätevin tapa New Yorkissa liikkumiseen on metro, eli amerikkalaisittain subway. Metrolla pääsee kätevästi alittamaan maanpäälliset ruuhkat. Metron käyttö on melko helppoa kunhan saa ensin kiinni New Yorkin metron erikoispiirteistä. Tärkeintä on hahmottaa mihin suuntaan Manhattanin saarta on menossa, sillä metroasemien laiturien kylteistä selviää menevätkö juna ala- vai yläkaupungin suuntaan (downtown, uptown), eli etelään vai pohjoiseen. Metrolinjat on merkitty kirjaimin ja numeroin. Osa linjoista ajetaan express-vuoroina, jolloin ne jättävät osan asemista väliin.

Suomalaiseen peruskallioon porattuun metrolinjaan tottunut yllättyy siitä kuinka pinnalla metrot kulkevat. Moni New Yorkin metrolinjoista on rakennettu kaivamalla katu auki ja upottamalla metrotunneli melkein heti kadun pinnan alapuolelle. Paikoin metrojen kulku kuuluukin selvästi kadulle ja jopa asemilla kaikuvat kuulutukset kuuluvat katujen ritilöiden läpi. New Yorkin metro on avattu jo vuonna 1904 ja se on yksi harvoista ympäri vuorokauden liikennöivistä metroista. Vanha rataverkko ja kova käyttö näkyvät ajoittaisina huoltotöinä, jotka haittaavat liikennettä varsinkin viikonloppuisin. Huoltotöiden aikana metroja voidaan reitittää kulkemaan poikkeavia reittejä tai jättämään asemia väliin.

Lyhyemmät matkat sujuvat kätevästi kävellen, mutta bussejakin on tarjolla. New York on tietysti tunnettu myös keltaisista takseistaan, joita onkin liikenteessä paljon. Takseissa Chevroletit ja Fordit ovat vaihtuneet Nissaneihin ja Toyotoihin, mutta perinteinen väri on säilynyt.

Liikkumista varten kannattaa hankkia dollarin hintainen MetroCard-kortti, johon saa ladattua arvoa tai vaikkapa viikon pituisen matkalipun. MetroCardin saa ostettua helposti automaateista metroasemilta ja samoilla automaateilla saa ladattua lisää rahaa kortille.

Majoittuminen

The High Line on vanhalle rautatielinjalle rakennettu teiden yläpuolella kulkeva puisto

Majoituksen suhteen New York on kallis paikka. Tarjontaa on paljon, mutta niin on kysyntääkin. Valitettavasti hotellien hinta-laatusuhde on monesti huono varsinkin Manhattanilla lähellä turistien suosimia paikkoja. Halvimmissa hotelleissa ei välttämättä ole omaa kylpyhuonetta. Vilkkaimpien lomakausien ulkopuolella kannattaa tarkkailla hotellien tarjouksia.

Jos Manhattanin hinnat tuntuvat liian kovilta, kannattaa katse suunnata kauemmas keskustasta. Brooklynin, Bronxin ja Queensin hotellit ovat yleensä edullisempia tai ainakin hinta-laatusuhde on parempi. Kaikissa kaupunginosissa on omat nähtävyytensä, mutta kattavan metrolinjaston avulla niistä pääsee helposti Manhattanillekin jos pieni metrossa istuminen ei haittaa.

Edullisempaa majoitusta voi löytää myös Hudson-joen länsipuolelta New Jerseystä. New Jersey on liikkumisen kannalta hieman hankalampi paikka, sillä New Yorkin metro ei sinne kulje. Joen pääsee kuitenkin alittamaan New Yorkin ja New Jerseyn yhteisen satamaviranomaisen ylläpitämällä PATH-junalla (Port Authority Trans-Hudson), joka kulkee New Jerseystä Manhattanin eteläpäähän ja Keski-Manhattanille. Hudson-joen yli kulkee myös säännöllisesti pieniä lauttoja.

Hyviä vaihtoehtoja tarjoavat myös AirBnb -vuokra-asunnot, mutta New Yorkissa kannattaa varmistaa asunnon vuokraamisen laillisuus välttyäkseen ikäviltä yllätyksiltä. Osavaltion laki kieltää asuntojen vuokraamisen alle kuukaudeksi, ellei asunnon päävuokralainen itse asu asunnossa samalla. Tämä ei ole ongelma jos vuokraat vain huoneen omistajan asunnosta, mutta koko asunnon vuokraaminen ei välttämättä ole laillista. Lakien tavoitteena on estää asuintalojen muuttuminen laittomiksi hotelleiksi. Todennäköisesti asunnon vuokranneelle turistille ei tule ongelmia, sillä asunnon vuokralle tarjonnut on lakia rikkonut, mutta asunnosta pois lentäminen kesken loman ei varmasti tunnu mukavalta. AirBnb-asuntojen suhteen kannattaa kääntää katse New Jerseyn puolelle, sillä New Yorkin osavaltion lait eivät ole siellä voimassa.

Miksi mennä?

  • New Yorkin ainutlaatuinen tunnelma
  • Maailmanluokan museot
  • Paljon mielenkiintoisia nähtävyyksiä ja muuta nähtävää
  • Hyvää ruokaa joka makuun
  • Sopivasti geokätköjä
  • Näe elokuvista tutut maisemat omin silmin

Miten sinne pääsee?

New Yorkiin on kätevintä lentää suoraan Helsingistä Finnairin kyydissä. Finnair lentää päivittäin John F. Kennedyn lentokentälle ja lento kestää reilut kahdeksan tuntia. Tarjouksista edestakaiset lennot voi saada jopa alle neljällä sadalla eurolla.

Vähän edullisemmin voi päästä vaihtamalla konetta esimerkiksi Tukholmassa. Norwegianin vaihdolliset liput Tukholman kautta voi saada jopa kolmella sadalla eurolla.

Suomalainen tarvitsee Yhdysvaltoihin sähköisen matkustusluvan (ESTA), jonka saa haettua verkosta. Lupa maksaa 14 dollaria ja sen saa yleensä muutamassa päivässä. Varo netistä löytyviä virallisen näköiseksi tehtyjä sivuja, jotka myyvät ESTA-luvan hankintaa palveluna lisäten hintaan jopa yli 70 dollarin “palvelumaksun”. Luvan saa samalla vaivalla haettua itse Yhdysvaltain tulli- ja rajaviranomaisen sivuilta. Viranomainen tarjoaa jopa suomenkielisen hakulomakkeen selkeine ohjeineen!

Linkkejä