Kuuba yllättää ensikertalaisen. Saavuttuasi Havannan retrotyyliselle lentoasemalle hyppäät 50-luvun Chevroletin takapenkille. Ensimmäiset cuba libret saisi käteen jo lentokentän parkkipaikalla niitä kaupittelevalta sedältä. Pakokaasun katku tunkee nenään ja lentokentältä kaupunkiin johtavan tien varrella muraali julistaa “Socialismo o muerte!” – Sosialismi tai kuolema! Perille kaupungissa odottaa ulkoapäin lähes purkukuntoinen 1900-luvun alun rakennus, jonka sisällä on hienoksi remontoitu casa particular -majoitus. Asunnon parvekkeelta näkyy Floridansalmi ja joka puolella soi salsa. Tämä on Kuuba!

Kuuba on aidosti omalaatuinen matkakohde. Kuuba on Karibialla sijaitseva 11,5 miljoonan asukkaan saarivaltio, joka on nähnyt historiansa aikana monta erilaista ajanjaksoa. Lähes jokaisella on jonkinlainen mielikuva Kuubasta. Usein ensimmäisenä tulevat kliseiset kuvat vanhoista jenkkiautoista, rapistuvista taloista, musiikista, rommista ja sikareista. Kliseet eivät ole vain kliseitä, sillä tämä kaikki on oikeasti osa paikallista arkea – ainakin vielä! Aika näyttää mihin Kuuba kehittyy. Esimerkiksi Havannan vanhan kaupungin rakennuksia remontoidaan jo kovaa vauhtia uuteen uskoon. 3G-yhteydet tulivat Kuubaan tänä vuonna ja  ensi vuoden aikana kuubalaiset ovat saamassa oikeuden hankkia laajakaistayhteyksiä kotiinsa.

Kuubassa on edelleen käytössä kaksi valuuttaa; tavallisten ihmisten käyttämä moneda nacional (CUP) ja lähinnä turistien käyttämä yhdysvaltain dollariin sidottu convertible peso (CUC). Paikallispesoilla paikalliset saavat ostettua edullisia hintatuettuja tuotteita ja turisteille kaikki maksaa enemmän. Kuuba on lähivuosina siirtymässä yhden valuutan järjestelmään.

Kuuban geokätköt

Koko Kuubassa on vähän päälle sata geokätköä. Etsittävää siis kyllä on, mutta maan kokoon ja asukaslukuun nähden geokätköjä ei ole paljon. Kuuban geokätköt ovat keskittyneet matkailijoiden suosimiin paikkoihin, kuten Viñalesiin, Havannaan, Varaderoon ja Guardalavacaan. Muualta maasta löytyy lähinnä yksittäisiä ja hajallaan olevia geokätköjä.

Kuuban geokätköt ovat pääasiassa ulkomaisten matkailijoiden piilottamia, mikä valitettavasti näkyy paikoin huonosti hoidettuina tai kadonneina kätköpurkkeina.

Kuubaan merkityistä geokätköistä kahdeksan sijaitsee Yhdysvalloille kuuluvalla Guantanamo Bayn alueella. Näille kätköille ei käytännössä ole asiaa, ellei ole asioimassa Guantanamon laivastotukikohdassa.

Melkein kaikki Kuuban geokätköt ovat peruskätköjä, mutta geokohteiden ystävää ilahduttavat maan 17 earthcachea. Kuuban kallioperä on nuorehkoa kalkkikiveä, joten aihe tulee tutuksi earthcacheja ratkoessa.

Havanna

Havanna on niin omalaatuinen paikka, että se kannattaa yhdistää jokaiseen Kuuban matkaan, jos et ole siellä aiemmin käynyt. Vaikka matkan pääpaino olisi rantalomailussa, kannattaa vähintään pari päivää omistaa Havannalle.

Havannan mielenkiintoisin nähtävyys on vanhakaupunki asukkaineen. Pienillä kujilla seikkaillessa pääsee näkemään ja kokemaan tavallisten kuubalaisten elämää läheltä. Osa asunnoista aukeaa suoraan kadulle ja avoinaisesta oviaukosta voi näkyä salsan tahtiin tanssivia ihmisiä tai etelä-amerikkalaista saippuasarjaa, telenovelaa, seuraava perhe. Elämä myös levittyy kaduille ja kadut ovat usein täynnä leikkiviä lapsia sekä aikaa viettäviä aikuisia. Vanhaa kaupunkia on helppo kiertää jalkaisin, mutta polkupyörätaksejakin on tarjolla. Pidemmälle kaupunkikierrokselle kannattaa valita taksina toimiva vanha jenkkiauto.

Turisteihin on täällä totuttu ja matkailija saa kävellä kaduilla melko rauhassa. Suurin häiriö ovat jatkuvasti palveluitaan tarjoavat taksikuskit. Erilaisia huijauksiakin esiintyy, mutta niistä selviää maalaisjärjellä. Nyrkkisääntönä voi sanoa, ettei yleensä kannata lähteä mukaan kun joku yrittää jonnekin houkutella. Mitään vaarallista tuskin tapahtuu vaikka paikallisen mukaan lähtisi, mutta todennäköisesti päädyt ostamaan ylihintaisia drinkkejä tai sikareita.

Havanna on viime vuosina avautunut risteilyaluksille ja talvikaudella satamassa onkin melkein joka päivä vähintään yksi risteilijä. Risteilyalusten tuhannet matkustajat näkyvät vanhan kaupungin katukuvassa ja suosituimpien nähtävyyksien lähellä voi olla pieni ruuhkakin. Ilta-aikaan kaupungissa on rauhallisempaa.

Havannan hotellit ovat kalliita ja hinta-laatusuhteeltaan usein huonoja. Kannattaa kääntää katse yksityisiin casa particular -majoituksiin, joissa saat parempaa vastinetta rahoillesi ja pääset lähemmäs kuubalaista arkea. Casa particular -majoituksessa voit yöpyä kuubalaisen perheen luona omassa huoneessa tai vuokrata itsellesi kokonaisen asunnon. Varaaminen käy helposti ottamalla suoraan yhteyttä majapaikkaan tai nykyään myös Airbnb:n kautta. Majoittajan kanssa saa sovittua kyydin lentokentältä. Majoituksen hintaan saattaa kuulua ruokailuja tai ainakin niitä voi ostaa lisämaksusta.

Che Guevara sisäministeriön seinässä

Vanhan kaupungin lisäksi Havannassa kannattaa käydä Vallankumousaukiolla. Vallankumousaukion laidalla rakennusten seiniä koristavat ikoniset kuva Che Guevarasta ja Camilo Cienfuegosista. Vallankumousaukion lähellä on valtava hautausmaa Necrópolis de Cristobal Colon, jossa kannattaa piipahtaa. Suomalaisiin pelkistettyihin hautausmaihin tottuneelle katolisten haudat ovat melkoisia monumentteja. Hautausmaa tarjoaa myös hetken rauhan kaupungin hälinästä ja löytyypä sieltä earthcachekin.

Havannan ravintolatarjonta on monipuolistunut yksityisten ravintoloiden perustamisen vapauduttua aiemmasta. Aiemmin kaikki suuremmat ravintolat olivat valtion omistamia ja pienissä yksityisten perheravintoloissa sai olla vain 15 asiakaspaikkaa, mutta nykyään jopa 50 asiakaspaikan ravintolat ovat sallittuja.

Havanna on perustettu luonnollisen sataman muodostavan lahden ympärille. Keskustasta katsoen lahden toisella puolella on kaupungin puolustukseksi rakennetut linnoitukset, jotka ovat käymisen arvoisia. Linnoituksille pääsee satamalahden alikulkevaa tunnelia pitkin bussilla tai satamasta lähtevällä pienellä lautalla, joka näyttää olevan rakennettu proomusta. Lauttaan mennessä on kevyt turvatarkastus, sillä vuonna 2003 ryhmä kuubalaisia kaappasi lautan matkustajineen yrittäen pakoa Yhdysvaltoihin.

Varadero

Varadero edustaa vähän toisenlaista Kuubaa. Kapealta ja pitkältä niemeltä löytyy yksi Karibian parhaista uimarannoista ja koko niemi on käytännössä muuttunut valtavaksi hotellikeskittymäksi.

Taksin kyydissä

Kulttuuria tai historiaa Varaderosta ei kannata lähteä hakemaan, eikä sitä missään nimessä kannata valita Kuuban reissun ainoaksi kohteeksi. Havannan tai jonkin muun kaupungin vierailuun yhdistettynä se voi kuitenkin olla hyvä paikka viettää hetki rentoa rantaelämää all-inclusive resortissa.

Geokätköilijän kannalta Varaderosta tekee mielenkiintoisen koko Kuuban tihein kätkökeskittymä. Varaderon niemeltä löytyy melkein 30 geokätköä, eli melkein kolmannes koko maan kätköistä. Varaderon geokätköt ovat ainakin suurelta osin turistien piilottamia ja vaikka kaikilla lupaillaan olevan myös paikallinen huoltaja, niin osa on huonolla ylläpidolla. Suoraan sanottuna kaikki Varaderon geokätköt eivät ole erityisen mielenkiintoisilla paikoilla, ellei sitten tykkää kierrellä vertailemassa hotellien julkisivuja. Helmiäkin kuitenkin on! Niemen koillispäässä sijaitseva Varahicacosin luonnonsuojelualue muutamine kätköineen on oikeasti kiinnostava kohde. Luonnonsuojelualueen mainoslause “Se toinen Varadero…” on kuvaava.

Varahicacosista löytyy pieni kilometrin pituinen luontopolku, joka kulkee suomalaiselle eksoottisessa trooppisessa metsässä. Vaikka polku on lyhyehkö, mahtuu sen varrelle monta mielenkiintoista nähtävyyttä, kuten muutama kalkkikiviluola, pieni laguuni ja muinainen hautapaikka (jonne esiinkaivettu luuranko on jostain syystä jätetty näytille!). Luonnonpuistoon on viiden peson (CUC) sisäänpääsymaksu.

Cueva de Ambrosia

Samasta puistosta löytyy vaikuttava Cueva de Ambrosio -luola, jonne kannattaa mennä käymään. Luolasta löytyy melkein 50 kalliomaalausta, jotka ovat tiettävästi vanhimpia Karibian alueelta löydettyjä. Luolaan on oma viiden peson (CUC) sisäänpääsymaksu, mutta hintaan sisältyy innostuneen oppaan vetämä kierros luolassa. Oman lisänsä luolaan tuovat siellä majailevat lepakot, jotka roikkuvat luolan katosta. Opas kertoo, että luolassa elää viiden eri lepakkolajin edustajia ja niiden kujerrusta kuuluukin joka puolelta. Luolalla on tietysti oma earthcachensa.

Liikkuminen Kuubassa

Kaupungeissa on kätevintä liikkua kävellen, takseilla tai busseilla. Suosituimmissa turistikohteissa on tarjolla hop-on-hop-off -periaatteella toimivia turistibusseja.

Kuuban kaupunkien välillä pääsee kätevästi liikkumaan Viazul-bussseilla, jotka liikennöivät matkailijoiden suosimien kohteiden välillä. Viazul-bussit olivat alkujaan vain turistien käyttöön, mutta nykyään niissä liikkuu myös paikallisia. Bussit täyttyvät nopeasti, joten kannattaa ostaa liput heti kun matkapäivät ovat selvillä. Lippuja voi ostaa Viazul-bussiasemilta tai bussiyhtiön nettisivuilta.

Pidemmillä matkoilla kannatta harkita Kuuban sisäisiä lentoja, jos pitkät bussimatkat eivät innosta. Havannasta pääsee lentämään kaikkiin suurimpiin kaupunkeihin.

Junillakin liikkuminen on mahdollista, mutta bussi on melkein aina kätevämpi ja nopeampi. Junat kulkevat epävarmasti, eikä junaverkko ole kattava.

Vuokra-autojakin on tarjolla, mutta ajamisessa on omat haasteensa. Kuuban lainsäädäntö pakottaa onnettomuuden aiheuttajan jäämään maahan onnettomuuden seurauksien selvittämisen ajaksi. Netistä löytyy mm. australialaisen tytön matkakertomus, jossa hän joutui jäämään maahan kolmeksi kuukaudeksi töytäistyään mopoilijaa risteyksessä. Mopoilijalta oli murtunut luu ja australialainen ei saanut poistua maasta ennen kuin luu oli parantunut.

GPS Kuubassa

Aiemmin tiettyjen elektronisten laitteiden tuontia Kuubaan oli rajoitettu ja GPS-laitteet olivat jossain vaiheessa kokonaan kiellettyjä. Myöhemmin GPS:n maahantuonti vaati virallisesti lupaa ja osa näki paljon vaivaa lupaa hakiessaan, osa vei GPS:n maahan salaa ja osa jätti laitteen suosiolla kotiin. Nykyään GPS-laitteiden maahanviennille ei pitäisi olla esteitä ja kiellon valvominen olisikin hankalaa, kun melkein joka älypuhelimestakin paikannus löytyy. Kuuban tulli vakuuttaa, että turisti saa tuoda maahan henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettuja laitteita, eikä näiden takavarikointia tai maastavientikieltoa tarvitse pelätä.

GPS-kieltojen peruna monesta geokätköstä löytyy harvinaisen selvät vinkit ja jopa spoilerit, jotta kätkö olisi löydettävissä myös ilman paikannusta.

Miksi mennä?

  • Ainutlaatuinen kulttuuri
  • Salsa, vanhat autot, rommi, sikarit
  • Vanha Havanna
  • Karibian ilmasto, huimat uimarannat ja rehevä luonto
  • Ystävälliset ihmiset

Miten sinne pääsee?

Finnair aloitti 1.12.2017 suorat reittilennot Helsinki-Vantaalta Havannaan, joten Kuubaan pääsee nyt erittäin näppärästi. Lentoja on kaksi kertaa viikossa talvikaudella. Edestakainen lento maksaa noin 700-800 euroa. Halvemmalla voi päästä lentämällä esimerkiksi Moskovan kautta Aeroflotilla. Historiallisista syistä Aeroflotilla on hyvät yhteydet Kuubaan.

Suomalainen tarvitsee Kuuban lomamatkaa varten ns. turistikortin eli käytännössä viisumin. Turistikortin saa haettua Kuuban suurlähetystöstä, joka sijaitsee Helsingin Kampissa. Henkilökohtaisesti haettuna turistikortin hinta on 22 euroa. Postitse tai jonkun muun välityksellä haettuna hinta on 47 euroa.

Linkkejä