Geokätköilyretkillä tulee kannettua mukana kaikenlaista tavaraa ja kunnolliselle kantovälineelle on aina tarvetta. Saimme blogin kautta Finn-Savotta Oy:ltä testattavaksi Minijääkäri-repun, jota testasimme hyvin erilaisissa tilanteissa kevään ja alkukesän aikana. Se matkusti mukanamme mm. Färsaarille ja Tarttoon. Lisäksi reppu oli mukana monella erilaisella geokätköilyretkellä Suomessa.

Mikä Savotta?

Finn-Savotta Oy on kotimainen perheyritys, jonka historia ulottuu aina vuoteen 1955. Yritys on alusta asti valmistanut retkeilyvälineitä, kuten telttoja, reppuja ja rinkkoja. Ainakin kaikki armeijan käyneet ovat todennäköisesti viettäneet useamman yön Savotan valmistamassa teltassa ja kantaneet Savotan reppua.

Savotta valmistaa tuotteensa Karstulassa ja Tartossa. Tuotteilla on Avainlippu-merkki, eli yli puolet valmistuksesta tehdään Suomessa.

Minijääkäri

Pakkaaminen ja purkaminen onnistuvat helposti auki pysyvän suuaukon ansiosta

Minijääkäri on Savotan Jääkärirepun pienempi versio. Jääkärirepun juuret taas ovat Rajavartiolaitokselle suunnitellussa repussa.

Tilavuutta Minijääkärillä on 20 – 30 litraa. Suuri skaala johtuu sen helposta ylipakattavuudesta. Repun suuaukko on jännän mallinen rullattava luukku, jolla kokoa on helppo säätää kulloisenkin kuljetustarpeen mukaan. Suuaukon etureunassa on muovinen kovike, jonka ansiosta repun suuaukko pysyy levällään silloin kun kansi on auki. Tämä helpottaa pakkaamista ja tavaroiden etsimistä repusta.

Ensituntuma repusta on, että se on erittäin kestävän oloinen. Savotta lupaa, että jokainen repun kiinnityslenkki kestää 100 kilon vedon ja se on helppo uskoa. Materiaalit tuntuvat laadukkailta ja kaikki ompeleet on tehty huolella.

Rakenteeltaan reppu on todella yksinkertainen ja sen sisäosa on yhtä isoa tilaa. Kannen sisäpuolella on pieni vetoketjullinen tasku ja selkää vasten on pussi, johon voi sujauttaa läppärin, tabletin tai juomarakon. Juomarakon letkua varten repun kyljessä on pieni läpivienti.

Juomarakon letkulle on oma läpivientinsä repun kyljessä

Kyljissä on kiristyshihnat, joilla repun saa tiukaksi paketiksi silloinkin kun se ei ole aivan täynnä. Myös kannen kiinnityshihnat toimivat kiristämisessä. Kummissakin hihnoissa on niin paljon säätövaraa, että niiden avulla repun kylkiin tai pohjaan voi myös kiinnittää tavaraa.

Repun armeijahenkinen ulkonäkö on makukysymys. Värivaihtoehtoina on oliivinvihreä ja musta. Näistä varsinkin musta sopii ulkonäkönsä puolesta kaupunkikäyttöön näyttämättä liian erähenkiseltä.

Kovin täyteen pakattuna reppu meinaa pullistua vähän pallomaiseksi. Repun selkäosassa ei ole minkäänlaista vahviketta tai pehmustetta, joka pitäisi repun muodossaan. Pienellä kuormalla tämä ei haittaa, mutta täyteen pakattuna tai kovia/teräviä esineitä kuljettaessa selkään kaipaisi vähän koviketta.

Meillä olikin testattavana myös erikseen myytävä hassusti nimetty Savotan MPP Foam Mat, joka on suunniteltu sujautettavaksi Minijääkärin juomarakkotaskuun. Monikäyttöiseksi suunniteltu MPP Foam Mat toimii repun kovikkeena ja esimerkiksi istuinalustana. Kovikkeen kanssa reppu tuntuukin paljon paremmalta kannettavalta. Yhdellä testireissulla meillä oli kyydissä kolme painavaa ammuslaatikkokätköä ja muita kätköpurkkeja, mutta näiden kulmat eivät tuntuneet selässä kovikkeen kanssa.

Muuten reppu istuu hyvin selkään. Olkahihnat tuntuvat alkuun kapeilta, mutta käytännössä niiden kanssa tuntuu suurempikin kuorma kulkevan hyvin. Painavamman kuorman kanssa kaipaisi rintaremmiä, joka jakaisi painoa pois hartioilta, mutta sellaista repussa ei ole. Olkahihnoissa on kuitenkin lenkkejä, joihin erillisen rintaremmin saa helposti kiinnitettyä.

Pidemmällä metsäretkellä ainakin meidän testirepusta kuulunut vaimea natina alkaa häiritä. Ääni ei ole kova, mutta kuuluu selvästi kun se tulee jostain aivan korvan juuresta. Syynä on todennäköisesti repun kumitettu sisäpinta ja repun suuaukon rullattava rakenne. Kaksi kumipintaa hinkkaa toisiaan jossain kohdassa. Vähän rasvaa, teippia tai mitä vaan oikeaan kohtaan todennäköisesti hiljentäisi äänen.

Minijääkäri reissukäytössä

Testiryhmämme matkustaa ulkomailla aina pelkillä käsimatkatavaroilla ja päätimme kokeilla, miten Minijääkäri sopisi ulkomaanmatkan ainoaksi kantovälineeksi.

Minijääkäri kulkee lentokoneessa käsimatkatavarana

Mittojen puolesta Minijääkäri mahtuu ylipakattunakin hyvin lentoyhtiöiden asettamiin mittoihin. Repun voi ylipakata jopa täyteen mittaansa ja se mahtuu silti matkatavarahyllylle eikä ylitä pituusrajaa. Sallitun leveyden puolesta repun sivuille mahtuisi hyvin lisätaskutkin kiinni. Kulmikas muoto sopii hyvin lentomatkailuun ja reppu sujahtaa nätisti hyllylle tai istuimen alle.

Repun sisäpinta on kumipintainen ja sen ansiosta reppu pitää hyvin vettä ilman erillistä sadesuojaa. Färsaarten jatkuvissa sateissakin repun sisältö pysyy hyvin kuivana.

Matkailukäytössä repun yksi iso tila on kätevä. Vaatteet saa sullottua sinne ja passi pysyy hyvin tallessa vetoketjutaskussa.

Repun kannessa on tarranauhapohja, johon voi kiinnittää tarrapohjaisia kangasmerkkejä. Reissatessa tarrapaikkaan voi kiinnittää vaikka Suomen lipun ja/tai geokätköilymerkin.

Laajennettavuutta lisätaskuilla

Lisätaskut kiinnitetään pujottamalla remmi vuorotellen repun ja taskun PALS-lenkkien välistä

Koko reppu on päällystetty alunperin sotilaskäyttöön kehitetyillä PALS-lenkeillä (Pouch Attachment Ladder System), jotka ovat kovaa vauhtia leviämässä retkeilijöiden varusteiisin. Lenkeistä puhutaan usein myös MOLLE-nimellä, joka viittaa ensimmäiseen lenkkejä sisältäneeseen varustesarjaan.

PALS-lenkit ovat repun pintaan ommeltuja nylon-remmejä, joissa on määrämittaisia rakoja. Lenkkien idea on mahdollistaa lisätaskujen kiinnittäminen. Taskuilla repun mahdollisuuksia pystyy kasvattamaan entisestään. Meillä oli testattavana Savotan pienikokoinen yleistasku ja mini-yleistasku. Pieni yleistasku sopii erinomaisesti Minijääkärin kylkeen tuomaan lisätilaa. Tasku on samanlaista laatutyötä kuin itse reppukin. Lisätaskuilla usein tarvitut tavarat saa kiinnitettyä helposti saavutettaviksi repun ulkopinnalle.

PALS-järjestelmän yksi hienous on siinä, että eri valmistajien taskut ovat yhteensopivia. Savotan valikoimista löytyy hyvä valikoima perustaskuja, mutta maailmalta löytääkin sitten vaikka mitä. On esimerkiksi omaa taskua gepseille, monitoimityökaluille ja taskulampuille. Repun lenkkeihin voi tietysti kiinnittää irtohihnoilla, koukuilla tai kuminyöreillä mitä keksiikin.

Pieni yleistasku sopii erinomaisesti Minijääkärin sivutaskuksi

Mitä se maksaa?

Ihan halpa reppu Minijääkäri ei ole. Repun hinta verkkokaupoissa on noin 119 – 129 euroa. Tuohon hintaan saa kuitenkin varmasti kestävän ja laadukkaan repun, joka on tehty ainakin suurimmaksi osaksi Suomessa. Lisätaskujen ja muiden lisävarusteiden kanssa hinta nouseekin helposti lähemmäs kahta sataa euroa.

Yhteenveto

Tykästyimme Minijääkäriin testijakson aikana. Se on pohjimmiltaan erittäin yksinkertainen reppu, mutta laajennettavuuden ja hyvin suunniteltujen yksityiskohtien ansiosta se taipuu moneen käyttöön. Mahdollisuus reippaaseen ylipakkaamiseen mahdollistaa isommankin tavaramäärän kuljettamisen, mutta hyvien kiristysmahdollisuuksien ansiosta repun saa pienemmälläkin määrällä kiristettyä tukevaksi paketiksi. Repun hinta voi tuntua kovalta, mutta tällä rahalla saa kotimaisen laaturepun pitkäksi aikaa.

 

 

Yksi kommentti artikkelille “Savotta Minijääkäri – Vähän kestävämpi geokätköilyreppu”

Kommentointi suljettu