Kävimme tutustumassa keväisen Kööpenhaminan geokätköihin. Kööpenhaminaan on helppo lähteä vaikka viikonlopun geokätköilylomalle. Tekemistä ja etsittävää toki riittää pidemmänkin reissun ohjelmaksi.

Kööpenhaminan geokätköt

Kaupunkikätköilyn ystäville Kööpenhaminassa riittää tekemistä. Viiden kilometrin säteellä keskustasta on yli 700 kätköä! Kätkötyypeissäkin on valikoimaa ja täällä on helppo kasailla triplettipäiviä varsinkin jos ratkoo mysteereitä valmiiksi ennen reissua. Eniten on peruskätköjä, mutta multeja ja mysteereitäkin on reilusti. Multikätköjä on jopa suhteessa enemmän kuin suomalaisissa kaupungeissa. Aivan keskustan tuntumasta löytyy muutama geolodju, pari earthcachea sekä virtuaali- ja wherigokätkö.

Sähkökaapin takana on muutakin kuin roskaa

Kööpenhaminan kätköt on toteutettu suomalaiselle melko tutuilla tavoilla ja ne löytyvät hyvin. Ihmisiä kaupungissa on paljon liikkeellä ja vilkkaimmilla kaduilla joutuu tosissaan tekemään hämäysliikkeitä etsinnän peittämiseksi. Monesti on helpointa “esittää” turistia ja ottaa valokuvia.

Geokätköt esittelevät hyvin kaupungin nähtävyyksiä, eikä geokätköilijä tarvitse matkaopasta. Kaupungin tunnetuimpia nähtävyyksiä taitaa olla Pieni Merenneito -patsas, mutta liian kovia odotuksia ei kannata olla. Moni kävijä yllättyy siitä, kuinka pieni patsas oikeasti onkaan. Patsaan luota löytyy vuonna 2005 piilotettu kätkö GCR5F6 Local Landmarks #1: The little Mermaid (Havfruen).

Missä majoittua?

Majapaikan löytäminen ei ole ongelma. Hotelleja on paljon ja niissäkin on valinnanvaraa. Hotellihuoneiden hinnat ovat suunnilleen Suomen tasoa. Majoitusta varatessa kannattaa vilkaista myös Airbnb:n vuokra-asuntoja. Tarjontaa on paljon ja 70-80 euron hintaan löytää helposti kokonaisen asunnon läheltä keskustaa. Jos on valmis vähän matkustamaan, niin syrjemmältä löytyy edullisempia vaihtoehtoja.

Liikkuminen

Joukkoliikenne toimii Kööpenhaminassa hyvin, eikä autolle ole tarvetta ellei aio kätköillä muualla Tanskassa. Paras liikkumisväline kaupungissa kätköilevällä on polkupyörä. Pyöräilykulttuuri on Suomea kehittyneempää ja pyörätiet erittäin hyviä. Pyöräily paikallisten seassa on hauska kokemus ja nopeasti huomaa, että täällä autoilijatkin kunniottavat pyöräilijää enemmän kuin Suomessa.

Vierailevakin geokätköilijä saa helposti pyörän alleen kaupunkipyörien asemilta (Bycyklen). Kaupunkipyörien käyttö vaatii rekisteröitymisen, mutta sen jälkeen käyttö on helppoa. Kaupunkipyörän käyttö maksaa noin neljä euroa tunnilta ja maksu veloitetaan automaattisesti tiliin liitetyltä maksukortilta.

Kaupunkipyöriä

Kaupunkipyöriä saa käyttää vain keskustan alueella. Jos suunnitelmissa on pyöräillä kauemmas tai käyttää pyörää pidempiä aikoja, kannattaa tutustua lukuisten polkupyörävuokraamojen tarjontaan. Polkupyörän tyypistä ja vuokraamosta riippuen pyörän saa koko päiväksi 16-40 eurolla. Peruspyörien lisäksi tarjolla erikoisempaakin pyörää. Pienten lasten kanssa geokätköilevälle sopii kolmipyöräinen isolla etuistuimella varustettu perhepyörä, johon mahtuu polkijan lisäksi kaksi lasta. Myös sähköpyöriä on tarjolla. Kypärästä joutuu yleensä maksamaan lisää.

Julkinen liikenne on kattavaa. Kaupungilla pääsee liikkumaan bussien, metrojen ja lähijunien kyydissä. Metrot ja junat kulkevat lentokentältäkin keskustaan. Lippuja voi ostaa mobiilisovelluksella (DOT Mobilbilletter) tai automaateista. Reilulla 17 eurolla saa 24 tunnin lipun joukkoliikenteeseen.

Miksi mennä?

  • Helppo mennä vaikka viikonlopun minilomalle
  • Paljon monipuolisia geokätköjä ja aktiivinen kätköilykulttuuri
  • Mukava pyöräilykaupunki
  • Liikkuminen helppoa
  • Kaunista arkkitehtuuria ja puistoja

Miten sinne pääsee?

Nopeinta ja kätevintä on tietysti lentää. Finnairilla, SAS:lla ja Norwegianilla on suoria lentoja Helsingistä. Halvimmillaan menopaluu Helsingistä Kööpenhaminaan irtoaa noin 80 eurolla. Menopaluu Oulusta maksaa noin 160 euroa.

Lentojen halpojen hintojen takia Kööpenhaminaan ei kannata muilla kulkuvälineillä lähteä, ellei esimerkiksi ole jatkamassa autolla pidemmälle Keski-Eurooppaan. Autolla tultaessa Ruotsista pääsee suoraan Kööpenhaminaan Juutinrauman siltaa ja tunnelia pitkin (maksullinen tie). Tukholmasta ajaa päivässä Kööpenhaminaan, mutta reitti on tylsä ja matka pitkä (yli 650 km).

Tukholmasta on myös suora junayhteys Kööpenhaminaan. Matka kestää vähän yli viisi tuntia ja maksaa halvimmillaan noin 60 euroa.

Lisää tietoa