Amerikan kirjeenvaihtajamme kävivät testaamassa miten risteilyalus soveltuu geokätköilykulkuvälineeksi. Helsingissä on jo totuttu Itämerellä kiertävien risteilyalusten kätköilevien matkustajien järjestämiin miitteihin ja moni on miettinyt sopisiko risteilykätköilyloma itsellekin. Ovatko risteilyt vain eläkeläisille? Onko laivalla mitään tekemistä? Aikaa maissa on rajallisesti, ehtiikö siinä hakemaan kätköjä?

Risteilyjä on tarjolla ympäri maailmaa. Suosituimpia paikkoja ovat Välimeri ja Karibia, mutta muitakin vaihtoehtoja on. Itämerta ja Norjan vuonoja kiertää kesäisin useita aluksia, joten risteilyloma onnistuu lähelläkin.

Me hyppäsimme Carnival Glory -aluksen kyytiin Miamista, Floridasta. Reitiksi valikoitui viikon kierros Itä-Karibialla. Seitsemään päivään mahtuu kaksi päivää merellä ja pysähdykset Caymansaarilla, Hondurasissa, Belizessä sekä Meksikossa. Reitin valintaperusteena oli mielenkiintoiset pysähtymispaikat ja meripäivien pieni määrä. Kätköilijää ei aurinkokannella makaaminen pidemmän päälle houkuttele, vaikka jollekin se voi olla pääasia.

Carnival Cruises on maailman suurin risteilyvarustamo. Muita tunnettuja varustamoja ovat mm. Royal Caribbean, Costa, MSC, Norwegian Cruise Line, Celebrity Cruises, Disney Cruises ja AIDA Cruises. Lisäksi on useita pienempiä varustamoja, joista monet ovat erikoistuneet esimerkiksi luksusristeilyihin tai seikkailullisiin risteilyihin.

Alukseen nousu

Laivan pääaula

Risteilymme alkaa Miamin risteilysatamasta, joka on maailman vilkkaimpia risteilyalusten satamia. Laiturissa odottaakin jonossa monta alusta ja melkein kolme tuhatta matkustajaa vetävä Carnival Glory on pienemmästä päästä.

Laivamme lähtee Miamista vasta neljän jälkeen iltapäivällä, mutta laivalle pääsee jo puolen päivän aikaan. Terminaaliin saapumista on porrastettu etukäteen varattavin vuoroin, mutta silti terminaalissa on pienet jonot lähtöselvitykseen ja turvatarkastukseen. Suuret laukut luovutetaan terminaalissa henkilökunnan haltuun ja ne tuodaan myöhemmin illalla hyttiin. Me matkustamme kevyesti ja kannamme omat reppumme suoraan laivaan. Carnival tarjoaa muutamalla kympillä Faster to Fun -passin, jolla jonoista pääsee ohi ja laivallekin pääsee ensimmäisten joukossa.

Laivan palvelut toimivat heti. Porealtaat ovat auki ja buffet-ravintolan pöydät notkuvat ruokaa. Käy kuten ruotsinlaivan buffetissa ja ensimmäisellä kerralla ruokaa kahmii lautaselle aivan liikaa. Nopeasti kuitenkin oppii, että buffettiin pääsee koko viikon ajan, eikä kaikkea ole pakko syödä kerralla.

Ensimmäisenä iltana laivalla järjestetään merenkulkusäädösten vaatima pelastusharjoitus. Se tarkoittaa, että kaikkien matkustajien on hälytyksen soidessa kokoonnuttava omalle pelastautumisasemalle. Pelastautumisasemalla seistään rivissä henkilökunnan laskiessa, että kaikki ovat paikalla. Harjoitus olisi nopeasti ohi jos kaikki toimisivat ohjeen mukaan, mutta nyt viimeisiä matkustajia joudutaan odottamaan pitkään ja kannen helteessä seisoessa tulee kuuma.

Hytti

Hyttimme on laivan yhdeksännellä kannella, Lido-kannella. Valitsimme parvekkeellisen hytin vaikka siitä pitikin maksaa vähän parvekkeetonta hyttiä enemmän. Jos hinta ei kirpaise liikaa, niin parvekkeelliseen hyttiin kannattaa sijoittaa. Auringonlaskut ja aamiaiset rauhassa omalla parvekkeella ovat hienoja hetkiä. Pääsemme myöhemmin seuraamaan parvekkeelta laivan vierellä uivan delfiinin hyppelyä ja lentokalojen liitoja.

Kaikki laivan hytit ovat selvästi ruotsinlaivojen perushyttejä suurempia. Halvimmassakin sisähytissä on kunnon sänky ja erillinen sohva sohvapöytineen. Hyteissä on myös pieni työtaso, vaatekaapit, jääkaappi ja TV. Kylpyhuonekin on sen verran iso, ettei siellä ahdista. Kahdelle hytti on mukavan kokoinen, mutta tarvittaessa yhteen hyttiin saa enimmillään mahtumaan neljä matkustajaa. Kahdelle on oikeat sängyt, yhden sängyn saa taiteltua sohvasta ja yksi sänky taittuu katosta (vain osassa hyttejä).

Kaikilla laivoilta löytyy yleensä ikkunaton sisähytti, ikkunallinen hytti ja parvekkeellinen hytti, sekä joitakin suurempia sviittejä ja muita erikoishyttejä. Erikoishyteissä voi olla esimerkiksi tavallista suurempi parveke.

Huonepalvelu kuuluu risteilyn hintaan. Hyttiin voi tilata pientä purtavaa tai ruoka-annoksia pieneltä listalta koska tahansa. Aamuksi voi tilata aamiaisen ripustamalla tilauslapun oveen illalla.

Hytin siisteydestä huolehtii hyttipalvelija, joka on sama koko risteilyn ajan. Hyttipalvelija käy siivoamassa hytin aamulla ja illalla. Aamulla sänky pedataan ja illalla sänky avataan valmiiksi. Hyttipalveliljat hoitavat siivouksen taitavasti silloin kun itse olet muualla syömässä.

Kätköily risteilyllä

Putkihaastetta risteilylle ei kannata lähteä suorittamaan. Yleensä viikon kestävän risteilyn ohjelmassa on vähintään yksi päivä merellä, eikä kätköjä pääse silloin etsimään mistään.

Pysähdysten aikana aikaa maissa on rajatusti, yleensä 6-8 tuntia, mutta aika riittää hyvin ainakin muutaman kätkön etsimiseen vaikkei pelkkään kätköilyyn keskittyisikään. Kätköilyä rajoittaa enemmän se, ettei kaikissa satamapaikoissa ole montaa kätköä tai ne ovat hankalasti saavutettavissa. Kannattaakin tutustua risteilyn pysähdyspaikkojen kätkötarjontaan ennen risteilyn varaamista.

Laivalla saattaa törmätä muihin kätköilijöihin. Meidän kanssa samalla laivalla matkusti ainakin kaksi muuta kätköilynimimerkkiä. Toinen Yhdysvalloista ja toinen Tsekeistä.

Grand Cayman, Caymansaaret

“Anchor and grab!”

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme meripäivän jälkeen on George Town, Caymansaarten pääkaupunki. Caymansaarten kolme saarta sijaitsevat Kuuban eteläpuolella. Mistään miljoonakaupungista ei ole kyse, sillä asukasluvultaan kaupunki on suunnilleen Vihdin kokoinen (noin 29 000 asukasta). Caymansaaret on tunnettu veroparatiisina ja kaupungin siluetista erottuvatkin selvästi lukuisat pankkien konttorit, jotka ovat kaupungin suurimpia rakennuksia.

Grand Caymanilla ei ole risteilyaluksille sopivaa satamaa, joten laivat ankkuroituvat kaupungin edustalle ja risteilymatkustajat kuljetetaan maihin pienillä vesibusseilla, tendereillä.

George Townissa kätköjä on vähän alle kymmenen kävelyetäisyydellä keskustasta. Muualla saarella kätköjä on lisää. Useimmat kätköt löytyvät helposti vaikka osa onkin piilotettu aika vilkkaille paikoille. Yksi kätköistä sijaitsee käytännössä ravintolan terassilla. Siellä pyöriessämme paikalle juoksee oregonilainen kätköilijäkollega NoBucksRanch, joka kaivaa purkin nopeasti esille. Juttelemme hetken ja selviää, että hänkin on matkustaja meidän laivallamme. NoBucksRanchilla on kuitenkin hieman kiire kadulla odottavaan kyytiin, sillä hän on menossa vierailemaan huimalle GC4BAC0 Kittiwake -kätkölle. Kätkö sijaitsee keinotekoiseksi riutaksi upotetulla USS Kittiwake -aluksella ja kätkölle pääseminen vaatii sukellusvarusteita.

Saaren kätköt ovat enimmäkseen tradeja, mutta muutama virtuaali- ja earthcachekin on tarjolla kauempana George Townista. Koko Caymansaarilla kätköjä on 65.

Syksyllä Karibian sää on vaihteleva ja aamupäivän auringonpaiste muuttuu nopeasti rankkasateeksi. Pääsemme pahimman sateen ajaksi suojaan ruokakaupan katoksen alle ja onneksi sadekuurot päättyvät yhtä nopeasti kuin alkavatkin. Yksi George Townin kätköistä jää löytymättä ja kävelykierroksemme saldoksi tulee kuusi löydettyä kätköä.

Isla de Roatán, Honduras

Roatánin saari sijaitsee Hondurasin rannikolla ja se on osa Mesoamerikaanista valliriuttaa, joka on maailman toiseksi suurin koralliriutta Ison Valliriutan jälkeen. Roatan tarjoaakin hyvät sukellus- ja snorkkelointimahdollisuudet. Carnivalin alus rantautuu laivayhtiön oman uimarannan yhteyteen.

Satama on melkoinen turistirysä kauppoineen, mutta sen yhteydessä oleva ranta on hyvä ja alueella on kolme kätköä. Saarella ei varsinaisesti ole mitään merkittäviä nähtävyyksiä ja kaikki muut saaren kätköt ovat kaukana ja harvassa, joten päätämme etsiä sataman yhteydessä olevat kätköt ja viettää päivän snorklaten koralliriutalla.

Ylikersanttikaloja (abudefduf saxatilis)Ensimmäinen kätköistä löytyy helposti erään kaupan nurkalta. Toinen on pienen luontopolun yhteydessä ja vaatii hyppelyä polulta sivuun. Hondurasin metsä on aika vihamielistä. Lähes jokaisessa kasvissa on terävät piikit, jotka raapivat kätköä lähestyttäessä. Kätkön etsiminen ja lokkaus hoituu ennätysajassa sillä kätköpaikka kuhisee tulimuurahaisia, jotka ovat kuin kotoiset kusiaiset, mutta aggresiivisempia. Käsiin ja jalkoihin jää muistoksi muutama kutiseva ja poltteleva kohta. Kolmas kätkö on helpompi ja se löytyy puremitta uimarannan läheltä.

Meillä on omat snorkkelit mukana, mutta välineitä saa vuokrattua rannata. Päätös jäädä snorklaamaan kannattaa. Uimarannan vieressä olevan laiturin päässä on todella hieno snorklauspaikka ja näemme riutalla paljon mitä värikkäämpiä kaloja.

Belize City, Belize

Mayakaupunki Altun Ha

Belizessä laiva ankkuroituu kauas rannasta. Rannikolla on suojeltua koralliriuttaa, eikä suurilla laivoilla ole asiaa lähemmäs. Rantautuminen tapahtuu tenderiveneillä ja matka laivasta rantaan kestää melkein puoli tuntia.

Hurrikaani Earl iski Belize Cityyn elokuun alussa ja jäljet näkyvät vielä. Joka puolella on kaatuneita ja vääntyneitä palmuja. Mayat hallitsivat aikoinaan Belizessä ja me haluamme päästä näkemään mayojen kaupunkien raunioita. Raunioille on matkaa ja päädymme ottamaan laivayhtiön bussikyydin Altun Han rauniokaupunkiin. Rauniokaupungissa on sopivasti kaksi kätköäkin. Toinen jää löytymättä, mutta toinen löytyy helposti ystävällisen kookosvesi-kauppiaan avustuksella. Hän näkee meidät pyörimässä erään puun luona ja tietää heti mitä etsimme.

Kätköjä Belizessä on harmillisen vähän. Koko maassa niitä on vain 53 ja ne ovat niin hajallaan ettei päivässä ehdi montaa hakea. Altun Han kätkön lisäksi löydämme pari satamassa olevaa kätköä, eli Belizen suurimman kaupungin kaikki kätköt. Satamassakin saamme pyytämättä apua paikallisilta, kun eräs turistiopas vinkkaa meille mistä kannattaa katsoa.

Cozumel, Meksiko

Iguaani

Viimeinen pysähdyspaikkamme ennen Miamiin paluuta on Cozumelin saari Meksikon rannikolla. Satumme saarelle Meksikon itsenäisyyspäivänä ja ympäri saarta näkyy juhlallisuuksia. Satama sijaitsee sivussa San Miquelin kaupungista ja satama on sellainen turistirysä, että otamme nopeasti taksin pois sieltä. Suuntaamme San Miquelin kaupunkiin, joka on saaren suurin. Taksimatka ei maksa montaa euroa ja kuljettaja on ystävällinen. Ennen kätköjen etsimistä käymme tutustumassa saaren historiaan museossa. Museon toisessa kerroksessa sijaitseva terassiravintola merinäköalalla pesee monet perinteiset museokahvilat.

Kätköjä Cozumelin saarella on kolmisen kymmentä. Puolen tunnin lauttamatkan päästä mantereelta niitä löytyisi lisää. Cozumelin kätköt ovat pääasiassa saarta kiertävän tien varressa. Etsimme kätköjä ensin San Miquelin keskustasta ja päätämme sitten kävellä takaisin satamaan etsien matkan varrella sijaitsevia kätköjä. Osa kätköistä on piilotettu outoihin paikkoihin. Löydämme kätkön mm. paikallisen Harley-Davidson liikkeen hyllystä. Täällä on selvästi totuttu kätköileviin matkailijoihin ja monessa paikkaa joku paikallinen tulee auttamaan kätkön etsimisessä kun vähän pyörii paikalla. Eräällä kätköllä läheisen talon vartija tervehtii meitä espanjaksi ja kehottaa sormimerkein katsomaan tarkemmin vieressä olevaa pensasta.

Ehkä mielenkiintoisin löytämämme kätkö sijaitsee risteilyalusten henkilökunnalle suunnatussa allasbaarissa. Baaria mainostetaan kadulla vain pienellä kyltillä “No name club”. Kätkö on samanniminen, joten menemme rohkeasti sisään. Heti sisäänkäynnillä huomio kiinniittyy seinillä oleviin satoihin risteilyalusten henkilökunnan nimineuloihin. Täällä näyttää olevan tapana jättää oma nimineula seinälle vierailun yhteydessä. Baarimikko tervehtii iloisesti. Huomatessaan gepsin kädessä hän sanoo tietävänsä miksi olemme täällä ja antaa pienen vinkin mistä kätköä kannattaa etsiä.

Tällaisia liikkeissä ja baareissa sijaitsevia kätköjä ei saisi nykyisillä säännöillä tehdä, mutta täällä ne toimivat hyvin. Baarimikon tai myyjän valvonnassa olevaan kätköön tiputtaa mielellään matkailijoitakin kun tietää, että kätkö pysyy todennäköisesti tallessa seuraavan kätköilijän vierailuun asti.

Tekemistä laivalla

Leffailta aurinkokannella

Keksiikö kätköilijä laivalla tekemistä koko viikoksi ja mitä meripäivien aikana voi tehdä? Laivalla on joka ilta niin paljon viihdetarjontaa, että kaikkea ei ehdi katsomaan vaikka yrittäisikin. Useampana iltana laivan suuressa teatterissa on näyttävä show, johon kuuluu laulua ja tanssia. Iltaisin on myös stand-uppia yhteensä neljältä eri esiintyjältä. Alkuviikon ajan laivalla on kaksi koomikkoa ja Hondurasin pysähdyksen aikana esiintyjät vaihdetaan. Koomikot vetävät illan aikana useamman esityksen, niin että ennen kymmentä on koko perheelle sopivia vitsejä ja sen jälkeen jutut menevät tuhmemmiksi.

Uhkapeleistä kiinnostuneille löytyy perinteinen kasino ja lapsille pelisali. Laivalla on myös pieni kirjasto, josta voi lainata lukemista omien kirjojen loppuessa. Yllätykseksemme hyllyssä on jopa suomenkielinen Piin Elämä.

Laivalla on hyvä kuntosali, jonka käyttö kuuluu hintaan. Lisämaksusta pääsee hierottavaksi ja kauneushoitoihin. Muita liikuntamahdollisuuksia ovat kannella oleva koripallokenttä ja piipun ympäri kiertävä parin sadan metrin juoksurata. Päivisin on turhan kuuma ulkona juoksemiseen, mutta iltaisin juokseminen upeassa merimaisemassa merituulen viilentäessä on mahtavaa.

Buffet-ravintola

Buffet-ravintola

Laivalla on tietysti hyvää aikaa ratkoa mysteereitä. Sopivia tehtäviä kannattaa etukäteen tulostaa paperille valmiiksi. Laivalla on saatavilla langaton internet, mutta siitä joutuu maksamaan. Carnivalilla halvin yhteyspaketti maksaa viisi dollaria päivältä, mutta sillä pääsee käyttämään vain sosiaalisen median palveluita kuten Facebookia, Instagramia ja Twitteriä. Kalliimmalla 16 dollarin paketilla pääsee jo kätkösivuillekin. Nettiyhteys toimii merellä satelliitin kautta ja on usein hidas, mutta yleensä kuitenkin käyttökelpoinen.

Ruokailumahdollisuuksia on useita. Aamiaisen ja illallisen voi syödä hienommassa ruokasalissa tai yläkannen buffet-ravintolassa. Lounasta tarjoillaan buffet-ravintolassa. Näiden lisäksi on pienempiä ruokapaikkoja, joista saa pizzaa, sushia, hampurilaisia, burritoja yms.

Miksi mennä?

Risteily sopii geokätköilijälle, jos etsii rennompaa lomaa eikä kätköjen lukumäärä ole pääasia.

  • Moni risteily pysähtyy mielenkiintoisissa paikoissa, joihin ei välttämättä muuten tulisi lähdettyä
  • Rentouttava täysihoito laivalla
  • Laivalla paljon tekemistä ja hyvää ruokaa
  • Auringonlaskut merellä

Miten risteilylle pääsee?

Suomesta varsinaisten risteilyalusten kyytiin ei pääse, vaikka moni laiva Helsingissä pysähtyykin. Tarjolla on vain perinteiset Ruotsin, Viron ja Venäjän risteilyt autolautoilla. Lähin risteilyalusten lähtösatama on Tukholma, josta pääsee Itämeren rantakaupunkeja kiertävälle risteilylle.

Risteilyn voi varata itse suoraan varustamon sivuilta tai ostaa pakettina matkatoimistolta. Matkatoimiston paketissa on yleensä valmiina lennot lähtösatamaan, kun itse varatessa ne luonnollisesti täytyy hoitaa omin päin. Jos lomapäivät riittävät, niin ennen risteilyä ja sen jälkeen kannattaa varata muutama päivä kaupunkiin tutustumiseen, niin ei tarvitse juosta lentokoneesta suoraan laivalle ja toisin päin.

Eri varustamojen ristelyitä voi hakea kätevästi mm. saksalaisen matkatoimiston Sea Scanner -sivustolta.

Mitä maksaa?

Halvimmillaan viikon risteily sisähytissä maksaa noin 300 euroa hengeltä, mutta hinta riippuu paljon varustamosta, laivasta ja ajankohdasta. Sesongin ulkopuolella voi löytää hyviä tarjouksia. Halvimmankin hytin hintaan kuuluu yleensä ruokailut ja laivan viihdetarjonta, mutta hinnan sisältämät palvelut kannattaa tarkistaa ennen varausta.

Hinta nousee muutaman satasen per hyttiluokka. Parvekkeellisesta hytistä joutuu maksamaan jo vähintään 700-800 euroa.

Risteilyn kalleutta arvioidessa kannattaa muistaa, että hintaan sisältyy viikon majoitus, liikkuminen ja ruokailut.

Onko sinulla kokemuksia geokätköilystä risteilyllä?