Suur-Tokion alueella asuu 36 miljoonaa ihmistä. Mahtuuko sinne sekaan etsimään kätköjä? Aasian kirjeenvaihtajamme kävivät kokeilemassa.

Hotellimajoitus on Tokiossa kallista. Kaupungissa kannattaakin harkita Airbnb-asunnon vuokraamista. Hotellihuonetta edullisemmin saa oikean asunnon ja pääset asumaan paikallisten naapurina. Asunnot ovat pieniä, mutta niissä on usein kaikki tarpeellinen. Airbnb-tarjontaa on paljon, joten kannattaa käyttää hetki hintojen ja varustelun vertailuun. Moni japanilainen vuokranantaja esittelee asuntonsa todella huolellisesti ja kuvia voi olla useita kymmeniä. Kaikki asunnon sähkölaitteet on usein kuvattu erikseen, joten tiedät etukäteen millainen hiustenkuivaaja asunnossa on.

Kätköjä Japanissa riittää. Koko maassa on yli 30 000 kätköä. Pelkästään Tokion prefektuurin alueella niitä on yli neljä tuhatta. Selvästi suurin osa kätköistä on tradeja, mutta multeja ja mysteereitäkin on tarjolla eri puolilla kaupunkia. Virtuaalikätköjä kaupunkialueella on kolme ja muutama earthcachekin löytyy.

Kätköt ovat yleensä aika helpoissa piiloissa, mutta valtavat ihmismassat voivat aiheuttaa ongelmia. Joillain paikoilla ei kannata jäädä odottelemaan rauhallista hetkeä, koska sellaista ei tule. Parempi taktiikka kätkön etsimiseen on esimerkiksi valokuvien ottaminen tai vastaava hämäystoiminta. Japanilaiset ottavat itsekin paljon valokuvia, joten kukaan ei ihmettele vaikka poseeraisit kummallisissakin paikoissa. Ihmismäärästä on apuakin. Kun väkeä riittää, ei yksittäiseen oudosti pyörivään kätköilijään kiinnitetä huomiota.

Tokio on valtava kaupunki. Korkealta katsottuna kaupungin rakennusmassa jatkuu joka suuntaan loputtomana vaaleana mattona. Liikkumiseen on syytä varata aikaa. Matkat kaupungin sisällä vievät aikaa pitkien etäisyyksien takia, vaikka joukkoliikenne toimiikin erinomaisesti.

Junat ja metrot ovat kätevin liikkumistapa kätköilijällekin. Autoa Japanissa ei kannata vuokrata. Lähes joka paikkaan pääsee edullisemmin ja kätevämmin julkisella liikenteellä. Erilaisia raidelinjoja on kymmenittäin. Ei kannata pelästyä, jos metrokartta näyttää ensimmäisellä kerralla nuudeliannokselta. Junien ja metrojen käytön oppii nopeasti, eikä pieni harhautuminenkaan haittaa mitään. Japanissa eksyminen on lupaus seikkailusta.

Halpa maa Japani ei ole, mutta budjettia tarkkailemalla sielläkin selviää kohtuullisin kustannuksin. Osa ravintoloista on kalliita, mutta aina voi tehdä kuten monet paikalliset ja napata lähimmästä kaupasta bentoo-laatikon puistossa syötäväksi. Bentoo-laatikko on laatikkoon pakattu valmis lounas, joita myydään jokaisessa kaupassa. Hinnat eivät ole pahoja ja laatikon ruoka on yleensä hyvin maistuvaa. Laatikon antimista voi nauttia puiston penkillä paikallisten toimistotyöläisten – ofisuleidien ja salarimanien – seassa.

Koska mennä?

Kevät on miellyttävä aika vierailla Tokiossa. Lämpötila on jo mukavan lämmin ja kirsikankukat kukkivat. Kirsikankukkajuhla, hanami, on japanilaisille kevään kohokohta. Kukkien kukkiessa kaikki puistot täyttyvät juhlijoista. Paras kirsikankukka-aika kestää noin viikon ja se ajoittuu Tokiossa yleensä maalis-huhtikuun vaihteeseen, mutta vaihtelee vuosittain sään mukaan. Kirsikkapuun kukkimista voi seurata ennusteista.

Kesäaikaan lämpötila nousee 30 asteeseen ja meno voi olla tukalaa. Kaikki joukkoliikennevälineet ja useimmat sisätilat on kuitenkin ilmastoitu hyvin ja lähin vilvoittelupaikka ei ole koskaan kaukana. Juomia ei kannata kantaa liikaa mukana, sillä metsää lukuunottamatta juoma-automaatteja on todella paljon. Pienillä asuinkaduillakin saatat törmätä yksinäiseen juoma-automaattiin, joka tarjoilee kahvia, teetä, jääteetä, vettä ja erilaisia limuja.

Syksyllä Japanissa ihastellaan ruskaa – koyoa. Ruskan värien katselu on lähes hanamiin verrattava juhla. Parasta ruska-ajankohtaa seurataan ennusteissa. Syksy on Tokiossa sateisinta aikaa.

Talvella lämpötila putoaa lähelle nollaa, mutta pakkasta on harvoin. Korkealla vuoristossa on kylmempää. Talvi on kuivin vuodenaika, joten lunta ei pakkasellakaan välttämättä ole.

GPS heittelee

Korkeat talot aiheuttavat välillä pahoja heijastuksia GPS-signaaliin ja sijainti saattaa heitellä rajustikin talojen välissä kulkiessa. Gepsiin kannattaa ladata maksuton OpenStreetMap-kartta, jossa tiet on kuvattu tarkasti. Gepsin heitellessä karttapohjalla näkyvä kätkökuvake on yleensä paras vinkki kätkön sijainnista.

Maan alla GPS ei tietenkään toimi. Metrosta noustessa tavallisesta kompassista voi olla apua. Sen avulla löydät oikean suunnan nopeammin kuin GPS-signaalia odotellessa. Kompassin avulla myös metroasemalla on helpompi valita oikea uloskäynti ennen maan pinnalle nousemista.

Junapassit ja junilla liikkuminen

Jos aiot matkata Tokion ulkopuolelle niin erilaiset junapassit ovat hyvä valinta. Passeja saa eri alueille, eri voimassaoloajoille ja eri junayhtiöille. Hinnat tietysti kovenevat sitä mukaa, mitä laajemmalti ja pidemmälti passi on voimassa. Huomioi, että osa passeista on ostettavissa vain Japanin ulkopuolelta.

Japanin rautateiden, JR:n passit ovat kattavimpia. JR on jaettu alueellisiin yhtiöihin ja Tokion alueella operoi JR East. Sopivaa junapassia valitessa kannattaa harkita miten laajalla alueella ehtii liikkumaan.

Luotijunilla, shinkanseneilla, pitkäkin matka sujuu nopeasti. Junia kulkee todella usein, eikä paikkalippua yleensä tarvitse varata. Kun olet ostanut lipun tai sinulla on junapassi voit mennä laiturille odottamaan seuraavaa oikeaan suuntaan kulkevaa junaa ja hypätä kyytiin. Huonolla tuurilla juna on aivan täynnä, mutta yleensä paikkoja löytyy.

Tokion sisäisessä liikenteessä junapasseista on rajallisesti hyötyä, sillä kaupungin metrolinjoilla JR:n passit eivät käy. JR:lläkin on useita lähijunalinjoja Tokion alueella, mutta kaikille alueille niillä ei pääse – ainakaan suorinta reittiä.

Jos kaupungin vilinä alkaa ahdistaa, kannattaa ottaa suunta Tokion lähellä oleville vuorille tai esimerkiksi kylpylöistään tunnettuun Hakoneen. Monen hyvä vaellusreitin alkuun pääsee helposti junilla.

 


Japani

Miksi mennä?

  • Paljon nähtävää ja kätköjä
  • Suomalaiselle helppo, mutta samalla eksoottinen kulttuuri
  • Turvallisuus
  • Ystävälliset ihmiset
  • Luonto ja vuoret

Miten sinne pääsee?

Finnairilla on hyvin tarjolla suoria lentoja useampaankin Japanin kaupunkiin. Kannattaa seurata tarjouksia, jos matkan tarkalla ajankohdalla ei ole väliä. Japanin kaupunkeja on usein mukana esimerkiksi Hullujen Päivien tarjouksissa. Halvempia lentoja voi löytää, jos jaksaa vaihtaa konetta. Esimerkiksi Aeroflotilla lennot Moskovan kautta Tokioon voi saada alle 500 eurolla.